15 tammikuuta 2014

JUST CAME TO SAY HELLO

Hei hei Tällä viikolla on ollut aivan ihanat ilmat. Joka päivä on paistanut aurinko ja ainakaan minua ei ole tuo pakkanen haitannut. Mieluummin niin, että ulkona on kylmä ja aurinko paistaa kuin se, että ulkona on koko ajan vain pimeää ja vettä sataa. Tänään olimmekin ulkona ottamassa päivän asu -kuvia ja olin ihan älyttömän innoissani, että pääsimme kerrankin kuvaamaan hyvässä valossa. Käydessäni noita kuvia koneella läpi niin oikein yksikään kuva ei ollut onnistunut. Kuvissa nuo aurinkolasini näyttivät jotenkin todella hassuilta, tausta ei ollut ollenkaan kiva ja vaikka mitä muuta.. Seisoskelin siis aivan turhaan tuolla ulkona pakkasessa neule päällä. No, aina ei voi onnistua ja onneksi sain otettua kotona sisällä muutamat kuvat postausta varten. 



Mitään muuta ihmeellistä ohjelmaa minulla ei tänään olekaan ollut. Olen hoitanut muutamia työjuttuja täältä kotoa käsin ja nyt illalla olinkin taas käymässä Namussa tapaamisessa! Kerron postauksen lopussa tästä lisää. 

Olen ihan rakastunut tuohon uuteen neuleeseeni jonka ostin eilen H&M:stä. Ihanan lämmin, pehmoinen, mukava ja iso Mitäpä muuta neuleelta voisi vielä toivoa!


Nyt kuitenkin lisää tuosta Namusta. Toimin tällä hetkellä Namun promoottorina, mikä muun muassa tarkoittaa sitä, että jos olette kiinnostuneita tulemaan Namuun niin ottakaa minuun rohkeasti yhteyttä vaikka sähköpostilla (nataliaoona@live.fi) tai vaikka blogini fb-sivuilla laittamalla viestiä tästä. Minun kauttani teillä on mahdollisuus saada esimerkiksi nimiä listaan (jonon ohi) tai vaikka varata pöytiä seurueillenne. Ihan mitä vain oikeastaan eli laittakaa vain rohkeasti viestejä tulemaan, jos olette suunnitelleet suuntaavanne Namuun ! Itse olen lähdössä juhlimaan perjantaina ja olisi ihana nähdä myös monia teistä perjantaita Namussa. Ja tässä talven/kevään aikana on varmasti tiedossa myös kaikkea ekstra kivaa teille lukijoille eli pysykää kuulolla! 

Nyt kuitenkin alan katsomaan uusinta PLL:n jaksoa. Huomiseen siis !

55 kommenttia:

  1. Natalia sulla on aivan ihana hymy!! :) ja vaikutat muutenkin ainakin tämän blogin perusteella niin sydämmelliseltä ja positiiviselta ihmiseltä! Ikävä kyllä en täytä vielä iha Namun ikärajaa joten en pääse mitenkään viikonloppuna :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)) Ja todella ihana kuulla, että olet saanut noin hyvän kuvan minusta tämän blogin kautta <3 No höh! Onhan Namu kuitenkin esimerkiksi K18 keskiviikkoisin ja sunnuntaisin :)

      Poista
    2. olitkin vastannut jo toiseen kommenttiin, pitää suunnata namuun joskus perjantaina! :)

      Poista
  2. paljon tuo neule maksoi?

    VastaaPoista
  3. Ihana toi neule ♥ Onks toi Namun promoottorin homma jotenkin määräaikainen vai toistaiseksi? :) Mietin että jos sitä kevään mittaan tulisi käytyä Helsingissä ja siinä samalla Namussa :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen promoottorina toistaiseksi eli, kun olette tulossa Helsinkiin niin laittakaa ihmeessä viestiä :) <3

      Poista
  4. Näyttääpä toi neule hyvältä sun päällä! Oot kaunis niinkuin aina:)

    VastaaPoista
  5. Joko pll selvis kuka on a ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo.. Siinä nyt on annettu ymmärtää, että eräs saattaisi olla A :D Itse en kuitenkaan jotenki usko, että se olisi se.. Ei ole kuitenkaan paljastettu mitään 100% varmuudella :P

      Poista
  6. mikä tuol namus on ikäraja?:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin K18, perjantaisin K20 ja lauantaisin K22 :) Näin ainakin nyt muistelisin!

      Poista
  7. milloin värjäät sun hiukset ja aiotko laittaa pidennyksiä takas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kaksi viikkoa sitten raidoitin hiuksiani eli en nyt ainakaan vielä vähään aikaan :D Ne ovat vain nyt lähteneet kasvamaan todella hyvin ja siksi tuo tyvi on taas tullut esiin näin nopeasti :) Ja en aio laittaa pidennyksiä takaisin, koska haluan nyt kasvattaa omat hiukseni paksuiksi ja pitkiksi !

      Poista
  8. Ihana neule ja ihana Natalia! <3

    VastaaPoista
  9. Olikohan noita neuleita vielä enemmän? :-) Ihan superkivan näköinen nimittäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän niitä pitäisi löytyä vielä H&M:stä :) Itsekin ostin tuon juuri ja ainakin silloin niitä oli vielä paljon jäljellä!

      Poista
  10. Oi tosi kiva, ku oot päässyt tekemään namun kanssa yhteistyötä! Se on mun yksi lempi baareista, joten varmasti tuun kyselemään kaikkea jatkossa ja toivottavasti nähdäänkin siellä joskus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kyllä ihan mieletöntä :) Laita ihmeessä viestiä, kun olet menossa Namuun niin laitetaan nimesi listalle yms ! Ja tietenkin, jos näet minut siellä niin tule ihmeessä moikkaamaan <3

      Poista
  11. Oi ihana tuo neule ja tosi onnistuneita kuvia:) On tosi ihailtavaa kuinka paljon panostat tähän blogiin ja viitsit postata näin usein! Keep it going! ♥

    VastaaPoista
  12. hei natalia! :) osaisitko kertoa namun ikärajoista perjantaisin ja lauantaisin? kiinnostus käydä juhlimassa on kyllä vähentynyt, kun ikäraja vaikuttaisi monissa paikoissa olevan 18 tai 24. club aussie bar ainut poikkeus, mutta tanssilattia on pieni. :D olen siis 19 ja täytän pian 20. kiva asu ja kaunis meikki sinulla, kuten aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantaisin on K20 ja lauantaisin K22 :) Tule ihmeessä joku esim. perjantai käymään Namussa ja laita minulle viestiä niin pääsette sitten jonon ohi ! Kiitos paljon <3

      Poista
  13. Aivan ihana neule ja kauniita kuvia susta :) Ja vähänkö kivaa varmaan promoottorina toimiminen! :)

    VastaaPoista
  14. Tiedätkö mikä on usassa "PLL-päivä" eli milloin siellä näytetään jakso telkkarista? Nettiinhän uusin jakso tulee yleensä vasta seuraavana päivänä :)

    VastaaPoista
  15. Mistä katsotte pll:ää?????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä :P!! Googelettamalla löytyy monia kymmeniä sivuja joista pystyy katsomaan :)

      Poista
  16. Tiedätkö että etsitäänkö Namuun tällä hetkellä muitakin promoottoreita? :) Olisin kiinnostunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti osaa sanoa :( Tosin ethän sinä siinä mitään menetä, jos laitat viestiä ja kysyt :)

      Poista
    2. Totta! ;) Mutta hei tsemppiä sulle kuitenkin sinne! :)

      Poista
  17. Onko sulla sisaruksia ?

    VastaaPoista
  18. Mulla sama, heti kun aurinko nousi ja lumet tuli väsymys katosi samantein! On pakkasta mutta kyllä nautin auringosta :) Ihana neule! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä :D Heti on paljon pirteämpi ja energisempi olo ! Minustakin tuo neule on ihana :)

      Poista
  19. ehkäpä blogihistoriasi kaunein kuva tuo ensimmäinen sinusta! :-) oot niin aidosti iloisen näköinen eikä yhtään näytä väkinäiseltä tuo hymy.

    VastaaPoista
  20. kuinka usein värjäät hiuksiasi ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään käyn aina vain raidoittamassa hiuksiani, koska haluan kasvattaa tuota omaa väriäni tuolta esiin :) Käyn yleensä noin kuukauden - 5 viikon välein :)

      Poista
  21. Todella kaunis olet!:) Ja mitä huulipunaa sinulla on näissä kuvissa? Ihanan väristä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Huulipuna on Kicksin omasta sarjasta ja sävyä Slumber Party :)

      Poista
  22. Moikka, en tiedä tuliko aikasempi viesti perille mutta sitä kyselin oletko myös showroomin promoottorina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisempi kommenttisi ei ole valitettavasti tullut perille, koska en ole mitään tällaista kommenttia saanut :) Mutta en ole! Toimin tällä hetkellä vain Namun promoottorina :)

      Poista
  23. minkä jakson kattelit? :D siis monesko numero tuotantokaudelta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Nyt kuitenkin alan katsomaan uusinta PLL:n jaksoa"

      Eli uusin jakso mikä on tullut :D Neljän tuotantokausi ja jakso 15 tuli tällä viikolla jenkeissä eli sen katsoin :P

      Poista
  24. Minkä kokonen toi sun neulees on? :)

    VastaaPoista
  25. Tyhmä kysymys mut millä asetuksilla oot ottanu nuo kuvat ! :D en yhtää nimittäi osaa laittaa setuksia kamerassa ja ää näyttää kyl hyviltä !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miks et vastaa :(

      Poista
    2. Vastailen aina uusiin postauksiin tulleisiin kommentteihin. Minulla ei valitettavasti ole niin paljon vapaa-aikaa, että ehitsin vastailemaan kommentteihin, jotka tulevat vanhoihin postauksiin "myöhässä" ! En vain yksinkertaisesti ehdi alkaa erikseen käymään aina niitä vielä läpi. Jos haluat johonkin kysymykseen vastauksen niin kannattaa aina kommentoida uusimpaan postaukseen :)

      Ja kuvat on otettu ihan manuaalisilla asetuksilla eli olen ihan kaikki asetukset säätänyt käsin. Enkä nyt enää valitettavasti muista, että mitkä luvut näissä kuvissa oli!

      Poista
  26. Onko tuo namun ikäraja suuntaa näyttävä vai onko siellä tiukat ikärajat? Esimerkiksi olisiko lauantaisin mahdollista päästä sisään pari 19-vuotiasta likkaa? :D

    VastaaPoista