08 lokakuuta 2013

PIZZAOHJE!

Tänään päätimme äidin kanssa valmistaa yhdessä kotitekoista pizzaa. Itse tehty pizza on yksi suosikeistani. En ole pitkään aikaan jakanut täällä mitään ruokajuttuja, joten ajattelin jakaa teille tämän ohjeen, jonka äitini on joskus napannut talteen Olivia -lehdestä. Tähän kannattaa varata vähän aikaa eli mielestäni tämä sopii hyvin esimerkiksi viikonlopun herkkuteluksi. 

Pohja (kahteen pizzaan)

1 1/2 dl vettä
1/2 tl hienoa merisuolaa
1 tl sokeria 
15 g tuorehiivaa
3 dl durumvehnäjauhoja
3 rkl oliiviöljyä 



Aloita lioittamalla hiiva kädenlämpöiseen veteen ja tämän jälkeen lisää suola ja sokeri. Tämän jälkeen lisää durumvehnäjauhot ja vaivaa taikinaa koko ajan. Viimeisenä lisää oliiviöljy. Vaivaa taikinaa vielä noin 10 min niin, että taikina on kimmoissaa ja irtoaa käsistä. Laita taikina pieneen kulhoon, peitä kulho ja laita taikina kohoamaan (johonkin lämpimään ja vedottomaan paikkaan). Anna kohota 40-50 min. 



Tämän jälkeen teemme yleensä itse tomaattimurskan ennenkuin siirrymme tekemään tomaattikastiketta. Tomaattimurskan teemme ihan vain pilkomalla tomaattia ja kiehauttamalla ne vedessä (vettä kattilaan niin, että tomaatit juuri peittyvät). Tottakai myös kaupasta ostettu tomaattimurska sopii tähän aivan hyvin!

Tomaattikastike (kahteen pizzaan)

400 g tomaattimurskaa
250 g kirsikkatomaatteja
1 dl tuoretta hienonnettua basilikaa
2 valkosipulinkynttä
1/2 dl öljyä
1 tl merisuolaa 
2 tl sokeria



Sekoita kaikki ainekset keskenään uunivuokaan ja kypsennä 225 -asteessa 25 minuuttia. 

Taikinan kohottua jaa taikina kahteen osaan ja painele taikina ohueksi ja ympyränmuotoiseksi. Tämän jälkeen täytä pizza mieleisilläsi täytteillä. Omat suosikkini ovat kinkku, ananas, mozzarella, oliivit sekä herkkusienet. 


Ja sitten vain pizza uuniin 225 asteeseen noin kymmeneksi minuutiksi. 

Hyvää ruokahalua !



Mitä piditte tästä postauksesta? Entä mitkä täytteet ovat teidän lemppareitanne pizzassa?


xoxo, Natalia

66 kommenttia:

  1. Nam, ihanan näköstä! :)

    http://lindajessica.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. 15 kg tuorehiivaa? tuskimpa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no ei nyt sentään :D Tarkoituksen olis siis laittaa grammaa.. Kiitos, kun huomatit tuosta <3

      Poista
    2. Grammaahan siellä lukee? :D

      Poista
    3. Niin tottakai, kun korjasin sen heti :) !

      Poista
  3. Tykkäsin postauksesta, kivasti toteutettu hyvien kuvien kera! Me tehdään myös joskus viikonloppuisin itse pitsaa ja on se vaan niin paljon parempaa ku kaupan/ravintolan. Mukavaa puuhaa ja lopputuloskin usein maistuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että pidit :) Sama mieltä! Ja pizzasta tulee juuri sellainen, kun itse haluaa :)

      Poista
  4. Voi vitsi, näyttää hyvältä :) Nyt tiedän mitä teen lauantaina :) Kiitti tästä :)

    VastaaPoista
  5. Äh, mulle tuli nälkä kun näyttää niin hyvältä! Pistetään resepti talteen!;) mun omat lempparitäytteet on ananas, mozzarella, pepperoni, feta ja kinkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ihmeessä laittaa talteen ja kokeilla joskus :) Itsekin pidän kovasti myös fetasta pizzassa ! :) Sopii aivan älyttömän hyvin!

      Poista
  6. Nopeasti luettuna silmiini osui ainaki 7 helppoa kirjoitusvirhettä.. En siis mitenkään tutkistellu tekstiä sen kummemmin eikä ole mitään syytä pahoittaa sun mieltä, vaan ajattelin kertoa jos haluat niitä korjailla! :) kuten herkkutelluksi, veteeen, talveen, tomaattimurkan, kimmoissaa jne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos korjauksista :) Ensi kerralla pitääkin kirjoittaa vähän rauhallisemmin ja pitää itsekin muistaa lukea teksi kerran kokonaan lävitse ennen julkaisua :D

      Poista
    2. itse__tehty ......

      Poista
    3. Joo :) itsekin tykkäisin jos joku korjailisi mun tekstin virheitä, että kiva kun et ottanut itseesi! Ja hyvää loppureissua! T. Ensimmäinen ano :-)

      Poista
    4. Oletko aivan varma, että ite tehty kirjoitetaan yhteen? Sitä ei nimittäin ainakaan löydy kielitoimiston sanakirjasta! :)

      Poista
    5. Kiahauttaa
      Kattillaan

      Poista
    6. Anonyymi 21.15 : En tietenkään ota itseeni. Kirjotusvirheitähän nyt sattuu kaikille, jos nopeasti kirjoittaa tietokoneella :) Ja kiva vain, että joku jaksaa nähdä sen vaivan, että korjaa tekstiäni ! Kiitos ja mukavaa syksyn jatkoa sinulle :)

      Poista
  7. Ihana postaus, vähän erilainen mitä yleensä ja just tämmöset ainakin innostaa mua entistä enemmän, vaikkakin asukuvat yms ovat kivoja ja inspiroivia niin tämmöset erikoispostaukset ovat ihan super kivoja!

    VastaaPoista
  8. Nam toi pizzapohja näyttää super hyvältä! Oliko se semmonen rapee kuten esim ristoranten pakastepizzoissa? :) Jos oli, pakko kokeilla, näyttää nimittäin rapeelta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omasta mielestäni Ristoranten pakastepizzoissa ei ole kovinkaan rapea pohja, mutta en nyt erityisesti pidä muutenkaan pakastepizzoista niin ehkä vähän hankala sanoa :D Tästä pohjasta tulee kyllä mielestäni ihanan rapea :) Kannattaa ihmeessä kokeilla!

      Poista
  9. ooi looks good!! <3 nääki postaukset on tosi hyvii:) voisit kertoo lisää reseptei ;) ! kaikki sun postaukset on parhaita=) jatka samaan malliin!!!

    VastaaPoista
  10. Nää sun postaukset ovat vaan yksinkertaisesti todella moni puolisia mikä innostaa blogin lulemise, jatka samaa mallii:) mukavaa lomaa sinne päin, itse ahkeroin lukion kimpussa:D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mukava kuulla, että olet tuota mieltä :) Kiitos ja mukavaa syksyn jatkoa sinulle ja tsemppiä koulun kanssa :)!

      Poista
  11. KINKKU ANANAS AURAJUUSTO,PERFECT <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinkku, ananas on kyllä aivan superhyvää :) Itse vain jätän tuon aurajuuston aina pois :D

      Poista
  12. Natalia oot ehottomasti mun lempibloggari nykyää! :) Kauniit kuvat ja ihanat tekstit.. Kaikkea hyvää, olet huippu! T.16v tyttö inspiroituneena blogistasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti :) Kiitos paljon ja todella kiva kuulla <3 Mukavaa syksyn jatkoa sinulle :)

      Poista
  13. kunnon hifistely pizza, mut iha saairaaan hyvän kuulone ja tommosee voisinki pistää vähä enemmä aikaa! NAm tuli nälkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta tulee niin hyvää, että on kaiken vaivan arvoinen :) Kannattaa kokeilla joskus!

      Poista
  14. Ihanan näkönen pitsa kyllä ! Kiitokset sulle ku jaksat panostaa tähän blogiin niin paljon, oot mun lemppari bloggaaja :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja todella kiva, että olet tykännyt blogistani :)) <3

      Poista
  15. Salami ananas aurajuusto valkosipuli. Siinä vasta krapulamättö ;D

    VastaaPoista
  16. Sun blogi vaan paranee koko ajan! Musta on hienoa, kuinka kypsästi otat kritiikin vastaan ( vaikka selkeästi huomaa että on joitakin anoja jotka eivät erota kritiikkiä ja mautonta arvostelua toisistaan ). Tykkään tosi paljon siitä kuinka monipuolisesti kirjotat! On postauksia ostoksista, tyylistä, ruuanlaitosta ja jopa jotain vinkkejä meille lukijoille :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mukava kuulla, että olet tuota mieltä :) Nousi ihan hymy huulille, kun tämän luin ! Kiitos ihnasta kommentista ja oikein hyvää syksyn jatkoa sinulle <3

      Poista
  17. Natalia blogisi on parantunut huimasti, musta on aivan ihana tulla tätä aina lukemaan, mulla on ollu paljon suosikki bloggaajia, mutta nyt on alkanut tuntua, että tää menee iha kaikkie ohi, ja muut eivät kiinnosta niin paljoa enää . Oot älyttömän kaunis, voikun itekki sais näyttää samalta. Toivoisin blogiltasi paljon videoita, tykkään katsella niitä, ja just kaikki tämmöset vähä erilaisematki postaukset on ihania välillä, voisitko tehdä asunnon esittelyä jossakin vaiheessa? Tai videoa jossa esittelisit kaikki vaatteesi, tai suosikkisi? :) Kritiikkiä en anna kyllä mistää <3 ps. ois kiva jos vastaat tähän :) !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana kuulla, että mielestäsi blogini on kehittynyt :) Yritän koko ajan parhaani mukaan kehittää blogiania, ottaa parempia kuvia, postata monipuolisemmin.. Kiitos oikein paljon ja jokainen meistä on kaunis omalla tavallaan :) <3 Asuntoesittely -postaus on tulossa heti, kun palanaa kotiin ja kotiutunut kunnolla ! Ja videota on myös luvassa :) Kiitos oikein paljon ihanasta kommentistasi ja kaikkea hyvää sinulle <3

      Poista
  18. pizzassa ehdottomat suosikkini ovat kinkku punasipuli aurajuusto paprika ja tuoreherkkusieni! :D ah naaaaaam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole ennen tajunnut kokeilla pizzassa punasipulia tai paprikaa! :D Kuulostaa hyvältä :) Pitääkin ensi kerralla muistaa kokeilla!

      Poista
  19. Oliks pakko? Hirvee nälkä ja oon menos koulust töihi ja sen jälkeen saan vast ruokaa :DD

    VastaaPoista
  20. Ihanan näkönen pitsa! :)
    Mun suosikit on kinkku. tonnikala ja ananas :)

    flywithstudent.blogspot.com

    VastaaPoista
  21. Tuo tomaattikastike näyttää herkulliselta! Pitää joskus nähdä tuo vaiva itsekin, vaikka sillon jos leivotaan yhdessä kavereiden kanssa (me yleensä käytetään vaan tomaattipyreetä suoraan prukista).

    Omat lempparitäytteet on perus kinkki, ananas, katkarapu-combo, joskus yllätyksenä kana tai meetvursti:D.

    (PS. Vastaat ihanasti kommentteihin! Esim kun ihmiset valittaa sun kirjoitusvirheistä, niin annat sen mennä vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja vielä kiität lopulta!)

    -Kipsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eihän kun natalia korjaa pikkuvirheensä, eikä vain anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos !!!:)

      Poista
    2. Anonyymi 14.43 : Kannattaa ihmeessä nähdä tuo pieni vaiva, sillä tuo antaa ihanasti lisää makua pizzaan :) En olekaan muistanut käyttää pitkään aikaan katkarapuja pizzassa, vaikka niistä kovasti pidänkin :D

      Ja mukava kuulla, että olet tuota mieltä :) <3

      Anonyymi 21.25 : Haha niin! Uskon, että ensimmäinen anonyymi haki lähinnä sitä takaa, että en loukkaanu tai ota itseeni siitä, että joku korjaa virheitäni :)

      Poista
  22. Feta,ananas,paprika,oliivi ja kirsikkatomaatti namiiiiii :D

    VastaaPoista
  23. Nams!! Hyvä postaus <:

    VastaaPoista
  24. Ei vitsi just tänää kelattiin kaverin kaa et pidetää perjantaina kunnon pitsailta ja sit tääl on tommone täydellinen herkkuohje ;D Oonki miettiny aina ku pitsaa teen et pitäis kehitellä joku vähä viel parempi kastike ku perus pyree et toi meneeki heti kokeiluun kyl!! Kiitos taas ihanasta postauksesta

    VastaaPoista
  25. Tätä kysymystä on kysytty jo varmaan aika monta kertaa, mutta minkä kokonen se sun neverfull on? Sulla on todella ihana blogi, jatka samaan malliin<3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MM koossa eli keskimmäinen koko, vastaan Natan puolesta :)

      Poista
    2. Sul on niin ihana blogi! Paras kaikista, toivon sull ja jonathanille pelkkää hyvää et pysyyte Aina yhessä!! <3 Ootte Sulonen pari:) ! Ja tää postaus oli just kiva, täytyy kokeilla joku päivä!;)

      Poista
    3. Anonyymi 19.09 : Seuraava anonyymi vastasikin tähän jo puolestani eli MM :) Todella kiva kuulla, että olet tykänny <3

      Anonyymi 22.25: Kiitos, kun vaivauduit vastaamaan puolestani :)

      Anonyymi 23.26: Voi miten ihanasti sanottu <3 Kiitos oikein kovasti ja kaikkea hyvää myös sinulle <3

      Poista
  26. Nyt tekis tosi paljon mieli pizzaa. Harmi vain, että olen kipeä enkä oikein maista mitään saati sitten jaksaisi kokkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! Pikaista paranemista sinulle <3

      Poista
  27. Ompa ihanan näköistä! Oma tekemä pitsa on aina kyllä hyvää :)

    http://eerika-justthinkaboutit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tehtyä pizzaa ei kyllä voita mikään !:)

      Poista
  28. Blogissasi näyttää olevan hyviä reseptejä! Mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

    Etsiresepti on hakukone, joka kokoaa reseptejä monilta suomalaisilta ruokasivuilta ja blogeilta. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.

    Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen


    Ystävällisin terveisin,
    Etsiresepti.fi

    VastaaPoista