26 joulukuuta 2013

HOME SWEET HOME


Tänään aamulla meillä oli herätys jo ennen viittä ja suuntasimme heti aamusta juna-asemalle, siitä sitten Prahaan lentokentälle ja kohti Suomea. Oli ihana päästä hetkeksi pois täältä Helsingistä ihan vain lomailemaan ja rentoutumaan. Ja tietenkin viettämään yhdessä koko perheen kanssa joulua toiseen maahan! Mukava piristys synkän talven keskelle. Nyt olo onkin todella rentoutunut ja on kiva palata muutamaksi päiväksi tavallisiin rutiineihin täällä kotona. Aina matkan jälkeen sitä on jotenkin niin kiva palata takaisin kotiin. Montaa päivää tässä ei kuitenkaan ole ennen kuin lähdemme seuraavaksi uudenvuoden viettoon. Tuntuu, että minulla on nyt vaikka kuinka monta asiaa hoidettavana tulevan viikonlopun aikana ja minulla on myös tällä hetkellä mielessä monta kivaa postausideaa joita haluaisin nyt saada toteutettua, mutta katsotaan miten aikani riittää kaikkeen. Lähdemme siis maanantaina iltapäivästä Jonathanin ja kavereidemme kanssa kohti Himosta kolmeksi yöksi ja en millään malttaisi odottaa 


Nyt kuitenkin alamme Jonathanin kanssa katsomaan White Collaria ja pikku hiljaa siirrymme nukkumaan. Tuo tämän aamuinen herätys ja matkustaminen painavat jo sen verran päälle! Kiva päästä tänään ajoissa sänkyyn ja nukkua hyvät yöunet niin jaksaa sitten heti aamusta olla virkeänä lähdössä salille ja sen jälkeen hoitamaan muita asioita. Palataan kuitenkin myöhemmin. Mukavaa iltaa teille kaikille 


23 kommenttia:

  1. Voitko tehdä postauksen joululahjoista joita sait (: ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti tänä vuonna tule sellaista tekemään, koska sain tänä vuonna melkein kaikki lahjani shoppailurahana Miamin matkaa varten :D!

      Poista
  2. Voitko tehdä ostosten esittely videon tai jotain vastaavaa? :) Ooot ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä ostoksista toivoisit esittelyä :)? En ole nimittäin viime aikoina ostellut hirveästi mitään, koska yritän parhaillaan säästää parhaani mukaan. Voi kiitos :)

      Poista
  3. Todella nätti olet<3 mitä ripsi väriä suosittelet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Minulla on tällä hetkellä ollut käytössä Maybellinen one by one ripsiväri ja olen tykännyt siitä kovasti !

      Poista
  4. Itsellänikin oli matkustus päivä tai oikeastaan se alkoi jo eilen, kun tultin Floridasta muutaman vaihdon kautta kotia Suomeen, tuntuu et pää on ihan sekaisin :)! Mutta hei ihana tuo sun takki ja kivalta kuulostaa tuo Himos reissu :) !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin uskoa, että tuon matkan jälkeen varmasti on ! :D Kiitos :) Minustakin. Odotan niin innolla reissuamme :)

      Poista
  5. Voisitko laittaa seuraavaan postaukseen kuvan tuosta victoria's sercretin kassin sisällöstä :)

    VastaaPoista
  6. Sanot aina että säästät rahaa et tuhlaa jne,niin miten teillä on varaa matkustella joka paikkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin säästän ja säästän juuri sitä varten, että meillä on varaa matkustaa tai esim. nyt lähteä uudeksivuodeksi kavereiden kanssa Himokselle yms :)

      Poista
  7. Olet todella nätti! <3 Koska lähdet Miamiin?

    VastaaPoista
  8. Moikka! Mitä kokoa sun Canada Goose takkisi on? :) Vastaako koot ns. normaaleja kokojasi? Tietenkin asia selvii parhaiten kokeilemalla, mutta ajattelin vain kysyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XS :) Ja jotkut Canada Goosen mallit ovat mielestäni ehkä vähän tavallista isompia eli kannattaa käydä sovittamassa !

      Poista
  9. Onko Prahassa VS myymälä?jos on mitä tuotteita sieltä löytyy? :) tsekeissä oli varmasti mukavaa:) siskonikin on,sielä juuri nyt:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prahan lentokentältä löytyy Victoria's Secret Accessorize -liike :) Ja siellä myydään kaikkia rasvoja, suihkugeelejä, meikkipusseja yms.

      Poista
  10. OOTTE HAUSKOJA OOT NÄTTI JA TEE MY DAY VIDEO JOSKUS

    VastaaPoista
  11. sinun blogisi on kyllä ihana, olet kaunis ja fiksun oloinen tyttö, lisäksi tykkään kirjoitustyylistäsi. vaikuttaa lisäksi siltä, että valitset yhteistyökumppanisi blogissa tarkasti, toivottavasti tämä "ainutlaatuinen" tyyli säilyy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että olet tykännyt ja aivan ihanasti sanottu :) Kiitos mukavasta kommentistasi <3

      Poista