10 lokakuuta 2013

MUITA OSTOKSIA


Vielä olisi jäljellä muutama ostos esiteltäväksi teille ja tällä kertaa onkin kosmetiikka ja hiustuotteiden vuoro. 


Aloitetaan vaikka elämäni ensimmäisestä silmänympärysvoiteesta. Tämän ostinkin jo lentokentältä Tax Free:stä. Kyseessä on siis Biothermin Blue Therapy Eye, joka ehkäisee ryppyjä ja tummia silmänalusia. Itse olen nyt tämän loman ajan käyttänyt tätä tuotetta ja olen kyllä tykännyt oikein kovasti. Hintaa tuotteella oli lentokentällä 41€. 



Ostin myös lentokentältä itselleni YSL:n huulipunan. Tästä on tullut ihan ehdottomasti uusi suosikkini! Huulipunani on sävyssä 15  ja maksoi lentokentällä 27€. 



Ja koska matkalaukussani on vielä kivasti tilaa niin ostin täältä kotiin viemisiksi Tigin ison shampoon ja hoitoaineen. Monet ovat usein kyselleet, että mitä shampoota ja hoitoainetta käytän hiuksilleni ja nämä Tigin Urbananditotes sarja on ollut jo pitkään oma suosikkini. Itselläni on käytössä nuo Level 2 tuotteet eli toisiksi hoitavimmat. Olen kokeillut myös noita Level 1 tuotteita, mutta itse en oikein niistä tykännyt, koska ne eivät olleet tarpeeksi hoitavat hiuksilleni. Level 3 olisi varmaan minulle kaikista paras, mutta harmikseni ne eivät sovi pidennyksille. 

Hintaa shampoolla ja hoitoaineella oli noin 30€. 



Innostuin myös ostamaan Tigin After Party:n, joka tekee hiuksista silkkiset, pehmeät ja kiiltävät. Olen pitkään käyttänyt Paul Mitchellin Super Skinny Serumia, mutta nyt kokeiltuani tätä niin tämä menee kyllä ainakin minulla tuon Super Skinny Serumin edelle. Hintaa tällä oli noin 12€. Tuo After Party tuoksuu myös todella hyvälle!




Ja sitten vielä muutama meikkiostos. Luulin ensin unohtaneeni ripsivärini Suomeen ja tietenkin heti, kun olin ostanut uuden niin vanha löytyikin laukkuni pohjalta. Niin tyypillistä! No onneksi ripsivärille on aina käyttöä. Ripsiväriksi valitsin Maybellinen One By One Express ja olen itse asiassa tykännyt tuosta paljon enemmän kuin  Maybellinen Rocket Volume Expressistä, koska mielestäni tuo One By One erottelee ripset paljon paremmin ja tekee niistä erityisen pitkännäköiset. Hintaa ripsivärillä oli noin 8€. 


Meikkipussissani oli myös yksi peitevoiteen mentävä paikka ja ajattelin kokeilla tuota L'orealin True Match peitevoidetta. Tästäkin tuotteesta olen tykännyt oikein kovasti ja tätä tulen varmasti jatkossakin käyttämään! Hintaa myös tällä oli noin 8€. 


Nyt onkin sitten kaikki ostokset esitelty, ellen tietenkin huomenna innostu vielä lentokentältä paluumatkalla jotain ostamaan, haha. Prahan kentällä nimittäin aina houkuttelee Victoria's Secret Accessories -liike.. 

Onko teillä joitain samoja tuotteita käytössä kuin minulla? Mitä olette tykänneet?


xoxo, Natalia

34 kommenttia:

  1. one by one on ihan älyttömän hyvä ripsari:)! oon monesti miettiny että pitäiskö koittaa tuota rocket-ripsaria, mutta ehkä pysyn tuossa vanhassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo on aivan älyttömän hyvä ja ainakin itse tykästyin tuosta paljon enemmän :)

      Poista
  2. ite oon myös vaaleahiuksinen ja käytössä on tosta tigin bed head sarjasta dumb blonde shampoo ja hoitoaine, toimii toosi hyvin että voin kyllä suositella sulle myös jos et vielä oo tota kokeillu! :) ihanan sävyinen toi huulipuna sopii varmasti sulle tosi hyvin ja täytyypä seuraavan kerran kokeilla tota ripsaria! ps kiva postaus :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itseasiassa kokeillut kyseistä hoitoainetta ja shampoota, mutta en pidä niistä yhtään, koska mielestäni ne jättävät hiukseni vähän "tahmaisiksi" :D En tiedä mistä ihmeestä tuo johtuu, mutta myös siskollani on tuon shampoon ja hoitoaineen kanssa sama ongelma. Äidilläni taas nuo dumb blonde:n tuotteet ovat toimineet todella hyvin ja hän on tykännyt myös kovasti ! Jännä, mistäköhän tuo johtuu :D Ja kiva kuulla, että pidit tästä postauksesta <3

      Poista
    2. Hei mulla on sama! Eikä ne dumn blondet edes ollenkaan kosteuttaneet hiuksiani, vaan juuri tahmaisiksi meni! Hassua :D jäi isot pullot sitten käyttämättä... Luulisi että vaaleille ja yleensä hennoille hiuksille olisi jotain kevyttä ja todella hoitavaa niinkuin urban antidotes 3, ihan parasta!!! <3

      Poista
    3. Sama homma täällä, mulla jätti kans dump blonde hiukset tosi tahmasiks.

      Poista
  3. Sun "säästämistä" voisi kutsua luksus säästämiseksi :D heh :) kivoja tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tuo silmänympärysvoide, shampoo ja hoitoaine sekä nuo meikit tulivat kyllä tarpeeseen :) :D

      Poista
    2. Kyllä hyviin tuotteisiin kannattaakin pistää rahaa:) ysl huulipunat jotain niiin täydellistä!!!:)

      Poista
  4. Oi itse käytän juuri samaa ripsiväriä ja tykkään tosi paljon! Ihania tuotteita olet ostanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja kiva kuulla, että sinäkin olet tykännyt tuosta ripsarista!

      Poista
  5. Tosi kivoja ostoksia mut en vaan pääse yli enkä ympäri miten härskiltä toi Tigin After Party -pullo näyttää :D

    VastaaPoista
  6. Mulla on kanssa tuo YSL mutta huulikiilto versiona, tykkään myös ihan hurjasti! Tosi hyvä koostumus ja hoitavan oloinen! Ja äitiltä oon myös testaillut tuota Biothermin Blue Therapy sarjaa ja sekin on aikas ihanaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanalta tuollainen huulikiilto kuulostaa :)) Voin vain kuvitella, kun tuossa huulipunassakin on niin hyvä koostumus!

      Poista
  7. Jooo ihan hirmuisen kovasti yrität säästää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin tuolla vähän ylempänä jo kirjoitinkin niin tuo silmänympäryvoide ja meikit tuli tarpeeseen ja itseasiassa tein säästöä siinä, että ostin esimerkiksi nuo shampoot ja hoitoaineet täältä, koska muuten olisin joutunut ostamaan ne Suomesta kalliimmalla :D Toki olisin voinut jättää tuon tuon huulipunan ostamatta, mutta ei minun säästöbudjettini onneksi yhtään huulipunaan kaadu :)

      Poista
  8. Toi blue therapy sarja on suunniteltu +30 joilla on jo tarvetta ryppyjen ehkäsyyn ja esim maksaläiskien kanssa ongelmia, mutta hyvä jos ei oo turvottanu sun nuorta silmäympärysihoa tai aiheuttanu näppyä!:D Noi YSL:n punat on kyllä ihania ja niin ylellisiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma ihoni on sen verran kuiva, että vaatii vähän rasvaisemman ja kosteuttavamman voiteen :) Jokaisella meistä on kuitenkin erilainen iho ja jokaisen iholle sopivat erilaiset tuotteet ! Ja niin kyllä on :)

      Poista
  9. Mulla on toi sama peitevoide!!! Parhaan ja peittävimmän lopputuloksen saat tohon kun 'häivytät' peitevoiteen meikkisienellä tai siveltimellä!!

    VastaaPoista
  10. Olisi kiva nähdä miltä tuo YSL:n huulipuna näyttää huulilla :) Itsekkin olen katsellut sama sarjaa, mutta sävyä en ole vielä saanut päätettyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää yrittää muistaa ottaa jokin kuva, jossa tuo sävy näkyisi hyvin huulilla :) Nuo YSL:n huulipunat ovat kyllä todella hyviä!

      Poista
  11. Käykö toi tigin after party myös pidennyksille? :)

    VastaaPoista
  12. Miten tota tigin after partya käytetään? Siis laitetaanko sitä kuiviin vai märkiin hiuksiin?:)

    VastaaPoista
  13. mistä niistä lentokentän kaupoista ostit tuon tigin after partyn? ne maksaa kaupassa tosi paljon ja isäni lentää todella paljon niin voisin antaa hänelle lapun ja rahat kouraan, mutta onko se siitä "normaalista" duty free kaupasta vai sieltä finnair shopista? :) toinen mikä ei tähän postaukseen liity, niin käytätkö paljonkin sitä magic style brushia, että voitko todellakin suositella sitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tigin tuotteet on siis ostettu ihan Tsekeistä, ei lentokentältä :) En siis tiedä saako noita ollenkaan ostettua lentokentälä - itse en ainakaan koskaan ole nähnyt ! Ja käytän sitä yleensä arkisin kiireisinä päivänä eli kyllä voin hyvin suositella :)

      Poista
    2. Tiedät kuitenkin itse varmasti parhaiten, että olisiko sinulla käyttöä kyseiselle laitteelle !

      Poista
    3. aa okei, sain jostain käsityksen että kentältä mutta kiitos kuitenkin :) Ja tuosta laitteesta, niin oonkin sitä
      ihan vakavissani miettinyt mutta ajattelin vielä kysyä uudemman kerran sinun mielipidettäsi ja kiitokset siitä :)

      Poista
  14. Hei, osaisitko yhtään sanoa, että miltä nuo tigin siniset shampoot ja hoitoaineet tuoksuu? :D Mulla on niin tärkeä se tuoksu kaikissa hiustuotteissa! Ja ovatko muuten hyviä ? Itsellä on tigiltä oranssi shampoo ja hoitoaine josta en tykkää yhtäään, ja ostin myös vihreät jotka on tähän asti toiminut hyvin, mut nyt haluttais kokeilla tuota sinistä..:D Eli siis osaisitko antaa noista sinisistä jonkun "selosteen" että millasia ne ovat ja miltä tuoksuvat ? :)

    VastaaPoista