09 marraskuuta 2013

ASUNTOPOSTAUSTA

Vihdoin ja viimeinkin! Kiitos kaikille, että olette olleet niin kärsivällisiä tämän postauksen suhteen. Itse en välttämättä olisi ihan vielä ollut valmis tekemään tätä, koska meiltä puuttuu täältä vielä niin monta juttua, jotka ovat olleet ostoslistalla jo pidemmän aikaa. Hyvänä esimerkkinä verhot. Päätin kuitenkin, että koska olen luvannut niin teen tämän nyt ja voihan sitten aina myöhemmin lisäillä uusia ja päivitettyjä kuvia postauksiin asunnostamme. 

Lyhyt kertaus niille joilta tämä on mennyt ohitse: eli olemme asuneet Jonathanin kanssa yhdessä jo kohta kaksi vuotta. Asumme Helsingissä ja asuntomme on noin 50 neliöinen. 

Aloitetaan eteisestä. Sanon jo heti tähän alkuun, että yksi suurimmista toiveistani olisi, että saisimme tuon lattian vaihdettua johonkin ihanaan valkoiseen tai vaaleanharmaaseen laminaattiin joku kaunis päivä. Meistä kumpikaan ei pidä yhtään tuosta lattian väristä, mikä se tällä hetkellä on. Eteisessä meillä on tuollainen peilikaappi, jossa on kaikki ulkotakit ja kengät. Ei mitään kovin erikoista siis. 



Tällainen näkymä on eteisestä asuntoomme. 



Lisää kuvia tuosta olohuoneestamme. Näistä huomaa varmasti hyvin, että pidän todella kovasti valkoisesta sistukuksesta ja jos saisin yksin päättää niin asuisin varmaan ihan kokonaan valkoisessa asunnossa. En tiedä mikä siinä on, mutta minun silmääni se vain miellyttää kovasti! 

idkuva

Muutama kuva keittiöstämme. Nuo keittiönkaapit maalautimme vähän aikaa sitten valkoisiksi niinkuin olen täällä blogissa jo muutamaan otteeseen kertonutkin. 




Ruokapöytänä meillä on tuollainen lasinen pöytä, josta pidän oikein kovasti! Vielä vaan, kun juuri noihin ikkunoihin saisi jotkut ihanat valkoiset verhot niin toisi heti enemmän ilmettä tuohon nurkkaukseen. 



Siirrytään makuuhuoneeseen. Olohuoneen/keittiön ja makuhuoneen välistä saa tuon oven kiinni vedettävällä valkoisella ovella! Televisio meillä on makuuhuoneessa, koska emme yksinkertaisesti ole keksineet mitään muuta fiksua ratkaisua minne muualle sen saisi. Olisi tietenkin ihana, että sohvan ja television saisi vastakkain, mutta tällä pohjapiirustuksella se on mahdottomuus. Ja kyllä, olemme käyneet läpi kaikki mahdolliset ratkaisut eikä mikään toimi niistä. Eipä tosin sillä, että usein edes televisiota katselisimme.. Itse katson oikeastaan aina kaikki ohjelmat koneelta! 



Makuuhuoneessa on myös Jonathanin "työpöytä".



Hauskaa miten tumma tuo makuuhuone on ja miten vaalea taas olohuoneemme on. Tarkoituksena onkin ostaa tuohon sohvalle muutama vähän tummempi tyyny tuon yhden kaveriksi ja taas makuuhuoneeseen valkoisia tyynyjä. Mielestäni noilla saisi kivasti vähän tasapainoa noiden huoneiden välille. Samoin myös ne valkoiset verhot olisivat ihanat makuuhuoneeseenkin. 

Vessaa en nyt tähän postaukseen kuvannut, koska siellä nyt ei ole mitään ihmeellistä nähtävää :D. Vessanpönttö, lavuaari, pesukone ja kuivausrumpu, suihku ja sauna.. Aivan tavallinen kylppäri siis. 

Toivottavasti nyt piditte tästä postauksesta ja saitte vähän kuvaa siitä, että millaisessa kodissa me täällä asustelemme. 


Ihanaa lauantai-iltaa teille kaikille! Huomenna suuntaan yöksi Tallinnaan eli palataan sitten ensi kerralla niissä tunnelmissa. 

161 kommenttia:

  1. Ihan kiva asunto. Mä vaan enempi tykkäsin teidän edellisestä keittiöstä ja mun makuun asunto on ehkä hieman liian valkoinen. Toki asunto on luonnossa aivan erinäköinen ja oloinen joten uskon että se on vallan mainio ja sun tyylinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mistä muistat noin hyvin meidän edellisen keittiön? Siitä on niin kauan, kun vanha asuntopostaus on täällä blogissa ollut :D Olet muuten ensimmäinen, joka on sitä mieltä, että vanha keittiömme oli kivempi. Makuasiahan tuo on ja meillä taitaa olla aika erilainen maku mitä sisustukseen tulee :)

      Poista
  2. Oi ihanan tyylikäs koti teillä!! <3

    VastaaPoista
  3. onko toi louis vuitton laukku aito?

    VastaaPoista
  4. oi ompa kyllä tyylikkäästi sisustettu ja ihanan näkönen muutenkin! kyllä kannatti oottaa tätä asuntopostausta :)

    VastaaPoista
  5. Voi että, teillä on kyllä niin kauniisti sisustettu koti! ♥ Itse tykkään kanssa valkoisesta sisustuksesta tosi paljon, voin vain kuvitella miltä mun kämppä näyttää kun joskus omaan kämppään muutan.. :D

    VastaaPoista
  6. järjettömän ihana kämppä! rakastuin <3

    VastaaPoista
  7. Onkos tuo omistus vaiko vuokraasunto? Haluaisitko kertoa paljonko asunto suunnilleen maksaa? :) Aivan ihana kämppä muuten; sopii juuri teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko siis teidän yhteinen omistus asunto (eli oletteko lainaa ottaneet tms) vai jonkun muun ja asutte vai siellä? Upealta näyttää ja hyvin sisustettu!:)

      Poista
    2. Minä en omista asunnosta mitään, mutta Jonathan omistaa asunnosta tällä hetkellä puolet :)

      Poista
    3. Onko tää se Jonathanin papalta jäänyt asunto? :o tosi kaunis ja ihan teidän näköinen!! :)

      Poista
    4. Mitä tarkoitat "papalta jäänyt" ? Kirjoitinkin tuossa ylempänä, että Jonathan omistaa tällä hetkellä asunnosta puolet. Muuten asiahan ei tänne nettiin tai muutenkaan ulkopuolisille ihmisille kuulu ! Toivottavasti ymmärrät :)

      Poista
  8. Aika tyttömäinen sisustus ottaen huomioon, että kyseessä on Jonathanin koti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on ihan meidän yhteinen kotimme (vaikka en tästä virallisesti mitään omistakaan) ja yhdessä olemme kaikki jutut ostaneet ja valineet :) Onneksi meillä on Jonathanin kanssa samanlainen maku sisustuksen suhteen !

      Poista
  9. Musta toi näyttää ainakin noiden kuvien perusteella paljon pienemmältä kuin 50neliöiseltä :o varsinkin kun olohuonetta ei oo nimeksikään vaan lähinnä tupakeittiö, jos olen ymmärtänyt oikein? Mun makuun olohuone on liian valkoinen ja makuuhuone liian musta. Rakastan vaaleaa sisutusta, mutta en täysin valkoista, ripaus beigeä esim. maton muodossa tai sohvatyynyissä näyttäisi hyvältä =) Tärkeintähän on tietysti, että asukas itse tykkää ja viihtyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asunto on kyllä ihan 48 neliöinen, vaikka kuvissa näyttäisi miltä :D. Eihän tuossa ole edes edes yhtäkään avaraa kuvaa asunnosta, josta saisi kuvaa asunnon koosta :) Kiitos kuitenkin mielipiteestäsi :)

      Poista
    2. Aikaisemmin blogissasi on vilahtanut kuva, jossa näkyy toi keittö-olohuone kokonaan, eikä se kovin isolta vaikuttanut ja noissakin kuvissa näyttää siltä, että tv-taso on ihan sängyssä kiinni, eli aika ahtaalta vaikuttaa. Ehkä ne neliöt tulee sitten vessasta ja eteisestä :D

      Poista
    3. Kannattaa muistaa, että kuva ei aina kerro koko totuutta.. Kuvassa NÄYTTÄÄ, että tv-taso on ihan sängyssä kiinni ja todellisuudessa tuossa välissä on varmaan melkin metri tilaa :D Turhaan vaivaat päätäsi enempää tällä asialla. Asuntomme on juuri sopivan kokoinen kahdelle henkilölle ja tilaa löytyy aivan tarpeeksi :)

      Poista
  10. Vau minkä näkönen! ainoo miinus nallet, haha .. ne ei iske vaan mun sisustustyyliin, muuten voisin kyllä ihan samanlailla sisustaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noilla nalleilla on minulla paljon tunnearvoa ja siksi haluan pitää niitä esillä, enkä missään kaapissa :D Ja minusta ne ovat älyttömän söpöt <3

      Poista
  11. Teillä on todella tyylikäs asunto, ja se on sisustettu todella ihanasta. Minusta tuo lattia on ihanan värinen, mutta jokaisella on oma makunsa:) Minusta myöskin tuo sisustus on liian valkoinen, en vain tiedä miksi en tykkää kokovalkoisesta sisustuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itse taas rakastan valkoista sisustusta, haha <3 Makuasioitahan nuo ovat ja omassa kodissahan on aina tärkeitän se, että itse tykkää ja viihtyy :)

      Poista
  12. Kenenkaa meet tallinnaa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menemme äidin kanssa yhdeksi yöksi Tallinnaan "minilomalle" :)

      Poista
  13. Ihana asunto siis aivan unelma!! :) ♥

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana asunto! Rakastan kanssa tota valkosta sisustusta ja läpinäkyvä pöytä on ihan nappi valkosen lisäksi! Kiva tuo kynttiläidea vielä ettei silti kaikki kynttilät ole valkoisia vaan joku erivärinen niin se tuo mun makuun jonkinlaista "tunnelmaa" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että pidit ja kiitos paljon :) Olen samaa mieltä myös noista kynttilöistä, vaikka ensin epäröinkin niiden ostoa :D

      Poista
  15. Aivan ihana asunto! (: Itsekin tykkään valkoisesta tosi paljon ja oman huoneenikin sisutus on aika valko painoitteinen! :)

    VastaaPoista
  16. höh, odotin videota :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( En kuitenkaan ole missään vaiheessa sanonut tekeväni asuntopostausta videolle? Koko ajan olen puhunut kuvista ja muutamaan kertaan videota toivottiin, mutta vastasin niihinkin, että teen asuntopostauksen kuvina :)

      Poista
  17. Mäkin rakastan vaaleaa sisustusta! Näyttää niin raikkaalta ja puhtaalta aina + ihanilla kukilla ja pienillä yksityiskohdilla saa valkoiseen sisustukseen todella paljon personallisuutta ja eloa!

    VastaaPoista
  18. Tollanen "täysin" valkonen on kaunis, mutta itellä se ei onnistuis. Ensinnäki jo kissojen takia, mua ärsyttäis suunnattomasti ku nitten akrvat näkyis joka paikassa, haha :D toi keittiö on tosi ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, että valkoisella on kyllä haastensakin :D Kaikki pienetkin liat näkyvät heti! Kiitos :)

      Poista
  19. Omistatko tuon puoliksi sun poikkiksen kanssa, siis oletteko ihan itse ton ostanut? Mistä päin hesaa ootte niin edullisen asunnon löytänyt? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En omista asunnosta mitään, mutta tottakai koska asun täällä niin puhun ja Jonathankin puhuu "meidän asunnosta" :). Jonathan kuitenkin omistaa asunnosta puolet tällä hetkellä.

      Poista
  20. Hei, saako kysyä mistä noi teidän ruokapöytä ja tuolit on peräisin? Erittäin kauniit!

    VastaaPoista
  21. ihanaihanaihana! mulla tulee kohta muutto omaan asuntoon ja samanlaista valkoista sisustusta tulossa!:) siellä myös on vähän samanväristä tummaa parkettia, niin nyt hyvä nähä että ei näytä ollenkaan pahalta! mutta toi sohvapöytä on täydellinen, onko milloin ja mistä hommattu?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen taas tuosta lattiasta täysin eri mieltä :D Omaa silmääni se ei miellytä yhtään! Ja kiiitos :) Sohvapöytä on Ikeasta ostetty! Olisikohan siitä noin puoli vuotta, kun tuon ostimme :)

      Poista
  22. Mun mielestä kans hirveen kalsea, kylmä ja tylsä toi kokovalkoinen sisustus.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuasioithan nuo ovat :) Joku tykkää ja toinen ei. Me kuitenkin viihdymme täällä paremmin kuin hyvin ja rakastamme sisustustamme <3 Kiitos kuitenkin mielipiteestäsi :)

      Poista
    2. Voi Natalia, ei sun tarvi tollaisesta mielipiteestä kiittää. Toi ei ollut siltikään kovin ystävällisesti kirjoitettu vaikka olikin melko neutraali.
      On kuitenkin ihanaa, miten mukava olet kaikille (paitsi niille töykeimmille anoille!)

      Poista
  23. Tosi nätti asunto ja tykkään tuosta valkosesta sisustuksesta :) tiedän vaan ettei itellä toimis kun aina kaatuilee kahvit yms... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Niin.. Tuo valkoinen on kyllä niin arka väri, mutta näyttää minusta todella hyvältä! Eli on sen "arvoinen" :D

      Poista
  24. Oisit ottanu vielä kylppäristä kuvat :( minkälaiset pesukone ja kuivausrumpu teillä on :D ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kylppärissä ei ole mitään nähtävää niinkuin tuossa kirjoitinkin :D Eivätkö lähes kaikki pesukoneet ja kuivausrummut näytä muutenkin melkein samalta? Sellaiset ihan tavalliset valkoiset Whirpool merkkiset :D

      Poista
  25. Onko sohva ja sohvapöytä ja lamppu ikeasta?

    VastaaPoista
  26. Valkonen iskee kyllä muhunkin sisustuksessa ja paljon! :) meillä on tällä hetkellä tummanharmaa sohva ja silloin kun se ostettiin, poikaystävä oli sitä mieltä et sohva ei voi olla yhtään vaaleampi kun se menee likaiseksi. Nyt meillä on vaalea koira jonka karvat näkyy ihan älyttömän selvästi siitä tummasta sohvasta eli pakko ostaa seuraavaks vaalea sohva ;D meillä (mulla) oli sama ongelma et puoleentoista vuoteen ei saatu aikaseks ostaa verhoja kun ei löytyny hienoja mut sit ihastuin vallilan vilja- kankaaseen ja siitä teetätettiin ihanat verhot! Kannattaa googlettaa millanen kangas on sillä kuvien perusteella vois sopia myös teille ja teidän tyyliin (ne on siis valkoiset ja sellasta vilja/laine kuvioo kiiltävällä) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Meillä oli ennen musta nukkamatto ja siinä näkyi aina todella inhottavasti minun vaaleat hiukset niin ainakaan sitä ongelmaa ei ole tuon valkoisen maton kanssa ollut, vaikka valkoinen muuten arka väri onkin :) Ja ihana kuulla etten ole ainut, joka ei ole saanut aikaiseksi ostettua verhoja :D. Kiitos paljon tuosta vinkkauksesta, pitääkin käydä katsomassa ja tutustumassa, että millainen kangas on kyseessä :) <3

      Poista
  27. Todella kivannäköinen kämppä, kelpaa varmasti asustella! Käytkö sä töissä tällä hetkellä? :-) Mites muuten, ootko nyt ylioppilas syksyn kirjotusten jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kiitos :) Kyllä käyn töissä ja olen. Tosin juhlin vasta keväällä :)

      Poista
  28. Missä huoneessa hamsteri asustelee? :)

    VastaaPoista
  29. Ehkä et halun kuvaa vessaa koska se ei ollukaan nii hieno ku muut huoneet;) koska kyllä varmaa moni muukin tätä miettii että olipas vaikee kuvata sitä ku jaksoit kuvata kaikki muut huoneet :):):) oivoi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että jaksanko edes julkaista tätä, koska tässä ei nyt taas ollut mitään pointtia...

      Ei ollut kyse siitä, että kylppärin kuvaaminen olisi ollut mitenkään "vaikeaa". En vain ymmärrä, että ketä kiinnostaa nähdä meidän valkoinen vessanpönttö, lavuaari ja suihku? Meidän kylppärimme on aivan tavallinen ja suht. uusi, koska kerrostalo jossa asumme on myös suht. uusi. Enpä ole kovinkaan monessa blogissa nähnyt, että asuntopostauksiin on kuvattu myös vessaa.. Jossain blogeissa olen nähnyt kuvia jostain pyyhkeistä sun muista, mutta enpä ajatellut, että ketään kiinnostaisi meidän valkoinen käsipyyhe ja käsisaippua.

      Poista
    2. Samaa mieltä anon kanssa! Ei taida kylppäri olla yhtä hieno kuin muut huoneet.. Mulle kylppäri on tärkeä juttu ja kuvat niistä kiinnostaa kovasti! Vaikkakin siellä olisi hienoa vaan ne pyyhkeet!

      Poista
    3. toivon että nuo anot eivät ole tosissaan..:D ei minua ainakaan yhtään haittaa että postauksessa ei vessaa näy, koska olisihan se nyt vähän outoa:D etsisivät blogin jossa on vain vessan sisustukseen liittyvää tekstiä ja kuvia!

      mutta Natalia teillä on todella ihanan näköinen asunto, kyllä kelpaisi tännekin tuollainen! :)
      Ihanaa syksyä ja alkavaa talvea sinulle ja Jonathanille!! ja tietenkin vanhemmille ja söpölle pikku Bublelle<3:D

      Poista
    4. Niiden vessa on tummansininenn:) näkyi vanhassa postauksessa

      Poista
    5. Tummansininen :DD? Meidän vessa ei kyllä ole tummansininen.. Hmm :D

      Poista
    6. Anonyymi 16.07 : No niimpä.. Ja enhän minä tähän parvekettakaan kuvannut? :D Ihmiset ovat vain uteliaita ja näköjään joitain tuntuu nyt niin kovasti kiinnostavan meidän vessankaaleiden väri ja minkä näköinen vessanpönttö meillä on :P Kiitos ja kiva, että pidit <3 Oikein mukavaa alkavaa talvea myös sinulle <3

      Poista
    7. Siis miksi joku haluaa nähdä vessan, jossa pääasiassa peseydytään ja asioidaan ? :D ihan käsittämätöntä uteliaisuutta. Ihme kun kaappien sisältöä ei tarvinnut alkaa kuvaamaan. :D itsehän en edes kyläilessäni rupea vessassa istuessani miettimään "voi kun on rumat kaakelit ja tuo kuivurikin taitaa olla 80-luvulta" :D

      Mun piti tulla kysymään, että onks teillä kuinka paljon kaappitilaa ? meillä on kans 50 neliöö, mutta tuntuu että kaapit loppuu kesken enkä tiedä miten ton ongelman ratkaisen, joku lipasto varmaan olis pakko ostaa :D

      Poista
    8. En oikein itsekään ymmärtänyt nyt tuota.. Mutta niinkuin sanoitkin niin käsittämätöntä uteliasuutta :D

      Itseasiassa meillä on itseasiassa yllättävän hyvin kaappitilaa, koska tuolla makuuhuoneessa tuo koko "takaseinä" on kaapistoa ja eteisessä myös on tilava kaappi johon mahtuu hyvin! Ja olenkin nyt opetellut luopumaan kaikista vaatteista ja tavaroista joille ei todella ole käyttöä. Sitä mukaan, kun en käytä vaatteita ja kenkiä niin vien ne kellariin.. Jos puolen vuoden/vuoden sisällä minulla ei tule ikävä niitä niin laitan vaatteet sen jälken eteenpäin :D

      Poista
  30. Tosi nätti koti! :) mä ihailen sun luonnetta!! Oot niin avulias ja ystävällinen :) autat lukijoita aina esim jossain nettikauppa pulmissa josta säkin oot tilannu yms :) oot niin kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Ja todella ihana kuulla, että olet saanut minusta noin hyvän kuvan <3 Kiitos ihanasta kommentistasi :)

      Poista
  31. Ei liity asiaan mutta laita joskus kuvaa kun sulla ei oo naamassa mitään, ei meikkiä ei itseruskettavaa yms, ois niin kiva nähä sun luonnollinenkin kauneus :)

    VastaaPoista
  32. Aivan ihana sisustus! Niin klassinen ja kaunis :) ärsyttää vaan noi kommentit "onko muka 50neliöinen" ja muut negatiiviset tyhmät kommentit.. jokaisella oma makunsa sisustuksessa muttei silti tarvitse ilkeään syyttävään sävyyn sitä kertoa... olen odottanut tätä postausta kaaaauan ja odotuksen arvoinen oli :) olen juuri muuttamassa ja kyllästynyt omaan sisustukseeni... olen nyt muuttamassa ja menee kellä suurinosa uusiksi:D juuri tollaisen pöydän ja tuolit haluaisin nyt uuteen kotiini!! Ah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Niin.. Mutta eipä sillä minulla mitään väliä ole, jos joku ei pidä asunnostamme. Emmehän me ole heitä vaan itseämme varten asunnon sisustaneet :D Tärkeintä, että itse pidämme ja viihdymme <3 Todella kiva kuulla, että pidit postauksesta ! Kiitos mukavasta kommentistasi <3

      Poista
  33. Kaunis koti. <3 Ihanasti sisutettu, on kyllä ihan teidän näköinen. :)

    VastaaPoista
  34. Oi mullaki on tommonen keskimmäinen nalle :D Ja kaunis sisustus, ehkä ihan kiva et on mustaa ja valkosta omissa huoneissa ni se tuo semmosta hienoa kontrastia:)

    VastaaPoista
  35. Ompas kivan näköistä :) Ihanan selkeää ja raikasta, tuntuu että omassa kotona on ihan liikaa kaikkea rojua mikä olisi kiva saada piiloon :D

    VastaaPoista
  36. Oon odottanut tätä postausta sulta niin kauan! Vaikka toi lattia ei mikään kauneimman värinen olekaan niin minun mielestä se antaa hyvää tasapainoa tohon olohuoneen valkoisuudelle eli ei näytä niiin kamalalta kuin ehkä voisi ;-)

    ♥: http://sanssu-justthewayyouare.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha niin :D Meitä kuitenkin tuo lattia häiritsee, mutta toisaalta lattian vaihtaminenkin on sitten taas sen verrran iso projekti ettei sitä tuosta noin vaan tehdäkään :)

      Poista
  37. tyylikästä :) oma sauna? woou

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja aika monissa uudemmissa kerrostaloasunnoissa on sauna :)! Harmi vain, että kumpikaan meistä ei tykkää saunoa :/

      Poista
  38. Mäkin tykkään, kun kaikki on valkoista :) Mun mielestä makuuhuone näyttää vähän kun olisi eri kodista (vaan siksi kun tummempi, ei siis ole ruma) mutta varmasti teidän mieluinen. Mullakin on tollanen valkoinen karvamatto ja sama matto vielä sellaisena pienempänä sängyn vieressä.. Kiva päästä kurkkiin miltä jonkun toisen koti näyttää. Ihanaa alkavaa viikkoa! - Sandra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että pidit ja vitsit miten kivalta tuollainen pieni valkoinen karvamatto kuulostaakaan :) Pitääkin käydä Ikeassa kurkkamassa ja miettiä, jos meillekin sopisi sellainen tuohon makuuhuoneeseen :)

      Poista
  39. Ihan sun näkönen kämppä! Sopii juuri teille; ja kauniisti olet saanut sisustettua aika pienen tilan avaran näköiseksi :) Olisitpa vielä ottanut kuvan maisemasta joka näkyy ikkunasta; siitä saisi heti paremman kuvan siitä asutteko vihreällä alueella, yläkerroksessa vai alakerroksessa yms. Ymmärrän toki että syynä voi olla se ettet halua että kukaan tunnistaa paikkaa ihan yksityisyyden nimissä :) Kaunis koti sinulla kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä miten kenenkään mielestä 48 neliötä voi olla pieni :D Näistä kuvista ei nyt kuitenkaan saa minkäälaista käsitystä asunnon koosta, koska yhtäkään "kokonais" kuvaa ei ole. Monet kavereistani asuvat alle 30 neliöiden asunnoissa tyttö- tai poikaystävän kanssa.. Siihen verrattanu meidän asuntomme on hyvinkin tilava :D Ja en halua ottaa kuvaa ikkunanan maisemista, koska en halua niin tarkasti paljastaa, että missä asumme :) Kiva kuulla, että ymmärrät sen!

      Poista
    2. No omasta mielestäni jo tämä meidän kämppä on juuri siinä pienuuden rajoilla 57m2, mahtuu kaikki niinkuin pitääkin mutta kompromisseja sisustuksessa pitää tehdä että on käytännöllinen, onneksi on sentään samankokoinen piha mikä helpottaa kesäisin oleskelua:) onhan se vähän pieni asunto silloin kun telkkari ei sovi olkkariin. Mutta pienuudessa ei ole mitään vikaa, tärkeintä että itse viihtyy. Meillä muuten ihan samanlainen keittiön välitila kaakeli hässäkkä, sais olla mun makuun tyylikkäämpi mut ei viitti rupee repii irti kun on alle 2v vanha talo, ja meneehän noi :)

      Poista
    3. Nyt on pakko kysyä, että asutko Helsingissä :D? Itse en nimittäin montaa meidän ikäistä ihmisitä tiedä, joka asuisi poikaystävänsa tai tyttöystävänsä kanssa yli 50 neliön asunnossa Helsingissä :D

      Poista
    4. Me asutaan poikaystävän ja kahden kissan kanssa 33 neliön yksiössä (yksi huone + tilava keittiö). Muutettiin tähän kaupunkiin vasta ja oon niin onnellinen että ylipäätään saatiin asunto sellaiselta vuokranantajalta jota ei lemmikkieläimet haittaa - ja pienellä varjoitusajalla (koska minun piti aloittaa opiskelut täällä ja tieto opiskelupaikasta tuli aika myöhään). Voin sanoa, että edellisen 50 neliön kämpän jälkeen tämän kokoinen asunto tuntui _tosi_ pieneltä, mutta loppujen lopuksi me ollaan pärjätty aivan loistavasti. Sijainti on mahtava, lähikauppa ja apteekki sijatsee 500 metrin päässä ja vuokra on pieni. Mun mielestä mikään ei voi olla täydellistä ja "vähäänkin" olla tyytyväinen. Ja sopu sijaa antaa. :) Anteeksi tämä kauhea romaani. :D

      Ihana asunto. Ihan liian valkoinen mun makuun, mutta makkari on tosiaan ihana. :) Osaat sisustaa!

      - Annie

      Poista
    5. Ja se piti vielä kirjoittaa, että mitä väliä sillä on minkä näköinen/kokoinen vuorkakämppä on (olettaen että teillä on vuokra-asunto)? Ei mulla ainakaan oo minkäänlaisia intressejä vuokrata jättikokoista kämppää, kun en siinä kumminkaan asu kuin tilapäisesti. Vaan sitten kun omistusasunnon aika on, niin sitten niitä kriteerejä saakin olla ja kokoakin mielellään vähintään se 60 neliötä. :)

      En tiettykään tiedä asutteko vuokralla vai omistatteko asunnon (tarkemmin kun mietin niin et ole tainnut mainita asiaa aiemmin, tai en ainakaan muista?), niin anyway 48 neliötä on kahdelle ihmiselle musta ihan riittävä. :D

      - Annie

      Poista
    6. Monet kavereistani asuvat tuon kokoisissa asunnoissa, koska Helsingissä asuntojen hinnat - varsinkin keskustan lähdeisyydessä ovat todella korkealla :D Meidän asunnon hinnalla saisimme keski-Suomesta varmaan jopa hulpean omakotitalon ! Mutta jokaisen omia valintojahan nuo ovat, että missä asuu ja minkä kokoisessa. Meillä tämän kokoinen asunto on aivan täydellinen, emmekä kaipaa yhtään lisää tilaa :) Todella kiva kuulla, että löysitte poikaystävänne kanssa teille noin sopivan asunnon ja onnea uuteen kotiin <3

      Poista
  40. Mikä tuo sohvan malli on? Onko se kivik ? Kun itse olen muuttamassa omaan kotiin niin mietin vaan kun tuota sohvaa olen katsonut! Onko helppo pitää puhtaana ja onko hyvä istua? Ihana asunto!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on Kivik sohva :) No tietenkin valkoinen on todella arka väri, mutta onneksi nuo pääliset saa pestyä tarvittaessa ! Ja on hyvä istua, ainakin minusta :) Kiitos <3

      Poista
  41. Tosi kivan näköstä! Meillä myös sauna, mut ei kyllä pahemmi tuu saunottua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Sama meillä :D Kumpikaan meistä ei oikein pidä saunasta..

      Poista
  42. Tämä kysymys ei liity tähän postaukseen mutta katsoin Instagram postaustasi ja näin että sinulla on Canda Goose. Mistä olet sen hankkinut ja mikä malli se on ?:-)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takki on Expedition Parka ja ostettu Inkoon Stardista :) Muuten noita takkeja myydään mm. Stockmannilla ja Partioaitassa !

      Poista
  43. Nuo valkoiset ovet raikastaa keittiötä kyllä tosi paljon, hyvä valinta! :) toivottavasti sisustus-/kotiaiheisia postauksia tulee vielä lisää, ne on jostain syystä mun suosikkeja blogissa kuin blogissa. Ehkä muhun on iskenyt tosi paha sisustuskärpänen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä noista valkoisista kaapeista :) Ja varmasti laitan aina jatkossa, kun jotain sistusjuttuja olen ostellut ! :)

      Poista
  44. Teidän asunto on ihanan valkoinen ja pelkistetty! <3 Itse olen pyrkinyt hävittämään meidän asunnosta kaiken ylimääräisen pikkutavaran pois, mutta siltikin sitä "rojua" löytyy koko ajan. :D

    -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos <3 Ja sama täällä.. Tiedän siis tunteen :D

      Poista
  45. Aivan ihana koti! Pidän todella valkoisesta sisustuksesta ja nuo nallet on huippusuloiset. <3 Tykkään myös tuosta eteisen lattiasta, vaikka itse et siitä tykkääkään. Sun blogi on ihan paras, kiitos Natalia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuulla, että pidit ja kiva, että olet muutenkin tykännyt blogistani <3 Kiitos ihanasta kommentista :)

      Poista
  46. yli ihana koti! ja sisustus on niiiin hieno, tykkään :-)! onko sohvapöytä ja sohva ikeasta vai? tosi kivan näköset! :-)

    http://ssomethingaboutus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  47. mitä näkyy/mitä siinä on kun katsoo suoraan sohvalta eteenpäin? ei ollu siitä kuvaa ja oon joskus ennenkin miettinyt sitä kun olet siltä sohva-televisio ongelmasta maininnut? :)

    ihana asunto ja sisustus♥

    VastaaPoista
  48. Keittiö oli mun lemppari♥ Ja ainakin tonne keittiöön sopii toi ruskee lattia kun toi tasokin on ruskee, mutta noi lattialistat maalaisin valkoiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai, jos vaihataisimme tuon lattian niin tuo tasokin silloin vaihdettaisiin samalla :) ! Kiva, että pidit !

      Poista
    2. musta jos nuo lattiat vaihdettaisiin vaaleisiin, tulis lähinnä sellainen sairaalatunnelta:D puulattia ja tasot on kotoisia ja tuo edes vähän kodin tuntua, muuten sävyiltään kylmään kämppään:D

      Poista
    3. Maku asioitahan nuo ovat :) Joku tykkää, toinen ei!

      Poista
  49. Tosi kivan näköistä!:) Tollainen valkea sisustus näyttää omaan silmään tosi kauniilta, vaikkei ole yhtään minua. Teidän koti näyttää siltä, että siitä voisi kuvata vaikka johonkin sisustuslehteen. =)

    VastaaPoista
  50. ihana koti teillä<3 pääsispä muuttamaan kanssa omaan kotiin, mutta kun opiskelut kesken eikä aika riitä työssäkäyntiin niin ei oo varaa asuukkaan yksin. Onneksi on poikaystävä kenen kanssa aion tulevaisuudessa muuttaa niin voi sitten puolittaa kaikki kulut! Oon niin kateellinen kun ärsyttää pyörii varsinkin anopin nurkissa, joka on aivan sietämätön ja itsekeskeinen ihminen. Omat vanhemmat rentoja mutta sitten anoppi määrää että pitää olla myös heillä.. odotan niin paljon että saa olla omassa rauhassa ja tehdä mitä huvittaa kahdenkesken. Niin sitä mulla vaan että muista nauttia elämästäsi kun sulla on asiat noin hyvin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Eikä..Onhan siinä omassa kodissa aina ihanaa, kun on oma rauha ja saa itse päättää tekemisistään täysin :D Kotona asuessa on aina pakko huomioida myös muut taloudessa asuvat.. :/ Ja sitten kun pääsette muuttamaan poikaystäväsi kanssa omaan kotiin niin osaatte ainakin todella arvostaa sitä omaa rauhaa :D :) Kaikkea hyvää sinulle <3

      Poista
  51. Hih, teil on sama sänky ja yöpöytä/lipasto kuin meillä! hyvä maku siis ;) ois kiva myös jos kuvaisit teidän kotia videon muodossa, siitä hahmottaa vielä paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua ihan niin tarkkaan esitellä asuntoamme, että kuvaisin videon.. Sen verran yksityisyyttä haluan pitää :) Kyseessä on kuitenkin meidän koti <3 Siksi en tähänkään postaukseen laittanut mitään kunnollisia "kokonaiskuvia", joista asunnon hahmottaisi paremmin :)

      Poista
  52. Oi aivan ihana koti teillä ♥

    VastaaPoista
  53. Hei mistä ootte hommannu ton lexingtonin tyynyn? Ja paljonko maksoi? Ihanan valoisa asunto!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanut tuon lahjaksi, mutta ainakin Stockmannilla myydään noita ja hinnat ovat noin 50-70€ !

      Poista
  54. nyt on pakko kysyä kun itellä samanlainen sohva ja oon sattumalta huomannu et sullakin noi mustat dr. denimit aika ahkerassa käytössä ni onko niistä lähteny väriä tohon teidän sohvaan? musta tuntuu et mun on jo ihan harmaa ja oonki nyt kääntäny noi istuintyynyt toisin päin ja koittanu vältellä denimeillä istumista siinä :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole lähtenyt :o Oletko pessyt housut ja onko sen jälkeen vielä irronnut? :/

      Poista
  55. Hei natalia tiedätkö miten tähän google+ blogiin saa lukijapalkin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. Kokeile Ulkoasu -> Lisää Gadget -> Lukijat/Lukija -palkka :) Löytyikö?

      Poista
    2. Siellä ei oikeastaan ole mitään sellaista ja sitä tässä ihmettelen että kai miksi tuo on noin monimutkainen:)

      Poista
    3. Ai ei :o Huomasithan, että niitä vaihtoehtoja on kaksi sivua? Jos sitä ei sieltä löydy niin sitten en kyllä valitettavasti osaa auttaa :( Oletko kokeillut etsiä googlesta ohjeita? Jos suomiksi ei löydy niin kannattaa kokeilla myös englanniksi :)!

      Poista
  56. Ihana koti teillä! Musta taas toi puulattia on nätti ja sopii tonne hyvin. :) En kyllä ymmärrä noita kommentteja et teidän kämppä ois jotenkin pieni, siis kuinka ison asunnon kaks ihmistä sit muka tarvitsee? Niiden pitäis nähdä tää meidän 25neliön "asunto", tää kyllä on pieni. :D Tosi sulosia noi nallet, tollaset yksityiskohdat on kivoja kun ne tuo sisustukseen vähän sellaista persoonallisuutta ja tekee siitä teidän näköisen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) <3 No niimpä.. Meillä ainakin tämä 48 neliötä on aivan tarpeeksi ja tilaa on hyvin kahdelle ihmisille :D Varmasti pärjäisimme hyvin vähän pienemmäsäkin asunnossa :)

      Poista
  57. Hassu kysymys mutta mikä toi sun starbucks kahvi on ?:) Tossa instagram-postauksessa siis :D
    Ja ihana asunto teillä :) Näytin poikaystävälleni niin hän tuumasi että: näyttää ihan hotellilta. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen on caramel frappuccino ja toisessa minulla on vanilia latte :) Haha kiitos <3

      Poista
  58. ihana koti <3 haluun sisustaa samalla tyylillä joskus oman kotini kun muutan(: valkonen on mun suosikki kanssa!!

    VastaaPoista
  59. anteeksi tämä ei liity yhtään tähän postaukseen eikä aiheeseen muttakun sinullahan on st.morizin itseruskettava ja siihen se kinnas niin voiko sitä kinnasta pestä? osaatko yhtään sanoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi! Tai ainakin itse pesen sen (käsin siis) oikeastaan aina jokaisen käytön jälkeen :D :)

      Poista
  60. vautsi ihanan trendikäs koti ! tykkään :) ja ehdottomasti toi valkonen iskee myös muhun, käytän vaatteissakin suurimmaks osaks valkosta ja valkonen tuo valosuutta kotiin :) hei muuten asiasta kolmanteen, minkä kokonen toi sun lv on tai siis voitko mitata leveyden ja korkeuden xD kun oon miettiny ostavani kans kyseisen laukun, joku 700e toi vissiin maksaa? tieks muute yhtään että onko tukholman lv liikkeessä halvempia noi laukut kun suomessa? :) kiitos jos jaksat vastata !! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 Omani on MM ja korkeudeltaan. Tarkat mitat (korkeus, leveys ja syvyys) ja hinnat näet tuolta Vuittonin sivuilta niin pääset samalla helposti vertailemaan esim. GM ja MM kokoeroa :) Ja kaikki Vuittonit ovat oikeastaan kaikkialla lähes samanhintaisia, mitä nyt pieniä eroja tulee valuutankurssien välillä yms !

      Poista
  61. ei liity aiheeseen mutta mitkä on sun oikeet etunimet :o onko se natalia oona vai ? :) pakko kysyä xD :D oon ehkä vähän tyhmä mutta mietityttää vain (:

    VastaaPoista
  62. äh en löydä noita kokoja tuolta sivulta :( voitko linkittää sen tähän mistä näkisin koot :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.louisvuitton.eu/front/#/eng_E1/Collections/Women/Handbags/products/Neverfull-MM-MONOGRAM-M40156 :)

      Poista
    2. kiitos tuhannesti!!! :) ♥

      Poista
  63. Ihana asunto, varsinkin toi pöytä ja tuolit on tosi nätit :) Mäki tykkään eniten valkoisesta sisustuksessa ja harmittaa kun on ruskea lattia omassa kodissa :D

    VastaaPoista
  64. onko tuo sun laukku kulunut paljon käytössä? kuinka vanha sun laukku on suunnilleen? aattelin vain että kantsiiko ostaa jos kuluu heti yms..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukussa ei näy mitään kulumisen merkkejä, vaikka onkin ollut kohta 1,5 vuotta lähes päivittäisessä käytössä :) Ja olen raahannut tuolla laukussa mukanani painavia koulukirjoja ja vaikka mitä :D Nuo kahvathan muuttuvat käytössä kauniin ruskeiksi ja se kuuluu asiaan :) Louis Vuittonin laukut ovat todella laadukkaita ja kestävät hyvinä kymmeniä vuosia, jos niitä kohtelee oikein!

      Poista
  65. aivan ihana koti teillä, mä oon aiemminkin ihaillut sun tapaa sisustaa :) oon just muuttanu omaan kämppään ite ja sisustan varmasti tosi samantyylisesti, koska meillä on niin samanlainen maku :D

    onko jonathan siis maksanut tuosta asunnosta puolet vai tajusinko jotain väärin? anteeksi vähän henk.kohtainen kysymys!

    VastaaPoista
  66. tosi kivan näköne kämppä! onko teillä ollenkaan televisiota olohuoneessa? :)

    VastaaPoista
  67. En tiennytkään että teillä on hamsteri, voisitko tehdä siitä postauksen joskus? <3 :)

    VastaaPoista
  68. Hei! Ihana kämppä, missä päin Helsinkiä asutte? Jos et halua sanoa tarkkaan, niin sano vaikka kuinka kaukana keskustasta :) Ps. Tuohon sohvan tilalle voisi laittaa tv:n ja sohva kääntää toisinpäin, sillee eriltään seinästä:)

    VastaaPoista
  69. Hei mieki oisin kiinnostunu tuost hamsteri jutust (:

    VastaaPoista