03 maaliskuuta 2014

BEACH DAY

Oikein hyvää sunnuntaita kaikille ! Toivottavasti teidän viikonloppunne on sujunut hyvin. Me vietimme eilisen päivän Orlandossa Universal Studiolla ja vitsit miten hauskaa meillä oli. Vähän jännitimme, että miten tuo yksi päivä riittää tuolla.. Moni oli varsinkin täällä blogissa "varoitellut" siitä, että laitteisiin saattaa usein joutua jonottamaan monia tunteja  yms. Meillä taisi käydä aika hyvä tuuri, koska eilen siellä ei ollut mitään älyttömiä jonoja ja ehdimme hyvin kiertämään kaksi puistoa. Meille siis tuo yksi päivä riitti tällä kertaa oikein hyvin! Ajattelin kuitenkin kertoa lisää tuosta reissustamme vähän myöhemmin ja kuvien kera. 

Eilinen päivä oli pitkä ja tänään halusimme vain lepäillä sekä rentoutua. Suuntasimme siis rannalle löhöilemään! Tänään täällä oli todella kuuma päivä ja rantakin oli aivan täynnä. 



Nyt kuitenkin menen äkkiä nukkumaan, koska meillä on huomenna taas aikainen herätys tiedossa. Lähdemme heti aamusta kohti Key Westiä! Olen niin innoissani. Olemme jo varanneet meille valmiiksi hotellin yhdeksi yöksi! Ajattelin tällä kertaa jättää koneen tänne "kotiin", mutta otan varmasti paljon kuvia teille nähtäväksi. Olenkin nyt täällä lomalla ottanut vähän rennommin tämän bloggailun suhteen. Välillä on ollut ihana vain mennä ja olla ilman, että heilun koko ajan kameran kanssa kuvailemassa ja stressaan siitä, että olenko saanut otettua tarpeeksi kuvia postausta varten. 


Hyvää yötä - tai osa teistä alkaakin varmaan jo kohta puolin heräilemään siellä Suomessa eli huomenta teille! Mukavaa alkavaa viikkoa 

25 kommenttia:

  1. On kyllä niin ihanan näköinen paikka! Yksi kateellinen ja matkakuumeinen ilmottautuu... :-D
    http://caritajulia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Voi olet niin ihana!<3 Meille riitti tuolla myös ihan hyvin tuo yksi päivä, eikä meilläkään mitään pahoja jonoja ollut kuin ihan vain parissa laitteessa :) ihanaa loppulomaa!<3

    VastaaPoista
  3. Mistä noi farkku shortsit on ? Sairaan hienot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on sheinsideltä :) tilasin just paripäivää sit et niit on viel siellä! Vaaleempina ja sit tän värisinä mitkä on natalla.

      Poista
  4. Niin kaunista, haluan tuonne kyllä niin kovasti! Ja siä olet yksi upeus:)<3

    VastaaPoista
  5. Mist noi ihanat shortsit on??:))

    VastaaPoista
  6. Niin täydellisiä kuvia <3 Ja minäkin utelisin, että mistä nuo ihanat farkkushortsit ovat :-)

    VastaaPoista
  7. ihania kuvia ja sä oot ite tosi upee ilmestys <3 tulee kauhee matkakuume näistä sun postauksista! tää on hei vähän tyhmä kysymys ehkä mut miten sä kestät ikävää siellä lomalla? siis kun jonathan ei oo mukana :D tietenkin pitää osata olla erossakin ja plaaplaa mut mulle on tulossa kuukauden mittanen työharjottelu ulkomailla ja pelottaa jo valmiiks miten ikävä mun tulee poikaystävää.....

    mahtavaa loppulomaa sulle!

    VastaaPoista
  8. mistä tuo bikinin yläosa on :)?

    VastaaPoista
  9. Ihana blogi sinulle!:) Oli pakko lisätä omaan lukuluettelooni! Eksyin tänne, kun googlettelin cubuksen huivia ja kyllä kannatti!:)

    VastaaPoista
  10. eikä ihana paikka ja sinä myös! :) ostospostausta odottellessa <3

    VastaaPoista
  11. otitko aurinkoa noissa biksuissa? :D varmaan aika mielenkiintoset rusketusrajat! :D

    VastaaPoista
  12. Miten sä oot noin timmissä kunnossa :o oot kyllä upea ilmestys!! :)

    VastaaPoista
  13. Moikka! Mulla olisi sellainen kysymys, että mistä oot mahtanut ostaa sun Michael Korssin kellon? Ja muistatko yhtään paljonko kellolla oli hintaa? :-) Ja jos oikein tunnistin kellon Runway malliseksi, niin kyselisin vielä, että onko se oversized vaiko midsized koossa? Kiva kysymyspommi tuli nyt haha, kiitos jos vastailet! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Michael korssin sivuilta näkee hinnat. Kuten muidenkin koruliikkeiden verkkosivuilta. Vähintään 200 e? Luokkaa riippuu mikä malli

      Poista
  14. Ihanan näköinen meri! Ja sinä tietysti :) en malta odottaa seuraavaa postausta!!

    VastaaPoista
  15. Löysin blogisi juuri vähän aikaa sitten ja ehdottomasti jään myös tulevaisuudessa seurailemaan :) Ihana ranta ja ihana ranta-asu sinulla! :) Mukavaa loppulomaa! xxx


    Maria / Petite Living

    VastaaPoista
  16. Hei ootko missä päin key westiä ? Mä oon myös täällä ja ois kiva tulla moikkaamaan ! :)

    VastaaPoista
  17. Vau oot kaunis! ja sul on täydellinen kroppa!

    VastaaPoista
  18. Oi miten ihanan näköistä oon sulle niin kateellinen, että oot päässyt tonne lämpimään ja nauttimaan lämmöstä,maisemista ja rentoutumaan! Täällä suomessa on vaan kylmä ja eilen satoikin hiukan lunta, mutta onneksi se lähti nopeasti poiskin :)
    Olet vain niin kaunis ja sulla on upee kroppa niin täydellinen! Ihanat shortsit mistä ne on ja tykkään myös sun bikineistä mistä noi yläosat on? :)
    Pidä hauskaa ja nauti! Milloin tulet taas suomeen? :)! <3

    VastaaPoista
  19. mistä nuo shortsit? RAKASTUIN

    VastaaPoista
  20. mistä noi shortsit on? Ihanat!

    VastaaPoista
  21. Vastaan tähän yhteisesti kaikille teille jotka kyselitte noista shortseista ! Shortsit on SheInsidelta :)

    VastaaPoista
  22. mistä on toi hattu on? :)

    VastaaPoista