08 helmikuuta 2014

SATURDAY ♥

Juuri, kun ehdin viikolla iloitsemaan, että sain taltutettua pikku flunssani heti alkuviikosta niin eilen heräsin kurkku aivan älyttömän kipeänä, nenä aivan tukossa ja muutenkin kipeänä. Flunssani palasi siis kahta pahempana. Ei olisi ehkä kannattanut vielä silloin keskiviikkona lähteä keskustaan pyörimään. Eilinen päivä menikin siis kotona peiton alla lepäillen. Ja tämän päivän ohjelma näyttää oikeastaan aika samalta kuin eilisen. Ehkä jos oloni tästä vähän paranee niin suuntaamme illasta leffaan! Ensi viikolla minulla on nimittäin kaikkia valmisteluita hoidettavana matkaa varten niin toivottavasti saan tämän flunssan nyt paranneltua tämän viikonlopun aikana. 

Otimme viime viikolla muutamat asu -kuvat asustani jossa lähdin käymään keskustassa tapaamassa ystävääni! Laukun tosin vaihdoin vielä ennen lähtöä mustaan laukkuun, koska se sopi sittenkin mielestäni paremmin tuohon asuuni. 


Olen huomannut, että minulla taitaa nykyään olla lähes kaikissa kuvissani hiukset kiinni. Kotona pidän yleensä aina hiuksiani auki, koska tiedän että ponnari rasittaa hiuksia paljon, mutta aina kun lähden jonnekin niin heitän hiukseni ponnarille. Tuo johtuu oikeastaan vain siitä, että en tällä hetkellä pidä hiuksistani oikeastaan ollenkaan. Hiukseni ovat nyt kasvaneet todella hyvin pidennysten irrottamisen jälkeen. En tiedä johtuuko se kaikista noista käyttämistäni shampoista ja hoitoaineista, lisäravinteista vai mistä, mutta olen niin iloinen siitä, että ne ovat alkaneet kasvamaan niin hyvin. Ja siitä johtuen hiuksissani näkyy koko ajan tuo inhottava tyvikasvu, joka saa mielestäni hiukset näyttämään niin epäsiistiltä. Ensi perjantaina pääsenkin vihdoin sinne kampaajalle värjäämään hiukseni. Muutama teistä jo kyselikin, että millaista muutosta hiuksiini on luvassa. Tarkoituksena olisi värjätä hiukseni aika lähelle omaa väriäni ja jättää päälle kuitenkin vaaleita raitoja. Olen ottanut puhelimeeni talteen paljon kuvia väristä jollaiseksi haluaisin hiukseni! En millään millään malttaisi odottaa. 



Takki Oasap.com (saatu) / Huivi Cubus / Housut Dr Denim / Kengät H&M / Laukku Michael Kors 


Nyt kuitenkin käyn keittämässä itselleni uuden kupin teetä inkiväärin kera, laitan Gossip Girl jakson pyörimään (katson Gossip Girl jaksoja netistä suoraan. Googlettamalla löytyy kymmeniä sivuja joista voi katsella mitä tahansa sarjoja) ja vain lepäilen. Mitä ohjelmaa teillä on tälle päivälle? Oikein mukavaa ja rentouttavaa lauantaita teille kaikille ♥. 


46 kommenttia:

  1. Voisitko joskus tehä postauksen jossa kerrot mitä syöt päivän aikana? Vähän sellasen myday tyylisen jutun jossa kertoisit päivän menoista ja myös syömisistäsi

    VastaaPoista
  2. voisitko tehdä sellaisen postauksen missä näytät koko viikon asut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että sellainen postaus jossa näytän koko viikon asut oikein onnistuisi.. Minulla ei nimittäin ole joka päivä mahdollisuutta ottaa päivän asu -kuvia :/ Ja usein viikossa on ainakin yksi tai kaksi päivää jolloin en vietän koko päivän verkkareissa ja ilman meikkiä :D Otan tänne aina näitä päivän asu -kuvia niin usein, kun on mahdollisuus :)

      Poista
  3. Ihana tuo takki, sopii ihan täydellisesti sulle!!! Mä oon yrittäny löytää saman tapaista takkia, mut ainakun löydän sellaisen niin se ei vaan sovi mulle lainkaan tai sitten sillä on hintaa aivan liikaa...

    Janina Lisa k

    VastaaPoista
  4. Ihana asu! Toi takki on todella kivan mallinen :)

    VastaaPoista
  5. aamulla olin body pumpissa ja nyt lukenut fysiikkaa ja kohta lähden kavereiden kaa Vapianoon ja sieltä sit mennään jollekkin meistä varmaan kattomaan leffaa tai jotain :-) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa kivalta :) Oikein mukavaa iltaa sinulle <3

      Poista
  6. Millä asetuksilla kuvaat yleensä nää sun asukuvat ja millä objektiivilla ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on otettu 50 mm objektiivilla :) Ja kaikki asetukset säädän aina manuaalisesti! En nyt enää muista, että mitkä luvut juuri näissä kuvissa oli :/

      Poista
    2. Miksi säädät kaikki manuaalisesti? Eikö olisi helpompaa antaa kameran itse säätää automaattisesti ISO-arvo, valotusaika ja sä vaikka itse aukon? Harmi kun flicker ei anna näyttää käyttäjien kuvien exif dataa :/

      Poista
  7. Voisitko joskus tehä postauksen sun ihonhoitorutiineista? Onko sulla muuten itseruskettavaa vai miten saat sun ihon päivittyneen näköseks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt jo postauksen ihonhoitorutiineistani ! :) Käytän vielä noita samoja tuotteita. Teen uuden ihonhoitoruutineihin liittyvän postauksen sitten keveemmällä uusien tuotteiden kera.

      http://www.nataliaoona.blogspot.fi/2013/11/skin-care.html

      Käytän yleensä itseruskettavaa noin kerran viikossa, koska olen luonnostaan aika kalpea. Nyt en ole kuitenkaan käyttänyt mitään päivettäviä voiteita muutamaan viikkon, koska haluan saada kaikki itseruskettavat sun muut pois ihostani ennen lomaa :)

      Poista
  8. näyttääpä kivalta sun asu! ja jotenkin tykkään tosta tukasta tollasena platina vaaleena ja kun juuri on tumma, sopii sulle ja sun kasvoille tosi hyvin :) ootko koskaan kelannu värjätä liukuvärjäyksellä? :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Omasta mielestäni taas tuo tyvikasvu on niin epäsiistin näköinen kuin vai olla ja voi :D Ja olen itse asiassa kerran kokeillut liukuvärjäystä, mutta en tykännyt siitä itselleni sitten ollenkaan. Värjäsin sen heti pois. Vaikka onnistunut liukväri onkin kauniin näköinen niin se ei ole "minun juttuni" :D :)

      Poista
  9. ihan näin ensiks toivon sulle pikaista paranemista! :) tosi kiva asu ja ihana sinä <3 tuo kertomasi parturi käynti mitä aijot tehdä hiuksillesi kuulostaa oikeen kivalta ja lupaavalta. itelläni on myös blondit hiukset, ei ihan noin vaaleat kun sulla mutta silti tosi lähellä tota väriä ja oma väri on sun omaa väriä hieman tummempi. oon niin tympääntynyt tähän kun näkyy niin inhottavasti aina sitten tää juurikasvu tässä blondissa, aina saa olla vähä väliä värjäämässä taas tyveä kun jos vähänkin kasvaa pitemmälle niin ei todellakaan kivalta näytä kun itselläni on vielä kaikenlisäksi etuhiukset.. olen myös ite miettinyt nyt moneen kertaan sellaista että värjäisin lähelle omaa hiusväriä ja sitten päälle vaaleaa raitaa(oon miettiny tätä vaihtoa miljoona kertaa ja olen puhunu jo parturillenikin tästä mutta aina viime hetkillä olenkin halunnut vaan pysyä tutussa ja turvallisessa vaaleassa :D), mutta jotenkin pelottaa että mitä jos ei tykkääkkään ja sitten on taas kova prosessi saada hiukset vaaleiksi. mulla olis kans nyt kahden viikon päästä parturille aika, saas nähdä pysynkö blondissa vielä vai uskallanko toteuttaa värihaaveeni vihdoin :D mut oon sataprosenttisen varma että susta tulee aivan upea näky vähän tummemmissa hiuksissa <3 olis muuten aivan ihanaa jos sattuis törmäämään suhun joskus, mutta asun itse sen verran kaukana sun asuinpaikasta että ei välttämättä kyllä suhun heti tuu törmäämään :/ mutta aina saa haaveilla! :) mukavaa lauantai illan viettoa sulle ja lepäilehän kunnolla! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein kovasti <3

      Itsekin olen jo pidemmän aikaa miettinyt näistä ihan vaaleista hiuksista luopumista, mutta en kuitenkaan ole ikinä sitten uskaltanut. Nyt kuitenkin, kun tämä tyvi kasvaa esiin koko ajan ihan älytöntä vauhtia niin mukavampi ettei koko ajan tarvitse olla värjäilemässä ja hiusten yleisilme pysyy "siistimpänä" :) Ajattelin kuitenkin jättää tuohon päälle vaaleita raitoja ettei hiuksista tule ihan tummat. Ja kesää kohden sitten päälle voi laittaa, vaikka vielä vähän lisää vaaleita, jos tulee hirmuinen ikävä :) Mukava vain saada tuonne pohjalle joku väri, joka on lähellä omaa väriäni.

      Kiitos kivasta kommentista ja oikein mukavaa iltaa myös sinulle <3

      Poista
  10. En ole vähään aikaan ehtinyt lukemaan blogiasi, mutta nyt tulin taas katsomaan postaukset läpi. Täytyy sanoa että voi jestas miten olet taas kaunistunut! Näytät jotenkin erityisen raikkaalta.
    Jännä että omasta mielestäni pieni tummempi tyvikasvu näyttää vaaleassa tukassa tosi hyvältä, mutta nämä on tietysti mielipidejuttuja :) Pääasia että itse on tyytyväinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla :)) Kiitos kovasti ! Mielipidekysymyksiähän nuo ovat, mutta itse koen tuon tumman tyvin vähän epäsiistiksi. Ja ihana saada vaihtelua näihin vaaleisiin hiuksiin :)

      Poista
  11. Vositko tehä postausta sun hamsterista ? Et oo kirjottanu siitä piiitkään aikaan! Ois kiva kuulla miten se voi ja miten hoidat sitä ym. Pidätkö paljon vapaana ja kädellä (:? Kuinka usein siivoat häkkiä? Milloin lähdettekään reissuun ja minne hamsteri menee hoitoon (:?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että teen Bublesta enää erikseen mitään postausta :) Ei siitä mitään erikoista kirjoiteltavaa nimittäin ole! Ja en usko, että kovin monia lukijoistani kiinnostaa lukea hamsterin hoidosta.. :D Buble voi kuitenkin oikein hyvin :) Pidän Bublea kädessä usein ja häkkiä siivoilein parin viikon välein! Jonathanhan ei ole tulossa mukaan reissuun niin hän hoitaa Bublea täällä kotona :) <3

      Poista
    2. Kauan oot siel miamissa? :) miks jonathan ei tule mukaan? :/

      Poista
    3. Kolme viikkoa ! :) Jonathanilla on nyt kirjoitukset käynnissä ja hän ei siksi voinut lähteä mukaan :( Ensi kerralla sitten hänkin tulee varmasti mukaan <3

      Poista
  12. Sulla on aina niin ihania vaatteita! :)
    Tykkään sun laukusta :)

    VastaaPoista
  13. Mitä lisäravinteita käytät? Haluaisin myös kovasti saada hiukseni kasvamaan :) olisiko vinkkejä?

    VastaaPoista
  14. missä gg tuottaris meet?:)

    VastaaPoista
  15. Ponnari ei välttämättä rasita hiuksia! Vaan se estää niitä lähtemästä jos pidät niitä esim luonnollisella nutturalla. Tietenkin kaiken maailman sadan kilon lakkanutturat varmasti kuluttavat hiuksia enemmän kuin auki pitäminen. Mutta mulle on joskus sanottu että esimerkiksi kannattaisi nukkua hiukset kiinni. Ne ei silloin hankaa niin paljon tyynyä vasten eikä irtoile niin paljoa. En nyt mene tästä takuuseen mutta kuulostaa ihan fiksulta.. kannattaa kysyy sun kampaajalta kun meet että mikä on OIKEASTI hyväksi sun hiuksille. Ne on ammattilaisia ja osaa neuvoo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua on ihan usealta oikealta kampaajalta neuvotu pitämän öisin hiuksia auki tai löysällä letillä, jotta hiukset pääsevät liikumaan vapaasti ! Ja ihan tavallinen ponnari myös kuluttaa hiuksia. Itselläni on esimerkiksi katkennut hiuksia A -malliin ponnarin takia - näin on myös käynyt kavereilleni. Kannattaa siis pitää hiuksia mahdollisimman paljon auki :)

      Poista
  16. Oon yrittänyt kovasti löytää noita gg tuottareita netistä, mutta tuloksetta :/ ois tosi kiva jos voisit linkata jonkun sivuston mistä 1 kauden vois katsoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kovasti yrittänyt etsiä, mutta et ole löytänyt mitään? Nyt on pakkoa kysyä, että oletko oikeasti tosissasi :D Kun kirjoitat googleen "gossip girl watch online" google löytää lähes 60 MILJOONAA hakutulosta.. Ja ainakin nopealla tarkistuksella ainakin viisi ensimmäistä hakutulosta toimivat täydellisesti.

      Ja ei tarvitse nyt tästä loukkaantua, en tarkoita pahalla. En vain oikeasti pysty ymmärtämään, että olet yrittänyt etsiä ja et ole löytänyt mitään :D

      Poista
    2. Pakko sanoo et en kans ymmärrä mikä 'velvollisuus' sulla olis aina alkaa kertoo miltä sivulta katot mitäkin :DD joo tottakai se olis varmaa tosi kiva lukijoille ettei heidän tarvi nähdä yhtää 'vaivaa' niiden ohjelmien/jaksojen ettimiseen mut halooo oon niin samaa mieltä et jos ei googlee osaa käyttää ni on aika avuton eikä siit tarvi tulla sun blogiin valittamaan :D eikä todellakaa oo tarkotus olla ilkee mut oon vaa niin samaa mieltä sun kanssa täs asiassa! :D

      Poista
    3. En myöskään ymmärrä, että miksi minun pitäisi tehdä tämä "työ" jonkun toisen ihmisen puolesta ja etsiä hänelle sivusta, josta hän voi haluamansa jakson katsoa. Ei kukaan niitä jaksoa minullekaan etsi vaan ihan itse itselleni aina etsin toimivan linkin jaksoon.. :D Jos taas ei onnistu löytämään näitä jaksoja niin suosittelen lämpimästi esimerkiksi Netflix tunnuksia !

      Poista
    4. jep:D tai sit olisko vaan laiskuutta ettei oo ees nähny vaivaa ettimiseen vaa kysyy sulta ja olettaa suoraa et laitat linkin johonki jaksoon :D hahah ihan ku olisit joku "kysy multa minkä jakson haluut kattoo ni minäpä laitan linkin siihen" -palvelu :D

      Poista
  17. En ymmärrä miksi et voi kertoa suoraan vaan sivustoa mistä katsot sarjoja. Kun monia varmasti epäilyttää katsoa netistä sarjoja sivustoilta mistä ei tiesä mitään (voi tulla vaikka viruksia). Vai etkö halua että lukijasi saa katsoa hyviä sarjoja hyviltä sivuilta, mistä ei ole vaaraa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska minulla ei ole mitään yhtä ja tiettyä sivustoa josta katsoisin kaikki jaksot? Muuten tottakai voisin laittaa, jos minulla olisi joku yksi hyvä sivusta. Googeltan aina jonkun jakson jonka haluan katsoa ja sitten kokeilen vain mikä linkeistä toimii :)

      Ja jos et uskalla mennä sivustoille, joista et tiedä mitään virusten pelossa niin suosittelen sitten ostamaan esimerkiksi Netflix tunnukset tai hankimaan paremman virustorjuntaohjelman.

      Poista
    2. http://www.free-tv-video-online.me/ tuolla on tosi paljon sarjoja, ilman tekstejä kylläkin.

      Poista
  18. Voi olet aivan ihana! :)

    VastaaPoista
  19. Hei mulla on ihan samanlainen hiusoperaatio edessä kun sulla. :) Olis kiva nähdä tääl blogissa noita sun hiusinspiraatio kuvia! :)

    VastaaPoista
  20. Vau, ootpa kaunistunut jotenkin. ihanan luonnonkaunis oot vaik oothan tietty ollu aiemminkin:D<3
    Mulla sama hiustilanne ku sulla, pistää kyl ärsyttää välillä...voisitko tehä postauksen siitä miten saa klubille kivannäkösesti kiinni laitetut hiukset? mulla käytössä 40cm klipsit mut näyttää epäluonnollisilta auki. kampauksen niistä pystyis silti väkertämään :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yks helppo kampaus toteuttaa itse on että laitat klipsit päähän ja ponnarille, kiharrat hiukset ja laitat ne pinneillä kiinni löysästi "nutturalle" kihara osio kerrallaan. Ne voi vaikka vähän suttasesti/löysästi asetella niin kampauksesta tulee kivan rento :-)

      Poista