28 maaliskuuta 2014

WEDNESDAY'S OUTFIT


Neule & Kengät H&M / Housut Dr Denim / Huivi Cubus / Aurinkolasit Ray Ban

Aurinkoista perjantaita ! Mulla on ollut tänään heti aamusta todella energinen olo. Johtuu varmaankin siitä, että vihdoin on perjantai ja viikonloppu edessä. Ja tuolla aivan mahtavalla säällä on myös varmasti osuutensa asiaan. Ajattelin jakaa teille muutaman asu -kuvan keskiviikkoisesta asustani. Olen tällä hetkellä todella tykästynyt noihin kenkiin! Niillä saa kivasti piristettyä ihan tavallistakin arkiasua. Ja en maltakaan odottaa, että pääsen yhdistelemään noita kenkiä muihinkin asuihin. 

Nyt kuitenkin kipaisen äkkiä suihkuun ja sen jälkeen lähden tapaamaan kavereitani! Illalla ajattelimme käydä vuokraamassa Jonathanin kanssa jonkun leffan ja vain löhöillä kotona. Lauantaina sitten lähdemmekin kavereidemme kanssa ulos juhlimaan. Todella kiva viikonloppu siis tiedossa! Mitä suunnitelmia teillä on viikonlopulle?

PS. Vinkkauksena, että kaverini on tällä hetkellä myymässä Louis Vuittonin Neverfull PM laukkuaan! Jos joku teistä olisi kiinnostunut niin laukkua pääsette kurkkaamaan tästä. Toivottavasti laukku löytäisi itselleen uuden omistajan !

Mukavaa päivää kaikille 

46 kommenttia:

  1. Oh, what a nice sneakers! :)

    www.dodolce.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Ihana asu ja voi että tykkään sun hiuksista! :-)

    VastaaPoista
  3. Anteeks oon nyt inhottava pilkunviilaaja, mutta se on asukuva yhteen pötköön (ei asu -kuva) :-D

    Noi hiukset on kyllä nyt tosi ihanan väriset, tosi onnistuneet!

    VastaaPoista
  4. En yleensä kommentoi blogeihin, mut tää basic arkiasu todellakin nappas! Aivan ihania kuvia ja laitetaan nyt tähän samaan, että ihanaa kevään jatkoa sulle natalia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että pidit :) Kiitos ja samoin sinulle!

      Poista
  5. Oot tosi nätti ja kuvat

    VastaaPoista
  6. Tää on kyllä kivan yksenkertainen arkiasu :) http://finestprocrastination.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista
  7. AIVAN IHANAT KENGÄT! Ihan pakko saada, niin ihana toi printti :) sitä vielä että onko noita mustia neuleita vielä h&m:llä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti osaa sanoa :/ Siitä on jo nimittäin aikaa ainakin puoli vuotta, kun ostin tuon omani!

      Poista
  8. Ihanat kengät ja asu ! ;3 oot niin upea ja ootko muuten itse repinyt noi farkut ? :)

    VastaaPoista
  9. En kestä nuo kengät ovat vain niin ihanat!<3

    VastaaPoista
  10. minkäkokoset noi sun aurinkolasit on? siis ne pienimmät, keskikoko, vai suurimmat.. :D ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasien tiedot ovat : RB 3025 Aviator large metal L0205 :)

      Poista
  11. Pakko vinkata noita kenkiä ihaileville, että nuo kuviot vaihtelevat tosi paljon kengästä toiseen, eli mahdollisuuksien mukaan kannattaa käydä itse kaupassa valkkaamassa, eikä esim. tilata netistä! Itse ostin omani parisen viikkoa sitten, eli eiköhän niitä vielä valikoimasta löydy! :)

    - Sara

    VastaaPoista
  12. On kyllä tosi kivat kengät! Just kattelin samanmallisia Vansilla, tollaset ois niin kivat kesäksi.

    Nomi

    VastaaPoista
  13. Oot ihanan freesin näköinen näissä kuvissa (tai no oikeastaan kaikissa kuvissa..) ja jotenkin sä muistutat mua siitä youtuben Lauren Curtisista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos :) Joku on aikaisemmin itse asiassa sanonut samaa :D !

      Poista
  14. oot täydellinen <3 vauu

    VastaaPoista
  15. Voi että kuinka kaunis ja hoikka olet. ;___;

    VastaaPoista
  16. Ihan mielettömän kiva asu! :) Simppeli mut kuitenki jotenki ajatuksella kokoon kasattu ja joku juju löytyy! Ihan siis tosi kiva! Yks parhaimmista asuista mitä oon päälläs täällä nähny! Thumbs up!

    VastaaPoista
  17. Näyttää muuten todella hyvältä myös noi sun hiukset nyt!

    VastaaPoista
  18. mitä itseruskettavaa käytät tällä hetkellä? itellä hakusessa joku hyvä, niin mietin oisitko osannu vinkata jotain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole nyt käyttänyt mitään itseruskettavaa muutaman kuukauteen ! :) Välillä olen laittanut Lumenen heleyttävää vartalovoidetta. Aikaisemmin minulla on ollut itseruskettavista käytössä mm. L'orealin Sublime Bronze ja Garnierin Ambre Solaire :)

      Poista
  19. Niin ihana asu!! vaikka onkin yksinkertainen (:

    VastaaPoista
  20. mun mielestä tällänen tyyli sopii sulle tosi hyvin. vaikka onkin arkinen ja pelkistetty. Pidän että vaihtelet asuja laidasta toiseen! Hauskaa vklo!

    VastaaPoista
  21. Mitä mieltä olet tuosta neverfullin pm koosta? näyttääkö liian 'pieneltä' esim. 155cm hoikan tytön olalla? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että laukku näyttäisi pieneltä ! Mielipide kysymyksiähän nuo ovat ja riippuu siitä miten määrittelet "pienen" :D Ota laukun mitat ylös niin voit vähän mallailla, että minkä kokoinen tuo laukku on. Tärkeintähän on se, että tuntuuko laukku sinusta hyvän kokoiselta :)

      Poista
  22. hei, minkä väriset linssit sulla noissa ray ban laseissa ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on lasien tiedot : RB 3025 Aviator large metal L0205 :)

      Poista
  23. miten joku voikin noin yksinkertasessa asussa näyttää noin hyvälle

    VastaaPoista
  24. Ihana asu! Tykkään tosi paljon! Toi neule ja kengät on tosi kivat ja huiviki on ihana :))
    Oot kyl tosi upee ♥

    VastaaPoista
  25. tää nyt poikkeaaaika paljon tästä mutta kun olet puhunut että olet kirjoitellut välillä joitain postauksia jo valmiiksi niin mihin niitä oot kirjotellu? johonkin muistioon vai :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggeriin pystyy tallentamaan luonnoksiin postauksia.. tuskin kukaan ainakaan sanatarkkaan johonkin vihkoon niitä alkaa rustaamaan :D

      Poista