19 maaliskuuta 2014

I MISS..


Kaipaan niin paljon tuota lämpöä! Oli aivan ihana aamuisin istua ulkona auringonpaisteessa juomassa kahvia. Tai käydä heti aamusta uimassa altaassa. Pukeutuminenkin oli niin helppoa, kun pystyi vain laittamaan shortsit jalkaan ja jonkun paidan päälle. Ei tarvinnut miettiä, että tarkeneekohan näissä.. Odotan jo niin paljon, että kevät alkaisi kunnolla. Alkaa jo niin kyllästyttämään, että ulkona palelee ja päälle joutuu pukemaan paljon vaatetta. Onneksi tänäänkin saatii nauttia koko päivä auringonpaisteesta. Toivotaan siis, että nämä säät nyt jatkuisivat edes tällaisina! Ei siis enää räntää kiitos. 

Muutama onkin jo ehtinyt kyselemään ostospostausten perään. Ne ovat nyt olleet vähän jumahduksissa, pahoittelut siitä! Jatkan niiden kuvailua heti tämän viikon aikana eli ne ovat kyllä vielä tulossa. Onko teillä tällä hetkellä jotain muita toivepostauksia joita toivoisitte minun toteuttelevan? Nyt on ollut niin ihana, kun päivän valoa on riittänyt. Minulla on loppuviikosta tiedossa muutama vapaapäivä niin ajattelin käyttää tuota aikaa hyödykseni ja kuvailla kuvia postauksia varten. Laittakaa siis toiveitanne tulemaan! Yritän toteutella niitä nyt tulevien viikkojen aikana parhaani mukaan. 

Palataan huomenna !


28 kommenttia:

  1. Joku ruoka postaus ois kiva :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Ja vaikka postauksina menneisyyteni(lapsuus,kouluajat,teini vuosien juttuja ja villityksiä),tulevaisuuteni, hius/kampaus juttuja,must have lista,100faktaa susta,susta ja Jonathanista jotain,meikkipostaus juttuja tai vaikka lempivaatepostaus! Toivottavasti edes jotain nähtäis :)

    VastaaPoista
  3. Toivoisin Floridan vaate ostokset videolla :)

    VastaaPoista
  4. mitä ohjelmaa käytät sun kuvien muokkaukseen :)? nämä on täydellisiä nimittäin !!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia :)! Joku ruokapostaus olis tosi kiva. Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  6. Mistä toi mekko on? aivan ihana.:) upeita kuvia ja mahtava toi sun rusketus!! damn, oon niin kateudesta vihreä tosta sun koko reissusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on siskoni niin en valitettavasti tiedä :( Sen muistan, etät tuo on ostettu jo ainakin vuosi sitten eli noita samoja ei kyllä varmaan löydy enää mistään!

      Poista
  7. Tosi kivoja kuvia!:) joku meikkivideo ois kiva tai mydayn tapainen videona tai kuvina:)!

    VastaaPoista
  8. Mainitsit ettet haluu tehä treeniaiheista postausta ku niitä tulee tuutin täydeltä mut musta sellanen olis kiva. :)

    Sit joku meikki/kosmetiikka aiheinen ois kiva! Vaikka "holy grail" meikit/ihonhoitotuotteet yms!

    VastaaPoista
  9. Inspiraatio postaus! Vaate/tyyli kollaaseja yms! :)

    VastaaPoista
  10. Auringon valo ja voima todella tekee ihmeitä ihmiselle :) Tulee niin eloisa olo auringosta. Itse pääsen ensi viikolla edes hieman lähemmäs aurinkoa, Lanzarotelle. :) Toivon että siellä olisi lämmintä myös. :)♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta :) Oikein ihanaa reissua sinulle <3

      Poista
  11. Anteeks jos joku on kysynyt jo, mutta miten sulla meni yokirjoitukset? Saatko lakin tänä keväänä? mitä aineita kirjotit?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä saan! Minullahan tuli kaikki valmiiksi jo alkusyksystä :) Ja ihan hyvin meni. Kirjoitin äidinkielen, ruotsin, englannin ja psykologian! :)

      Poista
  12. IN JA OUT POSTAUKSIA !!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  13. Ääh täällä yks todella kateellinen sun rusketukselle :( toivotaan että se kesä alkaisi jo pikkuhiljaa tulemaan :) ainiin, tuo mekko on AIVAN IHANA <3

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana tuo mekko! Pakko udella, että mistä se on ostettu? ;-D Ja niitä postausehdotuksia! Päivä kanssani videolla, päivä kanssani kuvina, lisää kuvia reissultanne, ostostenesittelyvideoita, kuukauden lempparit, viikkokatsaus puhelimella otettujen kuvien kautta, inspiraatiokollaaseja pukeutumiseen... Sun blogisi on ehdottomasti yksi lemppareistani, oot ihana! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitinkin juuri tuohon ylemmäs, että mekko on siskoni niin en valitettavasti tiedä :( Sen muistan, että tuo on ostettu jo ainakin vuosi sitten eli noita samoja ei kyllä varmaan löydy enää mistään!

      Ihana kuulla, että olet tykännyt! Kiitos ideoista :)

      Poista
  15. Hei Oona! Olen kirjoituksesi kanssa niin samoilla linjoilla..:D en tiedä muistatko mutta olen tyttö joka kertoi lähtevänsä Boca Ratonilla reissusi aikana:) On kyllä älytön ikävä Floridaan.. Aina sai vaan laittaa topin ja shortsit ja thats it.. Tulisi jo kesä tännekkin... Ps. Sawgrass Mills Mall oli kyllä mieletön;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä muistan!! :) Ja täällä on aivan samanlaiset fiilikset.. :( Toivotaan, että kevät alkaisi täälläkin pian!

      Poista
  16. Tee Floridan vaate ostokset postaus!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurihan kirjoitin tuossa postauksessa, että se tulee, kun on tullakseen..

      Poista
  17. Niin ihania kuvia <3 !! Voih kauhea mikä kaipuu reissuun tuleekaan, varsinkin nyt oikeesti kun on niin järkyttävät lumikinokset pihalla ja jotain myrskyjä luvattu. :D

    VastaaPoista
  18. Oi vitsi ihania kuvia!! Tulee niin kesäfiilis noista sun kuvista tän takatalven keskellä! :)

    http://stellaioannouu.blogspot.com/

    VastaaPoista
  19. Ihania kuvia! (:

    http://miakaroliina.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista
  20. Oi mitä kuvia! Ihana mekko :)

    VastaaPoista
  21. In&Out postaukset oli mun mielestä tosi kivoja!:)

    VastaaPoista