26 tammikuuta 2014

WHAT'S IN MY BAG

Olen joskus blogini alkuaikoina tehnyt tällaisen laukunsisältö -postauksen ja ajattelin, että nyt alkaisi olla korkea aika tehdä päivitetty versio. Yleensä arkisin, kun kannan paljon tavaraa mukanani niin käytössäni on Louis Vuittonin Neverfull (MM). Tuo laukku on kyllä nimensä mukaisesti varsinainen tilaihme ja sinne mahtuu mukaan niin koulukirjat, tietokone ja vaikka mitä muuta. 





Nämä ovat tällaiset perusjutut joita kannan oikeastaan aina mukanani. Lisäksi päivästä riippuen kannan mukanani esimerkiksi kameraa, kalenteria tai tietokonetta. Löytyykö laukustani samoja juttuja kuin teiltä? 


68 kommenttia:

  1. Minkälainen tuo facemist on? Mihin se pitäis vaikuttaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kuiva ilmasto, koneellinen ilmastointi ja sähkölämmitys kuivattavat ihoa. Tämä ruusuvedellä hajustettu kätevä kasvosuihke virkistää ja kosteuttaa kasvojasi aina kun haluat. Ehdoton tuote työpöydän reunalle ja pitkille lennoille. Voit suihkuttaa myös meikin päälle. Sopii kaikille ihotyypeille."

      The Body Shopin sivuilta tuo teksti :)

      Poista
  2. Itse olen myös suunitellut hankkivani Neverfullin itselleni syntyärilahjaksi, niin mietin että ootko ollut tyytyväinen laukkusi laatuun ja kauanko tuo laukku on ollut sulla käytössä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut ihan älyttömän tyytyväinen tuohon laukkuun :) Minulla on ollut lähes päivittäisessä käytössä tuo laukku 1,5 vuotta ja laukussa ei näy mitään käytönjälkiä (paitsi tietenkin nuo kahvat ovat ruskettuneet). Ja olen kantanut tuolla mukanani, vaikka kuinka painavia juttuja :D Muutamalla kaverillani on Louis Vuittonin laukkuja, jotka ovat "perityneet" heille heidän vanhemmiltaan ja laukut ovat vieläkin todella hyvässä kunnossa. Vuittonin laukun pitäisi siis kestää hyvänä koko elämäsi ajan :)

      Poista
    2. Ai ei näy käytön jälkiä? Mun mielestä toi canvas näyttää tosi likaiselta, samoin ku noissa nahkaosissa näyttää olevan paljon mustaa likaa.. kannattaa kokeilla vauvapyyhkeillä putsailla niitä pintoja, laukku on paljon kauniimman näköinen jos siitä pitää hyvin huolta! :)

      Poista
  3. Unoihtuiko yhdestä kuvasta tekstit? Rakastan sun blogia ja kiva tää postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei unohtunut :D Ihan tahallani jätin tuosta kuvasta pois nuo tekstit :) Kiva kuulla, että pidit !

      Poista
  4. Käytät ilmeisesti tota face mistiä meikin päällä? onko hyvä:)?

    VastaaPoista
  5. mistä noi hurjan söpöt aurinkolasit on peräisin?:) tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
  6. En oo koskaan kuullu facemististä :o leviääkö/lähteekö meikki sillä yhtään?

    VastaaPoista
  7. mistä nuo aurinkolasit on ostettu? aivan ihanat!:)

    VastaaPoista
  8. Blogisi saa aina hyvälle mielelle, todellinen hyvän mielen -blogi! :) minusta on myös kiva, kun postailet usein. Jotkut kirjoittavat blogiinsa noin kerran kolmessa viikossa ja ainakin minulla mielenkiinto menee. Tottakai välillä on kausia jollon on kiireitä eikä millään ehdi kirjoittaa, sen ymmärtää! Tästä(kin) syystä blogisi on yksi lemppareistani! Onnea ja halauksia elämääsi! :') Terveisin päivittäin blogisivujasi päivittelevä raahelais nainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ihana kuulla <3 Itsekin tykkään lukea blogeja joihin tulee uusia postauksia oikestaan päivittäin ja siksi yritän myös itse päivitellä tätä blogia usein :) Välillä tietenkin on päivä, kun ei vain millään ehdi :D Kiitos paljon ja samoin sinulle <3

      Poista
  9. Tämä oli taas sellanen postaus mikä muistutti mieleen, miksi aloin seuraaman sun blogia! Näistä sun postauksista tulee niin hyvälle mielelle ja on tosi kiva kun postaat usein ja lisäksi toi sun kirjoitustyyli on kiva:)
    Ja piti vielä kysyä, mikä toi huulirasva on tai siis en ole ikinä nähnyt tuon väristä lobello-purkkia niin minkä niminen se on?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla :)) Huulirasvan nimi on Fruity shine strawberry ! Tuo on aivan ihanan tuoksuinen ja tekee huulista kivan luonnollisen punartavan sävyiset :)

      Poista
  10. hei! sulla on aivan ihana blogi ja oot todellakin mun ihanne ihminen! oon 16 v peruskoulua lopetteleva tytsy ja jos viittit vastata nii kysyisin että mitä oot opiskellu peruskoulun jälkeen?:) ja kun sanoit olevas toimisto töissä niin onko siellä mukavaa ja minkälaisii hommia siellä teet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii miten ihanasti sanottu <3 Peruskoulun jälkeen menin lukioon ja valmistun sieltä nyt keväällä. Ja haen nyt keväällä opiskelemaan oikeustieteelliseen :) Nuo työt mitä olen tähän menessä tehnyt esim. nuo toimistyöt ovat tällaisia mitä koulun ohella olen pystynyt tekemään. Ei siis mitään sellaista joita haluaisin loppuelämäni tehdä, mutta tähän elämäntilanteeseen juuri sopivia :)

      Poista
  11. Mä oon oikeesti luullut, että sä olit SE ilkeä bloggaaja, mutta se olikin joku toinen jolla on vaaleat pitkät hiukset... Onneksi jäin seurailemaan, ja huomasin että sun blogi ei oo kyllä mitenkään päin negatiivinen.

    VastaaPoista
  12. Ihana postaus ja rakastan sun blogia! Oon kans kelannu hankkii ton neverfullin ku sinne mahtuis kaikki kamat mut pelottaa et noi kahvat jotenki katkee tai jotain, niinku aina mun käytössä, ja toi ois kumminki aika kallis hankinta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Louis Vuittonin laukuista ei kyllä pitäisi kahvojen katketa tai edes lähteä rispaantumaan, vaikka laukku olisi ollut käytössä kymmeniä vuosia :) Ja ihana, että olet tykännyt blogistani <3

      Poista
  13. Mistä noi nahkakäsineet on? Ihana postaus♥

    VastaaPoista
  14. Tykkään tuosta lexintonin tyynynpäälisestä hirveesti:) vaikka Se ei laukun sisältöön kuulunutkaan:D kauanko sulla on ollut tuo neverfull?:)

    VastaaPoista
  15. onko tuo kuivashampoo hyvä? oon pitkään etsinyt hyvää sellaista, kun tuntuu ettei mikää tehoo tähän mun päähän :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen tykännyt tuosta ihan älyttömästi ! Suosittelen kokeilemaan :) Batisten kuivashampoot on minusta myös hyviä!

      Poista
  16. kysymys ei kuulu nyt tähän postaukseen! mutta jossain postauksessa sanoit, että sulla on ollut goldenlocksin kautta pidennykset, niin siitä laadusta vielä että kestikö ne sinulla kuinka pitkään hyvänä, ja mitenkä usein suoristit/kiharsit niitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omasta mielestäni pidennykset olivat ihan hyvänlaatuiset! Hinta-laatusuhde oli minusta kohdillaan. Jos haluat oikeasti todellahyvän laatuiset pidennykset niin silloin joudut maksamaan niistä vähän/huomattavasti enemmän :) Suoristin omiani oikeastaan päivittäin. Tosin eihän minulla ehtinyt mitenkään älyttömän kauaa olla ne päässe, koska luovuin lopulta kokonaan pidennyksistä eli en tiedä miten kauan olisivat niin hyvinä kestäneet :)

      Poista
  17. Tekis mieli hankkia neverfull mutta pelkään että kahvat venyy ja lopulta napsahtais poikki. Vaikuttavat niin ohuilta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neverfull kestää jopa yli sadan kilon painon eli nuo eivät kyllä veny tai napsahda poikki :D :)

      Poista
    2. Oho :o aika kestävä, mistä tiiät :) ?

      Poista
    3. Joulu/tammikuun Cotumessa oli mm. juttu Louis Vuittoneista! Kannattaa lukaista se läpi :)

      http://www.youtube.com/watch?v=0DQkRg01goc Tuossa myös hauska videossa jossa testaan neverfullin kestävyyttä :D

      Poista
    4. 100lbs on noin 45kg, joten ei ihan taida vuittoni sentään 100kg painoa kestää.

      Poista
    5. Kyllä laukun pitäisi kestää sen verran :) Suosittelen lukemaan jutun Costumesta! Tuo videohan oli tuollainen hauska kokeilu tuolla painolla (ei laukun "maximi" painolla).. - laukkuun tuskin edes mahtuisi yli sata kiloinen ihminen istumaan sisälle :D

      Poista
  18. Tää ei nyt liity mitenkään tähän postaukseen, mutta voisitko tehdä postauksen sun omista wanhoista? (Olettaen siis että tanssit ne) kampauksesta, mekosta ym? Ja jos et tanssinutkaan, niin sitten vaikka minkälaisen mekon, kampauksen ja meikin olisit laittanut? :)

    VastaaPoista
  19. Ihana postaus! Ja ihanat kuvat, niin hyvälaatuisia! Ootko miten muokannut kuvat?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vain lisännyt kirkkautta ja kontrastia näihin kuviin ! Ja tietenkin nuo tekstit ja sydämet :) Kiva, että pidit !

      Poista
  20. Mistä tuota kuivashampoota saa? :-)

    VastaaPoista
  21. Heippa! Jos yrität kasvattaa hiuksia niinkuin aikasemmin luin, niin ei kannattaisi käyttää tuota kuivashampoota koska se tukkii päänahan kaikki huokoset, tai jos käytät niin kannattaa pestä syväpuhdistavalla shampoolla ainakin kerran viikkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä ! Onneksi tuo kuivashampoo ei olekaan minulla päivittäisessä käytössä ja käytän myös syväpuhdistavaa shampoota aina silloin tällöin :)

      Poista
  22. Ihana toi guessin avaimenperä <3 mistä se mahtaa olla? :-) kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanu tuon Jonathanilta lahjaksi, mutta veikkasin, että se on ihan Guessiltä tai Stockamannilta ostettu =)

      Poista
  23. Me ollaan kanssa suunniteltu kavereiden kanssa että mentäs Himokselle mökille! Paljon mökin vuokra maksoi teillä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista enää tarkkaan kokonaissummaa.. Taisi olla jotain yli 1000€! Mukavaa reissua teille :)

      Poista
  24. Haha minulla tuo laukku on ollut lähes jokapäiväisessä käytössä :D Tuo hajuvesi on kyllä todella hyväntuoksuinen! :) Yksi lemppareistanI!

    VastaaPoista
  25. Oon lukenut blogiasi n. viikon ja oon jo koukussa!:D ihanaa, kun jaksat postata usein, teet kivoja postauksia ja jaksat vastata kaikkiin kommentteihinkin! ja oot nätti ja oon ylpee, että luovuit pidennyksistä, lyhyet hiukset sopii sulle tosi hyvin ja antaa aikuismaisemman vaikutelman:) ja paras vinkki toi aikasemmassa postauksessa, että laittaa herätyksen aikaisemmin, jotta ehtii aamulla rauhassa valmistautua ja oikeesti nauttia aamupalan, vaikuttaa oikeesti paljon päivän fiilikseen! Tuli nyt kommentoitua kerralla kunnon romaani, kun harvemmin sitä harrastan:D
    - O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olet tykännyt <3 Kiitos kivasta kommentistasi :)

      Poista
  26. Mistä noi aurinkolasit on? tosi kivat!!

    VastaaPoista
  27. Tosi kiva postaus jälleen! :) tää kysymys ei liity tähän postaukseen, mutta oon pitkään pohtinut ripsienpidennyksiä ja en tiedä mistä tämä mieleeni pongahti mutta eikös sulla ollut joskus sellaiset? Oon pahoillani jos olen väärässä, mutta ihan kun olisin blogistasi joskus sellaista lukenut. Jos sinulla on nämä olleet niin olisi kiva kuulla, että mitä itse pidit niistä ja jos voisit kertoa kokemuksiasi ja miten omat ripsesi tähän reagoivat. Kiitos paljon jos jaksat vastata ja pahoittelen jos erehdyin, ja sekoitin sinut johonkin toiseen! Mukavaa päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut ripsienpidennykset :) Olivathan ne kivat ja ennen kaikkea todella helpot! Itse kuitenkin kyllästyin siihen, että näytin oikeastaan aina samalta niiden kanssa :D Ja niitä sai olla huoltamassa usein, jotta ne pysyivät siistin näköisinä! Omat ripseni eivät kärisineet niistä onneksi ollenkaan :) Kiitos ja samoin sinulle!

      Poista
  28. Hei ois kiva kuulla sun oikisprojektista! Esimerkiksi et minne tiedekuntaan, kuinka paljon aijot lukea, millä valmennuskurssilla olet jne. :) Haen kanssa nimittäin ite oikikseen! Rankka kevät tulossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haen Helsinkiin ja olen valmennuskeskuksen valmennuskurssilla :) Tsemppiä sinulle lukemiseen jo näin etukäteen <3

      Poista
  29. Mitä kasvojenpuhdistus aineita käytät tällä hetkellä? :) oletko koskaan valkaissut hampaitasi liuskojen tms avulla?

    VastaaPoista
  30. Miten sä jaksat kantaa noin paljon mun mielestä turhaakin tavaraa mukana? Eikö laukku paina jo ihan kamalasti ja ole raskas kantaa kaupungilla?:D

    VastaaPoista
  31. millä ohjelmalla muokkaat sun kuvia? :)

    VastaaPoista
  32. Heei mistä oot ostanu tota huulirasvaa? :) Hamstrasin samaa kesällä ulkomailta, siinä pelossa ettei Suomesta löydy, enkä ole vielä löytänytkään... :/

    VastaaPoista
  33. Kiva postaus! Mitä laukku maksoi ostettaessa?

    VastaaPoista