20 helmikuuta 2014

FORT LAUDERDALE

Ihanaa torstaita kaikille ! Kello on täällä kohta seitsemän aamulla. Kiitos tuon aikaeron me kaikki olemme heräilleet täällä joka aamu vähän ennen tai siinä seitsemän aikoihin. Minusta on ollut aivan ihana, että näin aamuisin on ollut kunnolla aikaa ja olen saanut istua rauhassa hetken tietokoneella ja hörppiä kahvia. Mainintsin jo aikasemmin siitä, että osallistuimme siskoni kanssa täällä viikoksi kielikouluun ja meillä on ollut nyt ensimmäisellä viikolla aina aamupäivät koulua! Eihän tuossa viikossa nyt hirveästi ehdi oppia, mutta on ollut kiva päästä luokassa kunnolla puhumaan ja käyttämään englantia. Ensi kerralla tänne tullessamme tiedämekin sitten, että tuo on hyvä paikka ja tänne voi tulla harjoittelemaan vähän pidemmäksikin aikaa. 


Moni on myös kysellyt, että millaiset ilmat täällä on. Joka päivä on paistanut aurinkoa ja lämpöasteita on noin 24-26 astetta! Ja on kyllä ollut kuuma. 


Ajattelin, että voisin jossain vaiheessa lomaa tai sitten loman jälkeen viimeistään kasata teille postauksen kysymikstä joita on kysytty täällä blogissa nyt useampaan otteeseen. Ja samalla mahdollisesti jakaa jotain vinkkejä teille! 

Nyt kuitenkin lähden valmistautumaan. Tänään meillä onkin tiedossa lisää shoppailua! Oikein mukavaa päivää teille 

68 kommenttia:

  1. Ihana toi sun valkoinen pitsimekko <3 sopii tydellisesti! mistä se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mekko on itse asiassa siskoni =) Lainasin sitä häneltä! Mekko on kuitenkin New Yorkerista ostettu :)

      Poista
  2. nää kuvat näyttää ihan sellasilta jotka ois voitu ottaa vaikka weheartitistä! aivan sairaan upeita!<3 ootte siskonne kanssa molemmat tosi kauniita!:)

    VastaaPoista
  3. oi näyttää kyl ihanalta <3 ja toi lämpö hehkuu tänneki suuntaa !

    VastaaPoista
  4. Moikka:) minkä malliset noi sun aurinkolasit on ja mistä olet ostanut?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ray Banin Aviatorit. Sovittelin monia laseja ja päädyin lopulta noihin! En sen jälkeen alkanut vielä erikseen kyselemään lasien tarkkoja tietoa.. Lasit on täältä ostettu :)

      Poista
    2. Muistatko vielä paljonko maksoi siellä suurinpiirtein ?

      Poista
    3. No mutta tarkka mallihan löytyy lasien sangasta, jotka ostit? :)

      Poista
    4. Enpä ollenkaan tiennyt, että sen mallin näkee sieltä :D Kiitos tiedosta! Kyseessä on siis RB 3025 Aviator large metal L0205 :)

      Poista
    5. Voisitko laittaa noiden sinisten peililinssistenkin sangasta noi samat tiedot? :)

      Poista
  5. Näyttääpä ihanalta ! Sun kasvoilta oikeen hehkuu onnellisuus, sitä on niin kiva katsella ja saa itsellekkin positiivisen mielen <3 Viettäkää oikein mukava päivä !

    VastaaPoista
  6. Ootte ihan hurjan kauniita molemmat! Vau!

    VastaaPoista
  7. Että sulle sopii tollanen vähän tummempi ja luonnollisen sävyinen tukka! Tosi kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin tuosta oikein kovasti!! Olen niin tyytyväinen, että päätin luopua niistä ihan vaaleista hiuksista :)

      Poista
  8. Ootte molemmat niin kauniita Teresan kanssa!<3 ihanaa lomaa teille!:-)

    VastaaPoista
  9. muista tehdä ostospostaus!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostospostaus on varmasti tulossa! Tosin varmaan sitten Suomesta vasta :)

      Poista
  10. Hyviä kuvia ja tosi ihanan näköstä siellä! :)

    VastaaPoista
  11. Olettepa kauniita ja niiiin samannäköisiä! :) Upea tukka siskollasi! :o Kuten myös sinulla :)

    Näyttää aivan ihanalta paikalta <3

    VastaaPoista
  12. Natalia !! Sun hymys on ihana! Hymyile useammin, tuo sun kauneutesi paremmin esiin.

    VastaaPoista
  13. Oi kun ihania kuvia! Tuli hirmunen matkakuume! ♥

    ♥~ http://whenyourheartbeats.blogspot.fi

    VastaaPoista
  14. en ois tienny kumpa on kumpa jos noit sun aikasempii yksityiskuvii ei ois ollu... haha ootte niin samannäkösii =)

    VastaaPoista
  15. Piti ihan hetki tossa viimeisessä kuvassa katsoa kumpi on kumpi!! :) kauniita olette!

    VastaaPoista
  16. Niin kauniita molemmat! :) Mistä sun siskon on ostanu noi aurinkolasit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hänen lasinsa ovat myös Ray Banin ! Ja täältä ostettu :)

      Poista
  17. Ihan huippua kattoo ja lukee näitä Miami postauksia kun meidän perhe on lähössä lokakuussa Miamiin. :)

    Jos kerkeet/viitsit vastata mulle suoraan tähän näihin mun pariin kysymykseen, kun ollaan piakkoin matkaa varaamassa!
    Mitä kautta te vuokrasitte talon? Me ollaan ennen käytetty homeaway.fi sivustoa, mutta ajattelin kysästä että mitä kautta te vuokrasitte! Ois nimittäin kiva katella muiltakin sivustoilta noita vuokrattavia kämppiä. Ja mitä lentoyhtiöö käytitte? Olitteko tyytyväisiä koneeseen ja palveluun? Entä missä teillä oli välilasku, tapahtuko kaikki siellä hyvin?
    Vielä sekin että kun saavuitte Miamiin, niin kyselikö ne miten paljon että miks menitte sinne tms. Onnistuko siis MMiamin kentällä kaikki hyvin? :)

    Anteeks tää hirvee kysely, mut haluisin tietoo ja sä kun oot kokenut niin aattelin sulta kysyä :) Googlettamalla toki löytyy jotain, mut helpompi on kysyy sulta täällä, jos vaankerkeet vastata! Siitä ois hirvee apu meille jotka ei olla matkattu lentokoneella kun vaan Espanjaan ja Turkkiin. Kiitos jo etukäteen ♥ Ihanaa lomaa teille! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :) Teillä on varmasti aivan ihana ja upea reissu edessä!

      Talomme on vuokrattu tuttujen kautta. Ja lentoliput varasimme Finnairilta! Ensin lensimme Finnairin koneella Lontooseen (välilasku sujui oikein hyvin) ja Lontoosta American Airlines:lla. Pakko kyllä sanoa, että kukaan meistä ei oikein ollut tyytyväinen tuohon American Airlines:in koneeseen tai palveluun. Tai me käytämme ainakin ensi kerralla mielellään jotain toista lentoyhtiötä, jos vain mahdollista.

      Lontoon päässä tehtiin ensimmäiset kyselyt, että onhan Estat kunnossa ja miksi olet menossa, missä aiomme asua yms. Miamissa sitten kyseltiin oikeastaan samat uudestaan. Kaikki sujui kuitenkin oikein hyvin :)

      Kiitos <3 Ja kysy ihmeessä lisää, jos sinulla tulee jotain kysyttävää. Vatsailen mielelläni parhaani mukaan =)

      Poista
    2. Ja piti vielä mainita, että auton vuokrasimme lentokentältä. Siellä on yksi iso kerros täynnä eri autovuokraamoja :) Täällä auto on oikeastaan aika välttämätön (Fort Lauderdalessa ainakin) tai tietenkin riippuu vähän mihin päin olette menossa! Autovuokraamoihin voi tutustua netissä jo etukäteen ja me esimerkiksi teimme alustavan varauksen yhdestä autosta jo etukäteen. Auton vuokraus on aika edullista, mutta vakuutusmaksut ovat aika korkeat. Bensa on taas huomattavatsi edullisempaa kuin Suomessa :)

      Poista
    3. Voi vitsi teillä on varmaan ihanaa siellä! <3 Jos saan kysyä, niin minkälaisen auton vuokrasitte?:)

      Poista
    4. Vitsi sä Natalia oot ihana ko jaksat vastata näihin kysymyksiin ja vieläpä positiiviseen sävyyn.
      Mun mielestä se, että jaksat vastata ja olla nuinkin positiivinen tekee tästä blogista entistä paremman ja on jollain tapaa tärkeä osa sun blogia.
      Toivottavasti tästä nyt sai jotain selvää. Pointti oli tiivistetysti, että susta saa blogin perusteella tosi hyvän kuvan. :)

      Poista
    5. Kiitos kun vastasit! :) Autto tosi paljo! Tosiaa auto ollaan vuokraamassa, mutta kun meitä lähtee seitsemän aikuista ja yksi pieni lapsi niin auton pitäs olla tyyliin minibussi :DD Auto siis kyllä aijotaan vuokrata, kun suunnitelmissa ois kierrellä vähän ympäriinsä! :)

      Pitää todellaki nyt harkita tota American Airlessia. Paljon nimittäin on muitakin lentoyhtiöitä jolla pääsisi sinne!

      Poista
  18. ootte tosi kauniita molemmat! ois kiva jos laittaisit siskostasi enemmän kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Siskoni kuvia voit katso hänen instagramistaan ! Hänet löydät sieltä @teresaoosa :)

      Poista
  19. Aivan ihania kuvia! Ihan kuin olis katsellu jotain kuvasivustoa esim weheartit :-) Mikä kamera sulla on käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, kiitos :) Canon 650D ja objektiiveina 28-135 f/3.5-5.6 ja 50mm f/1.8 !

      Poista
  20. Ihania kuvia ja ootte molemmat tosi kauniita! Tuo sun tukka sopii sulle älyttömän hyvin. :)

    VastaaPoista
  21. Käytätkö ir siellä ollessasi? :D oli kai ekas miamin postaukses nii sun iho näytti tosi oranssilta verrattuna mieheen joka käveli ohi aidon rusketuksen kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän aika moni ihminen muutenkin rusketu vähän eri sävyissä, vai onko kenties olemassa jokin tietty värikoodi, joka vastaa "aitoa" rusketusta?

      Poista
  22. Aivan ihana mekko! Sopii sulle todella hyvin. :)

    VastaaPoista
  23. Aivan ihana toi eka kuva susta! :-)

    VastaaPoista
  24. Ompa siellä ihanan näköistä ja sinä näytät upealta! Siskosi näyttää myös tietenkin :) mukavaa lomaa ja ota aurinko sieltä mukaasi ;)

    VastaaPoista
  25. onko siskollasia blogia ja onko hän minkä ikäinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole blogia ! Hän on kaksi vuotta minua nuorempi eli 18 :)

      Poista
  26. Vautsi,oot niin kaunis! Ja en voi uskoa miten kaunis siskosikin on! Hyvää matkaa! Ja pakko kysästä,miksi ?Jonathan? ei oo mukana? Tuleeko ikävä kun ootte niin kauan erossa? :\

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon :) Olen vastannut samaan kommenttiin jo ennen matkaa moneen kertaan ja tätä nyt on kysytty varmaan jokaisessa postauksessa mitä olen täältä Floridasta kirjoittanut.. Mutta tässä nyt vielä kertaalleen eli Jonathan ei tällä kertaa voinut lähteä mukaan, koska hänellä on yo-kirjoitukset käynnissä :/. Tottakai minulla on kova ikävä häntä, mutta nopeasti se aika menee ja onneksi voimme kuintenkin jutella skypessä ihan päivittäin =)

      Poista
  27. Ihan samaa näköö siskos kanssa luulin, että tossa kuvassa on kaksi nataa :) teitä vois luulla kaksosiksi!
    Kauniita molemmat ja ihana mekko sulla nata :)
    Kenen kaikkien kanssa olet siellä ja minkä ikänen sun sisko on? :)

    VastaaPoista
  28. Voi kuinka ihanan näköistä ja ootte aun siskos kanssa todella kauniita! :) Pitäkää ihana loma!
    Ja jos tarttet lomasi jälkeen luettavaa käy ihmeessä kurkkaamassa mun blogiani http://jannika-karolina.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
  29. Ihania molemmat tytöt! Minkä ikänen sun sisko on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos viitsisit selata kommentteja ylöspäin niin saisit vastauksen:)

      Poista
  30. Voi hitsit! Näyttää niin ihanalle, kivaa että olet päässyt lomailemaan:) Vaikutat upealta ihmiseltä ja uskon että olet ansainnut lomasi! Olet hurjan kauniina kuvissa, edustat hyvin luonnollista kauneutta. Ihanaa lomaa kaikille teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti <3 Kiitos oikein paljon ! Mukavaa viikonloppua sinulle :))

      Poista
  31. Onko sulla muita sisaruksia?

    VastaaPoista
  32. Oi kun olette kauniita.

    VastaaPoista
  33. Ootte jumalaisen kauniita! <3 Heh, stalkkaan sun siskoa ig:ssa, hänkin yhtä upea kuin sinä! <3

    Hyvää ja onnellista lomaa teille, perheen kanssa yhdessä vietetyt laatuhetket on oikeesti niitä elämän tärkeimpiä ja rakkaimpia muistoja :)

    VastaaPoista
  34. Mistä tuo sun siskon toppi on ostettu? :) tosi hyvän mallinen nimittäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa se on minun :P Ostin topin viime kesänä Espanjasta Bershkasta!

      Poista
  35. Valmistuitko ylioppilaaksi viime syksynä? Muistelin että olisit joskus maininnut käyväsi lukion 4,5v ? :)

    VastaaPoista
  36. Hei oona!
    Olen lähdössä Floridaan Boca Ratonille ensi viikolla,joten kysyisin sinulta olisiko vinkkejä shoppailuun tai erityisesti hyviin outletteihin? Entä onko jotain erityisiä tuotteita,joita kannattaisi katsella Sephoralta?:) -Josefiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein ihanaa matkaa sinulle :) <3 Me olemme käyneet vasta Sawgrass Mills:ssä sekä Aventura Mall:ssa ! Itse ainakain pidin kovasti molemmista. Suosittelen :) Kannattaa lukaista tähän linkittämäni postauksen kommentit läpi. Siellä on paljon hyviä vinkkejä lukijoiltani :)

      http://nataliaoona.blogspot.com/2014/01/17-days-to-go.html

      Ja Sephorassa on vaikka mitä kaikkea, jota kannattaa katsella :D! Itse ostin mm. Smashboxin, Benefit Cosmeticsin, Urban Decayn ja Cliniquen tuotteita! MAC on täällä myös huomattavasti edullisempi kuin Suomessa eli kannattaa käydä heidän liikeessään :)

      Poista