19 tammikuuta 2014

SUNDAY FEELINGS



Sohvalla löhöilyä aamutakki päällä, Beverly Hillsin täydellisiä naisia, kahvia ja herkuttelua ja kaunis aurinkoinen sää! Ihan täydellinen sunnuntaipäivä siis.. Olin alunperin suunnitellut, että olisi ollut ihana käydä kuvaamassa tänään päivällä ajan kanssa päivän asu -kuvia, mutta meillä ei ole tänään mitään ohjelmaa niin päädyin viettämään päivääni ilman meikkiä ja aamutakki päällä! Kohta ajattelinkin alkaa siivoilemaan täällä kotona. Illalla ajattelimme tehdä yhdessä jotain hyvää ruokaa ja katsoa jonkun leffan! Kiva päästä myös ajoissa nukkumaan tänään niin jaksan huomenna herätä virkeänä uuteen viikkoon. Ensi viikko minulla meneekin sitten oikeastaan kokonaan töissä ja suunnittelin suuntaavani ainakin muutaman kerran salille aamusta ennen töitä! Aikaisia herätyksiä siis tiedossa. 

Nyt minulla on kuitenkin sen verran löhöily -olo ettei ajatuskaan/kirjoittaminen kulje oikein kunnolla. Niin ei muuta kuin oikein hyvää sunnuntaita kaikille ja palataan huomenna ! Vastailen edellisiin postauksiin tulleisiin kommentteihin tänään illalla tai viimeistään huomenna päivällä. 

29 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. En valitettavasti tiedä, koska olen saanut ne lahjaksi! Ja olen saanut ne jo muutama vuosi sitten eli en usko, että ihan samanlaisia löytyy enää mistään :/

      Poista
  2. Voisitko harkita joskus tekeväsi postauksen itsestäsi ilman meikkiä ja hiustenlaittoa? Uskon että monet sun lukioista haluaisivat nähdä minkälainen oot ilman meikkä, koska selvästi olet luonnonkaunis. :) tuntuu vain, että joka postauksessa oot niin täydellinen niin olisi ihanaa nähdä miltä näytät ihan "luomuna" (vaikka uskonkin että näytät yhtä kauniilta) :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin lukioista. :D Sori oon kielipoliisi.

      Poista
    2. En usko, että tulen tuollaista postausta tekemään koskaan. Ei tuntuisi kovin kivalta laittaa nettiin kymmenien tuhansien ihmisten nähtäville kuvia joissa minulla on tukka aivan sekaisin, olen ilman meikkiä yms. Toivottavasti ymmärrät :) Tuskinpa itsekään haluaisit julkiseen blogiin laittaa itsestäsi kuvia, joissa et omasta mielestäsi näytä kovin edustavalta. :D

      https://www.youtube.com/watch?v=M6zk2DFFUSA Tuossa on kuitenkin meikkivideoni ja siinä olen alussa luonnollisesti ilman meikkiä =) !

      Poista
  3. Mitä itseruskettavaa käytät:)?

    VastaaPoista
  4. Missä käyt töissä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen tämän blogin lisäksi toimistotöitä osa-aikaisesti :)

      Poista
  5. Entäpä mistä tuo kylpytakki! Aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H&M:stä ! :) Se on aivan ihana. Niin pehmoinen ja mukava <3

      Poista
  6. mistä katot noita beverly hilssin täydellisiä naisia?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelleenkin katson kaikkia sarjoja netistä joita katson. Googlettamalla löytyy monia kymmeniä sivuja joista löytyy mikä tahansa sarja tai jakso :)

      Poista
    2. Mäkin olisin kiinnostunut mistä niitä voisi katsoa, koska suomeen ei näytä uusia kausia tulevan vielä hetkeen, enkä netistäkään ole löytänyt mitään sivua suomenkielisillä teksteillä. Olisi kiva jos voisit kertoa sivuston mistä katsot :)

      Poista
    3. Katson itse ihan englanniksi ja ilman tekstejä. Minulla ei siis valitettavasti ole mitään tietoa siitä, että mistä uusia jaksoja löytyisi suomenkielisillä teksteillä. :/

      Poista
  7. Beverly hillsin täydelliset naiset on kyllä tosi hyvä sarja. Seuraan sitä itekki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellinen "hömppäsarja" sunnuntaille :P <3

      Poista
  8. Oii! Kuulostaa ihanalta sunnuntailta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva vain löhöillä kotona aamutakki päällä :) <3

      Poista
  9. Ihana ku postailet nykyään niin usein:)

    VastaaPoista
  10. Sun blogi on aivan ihana ! On kiva kun postailet mahdollisimman usein :)

    VastaaPoista
  11. Sun blogi on muuttunut ihan älyttömästi siitä kun aloin lukea tätä :) Kuvien laatu on parantunut ja teksti on sujuvaa :)! Ois kiva saada sulta ehkä mielipidepostauksia tai muuta sellaista vähän syvällisempää jos vain inspistä riittää! Kuvat on aina kauniita, jotain mielenkiintoista tekstipainotteista postausta ois tosi kiva saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina ihana kuulla palautteena, että blogini on kehittyny :) Ja voisin hyvin kirjoittaa jonku tuollaisen postauksen. En vain oikein tiedä, että mistä aiheesta kirjoittaisin :) Kiitos ideasta ja mukavasta kommentistasi <3

      Poista
  12. Sun blogi on aivan ihana! Sulla on tosi aikuismainen ote ja vastaat lukijoillesi tyylikkäästi. Hyvät käytöstavat erottuu edukseen myös blogissa. Tällainen vähän kohderyhmää vanhempikin lukija seuraa innolla sun postauksiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mukava kuulla :)) Kiitos sinulle kauniista sanoista <3

      Poista
  13. ihania kuvia! just tällasia snnuntaiden pitäis aina olla <3
    http://diary-by-amanda.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Ja niin kyllä pitäisi <3

      Poista