01 joulukuuta 2013

LAST FEW WEEKS


1. Kävin marraskuun puolessa välissä etsimässä vaatteita Jonathanin synttäreille ja Inspiration Blog Awardseja varten. Mukaan lähti BikBokista musta paljettimekko ja kultainen paljettipaita! 
2. Olin ostanut Jonathanille synttäreiden kunniaksi pullon Veuve Clicquotia. Pullo korkattiinkin heti perjantai-iltana jolloin juhlimme kaveriporukalla Jonathanin synttäreitä!
3. Iloisena, mutta väsyneenä töiden jälken!
4. Kuvailin kotipostausta teille tänne blogiin. Jos joltain tuo postaus on mennyt ohitse niin meidän kotiimme pääset kurkkamaan tästä



1. Kävimme Jonathanin kanssa lentokentällä Starbucksissa (ei huvittanut lähteä sinne keskustan pitkään jonoon seisoskelemaan) hakemassa piparkakku latet, nam! 
2. Vähän vanhempi kuva jonka otin Tallinassa, kun olimme lähdössä aamiaiselle. 
3. Kävimme jokin aika sitten siskoni kanssa Kodin Ykkösessä ja löysimme sieltä tuollaiset hauskat "kyltit". 
4. Menossa töihin ja kahvi mukana. Yleensä juon aamuisin aina kahvit kotona, mutta tuona aamuna meiltä oli päässyt maito loppumaan niin piti sitten käydä kaupan kautta ennen toimistolle menoa. 


1. Ihanat joulukoristeet Itiksessä! 
2. Kävimme perjantaina pitkästä aikaa Fonda Del Solissa syömässä ja vitsit miten hyvää oli.
3. Lauantaina shoppailimme Jonathanille uusia syksy- ja talvivaatteita. Zarasta löytyikin mm. muutama ihanan paksu neule, huivi ja takki! 
4. Illalla kävimme vielä katsomassa Nälkäpeli - Vihan liekit leffan, joka oli ihan älyttömän hyvä. Minusta tuo toinen osa oli jopa vielä parempi kuin se ensimmäinen! Harkitsen täällä nyt kovasti, jos kävisin ostamassa nuo kirjat ja lukisin ne esimerkiksi joululomalla. 

54 kommenttia:

  1. Tykkään hirmuisesti tälläsistä postauksista :-)! Lisää tulemaan näitä on kiva lukea ja katsella kivoja kuvia :)
    Ihania vaatteita olet ostanut silloin Jonathanin synttäreille ja tykkäsin paljon noista kylteistä paljon niihin oli hintaa? :)
    Pitäisi itsekkin mennä katsomaan tuo nälkäpeli vihan liekit 2, kun sitä on niin paljon kehuttu :)
    Olet todella kaunis ihailen sua suuresti, ihana tyyli, ihana persoona, ihana tyttö! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että tykkäsit :) Ja en valitettavasti tainnut edes tuolloin katsoa noiden kylttien hintoja, koska en kuitenkaan ostanut noista kumpaakaan! En nimittäin keksinyt mitään kivaa paikkaa täällä kotona johon olisin voinut tuollaisen laittaa :/ Kannattaa ihmeessä käydä katsomassa. Itse ainakin tykkäsin toodella paljon :) Kiitos ja aivan ihanasti sanottu <3 Kiitos kivasta kommentistasi :)

      Poista
  2. Nää postaukset on niin kivoja! Ja tuo nälkäpeli oli niiin hyvä!!

    VastaaPoista
  3. Kerro vinkki mitä laittaa keltaisen läpikuultavan paidan alle? Toppi, mutta millainen ja minkä värinen? Kysyin samaa myös siljalta mutta ei ole vielä vastannut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hankala sanoa, koska en tiedä, että millainen toppi tarkalleen on ! Jos nyt jotain pitäisi sanoa niin sanoisin varmaan, että kannattaisi laittaa ihan puhtaan valkoinen tai musta perustoppi :) Itse harvemmin käytän oikein mitään läpikuultavia vaatteita niin en ole kovin hyvä sanomaan tähän mitään :D Kokeile eri vaihtoehtoja ja katso sitten mikä näyttää itsestäsi parhaalta :)

      Poista
  4. Kiva postaus :) mikä Canon tuo sun järkkäri on? Oon harkinnu järkkärin ostoa ja ajattelin et onko tuo sun järkkäri hyvä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että pidit :) Tuo on 650D ja olen tykännyt siitä kovasti!

      Poista
    2. Ookko ostanu siihen jonkun uuden objektin?

      Poista
    3. Minulla on ollut jo jonkin aikaa lainassa ukiltani 28-135 mm objektiivi :)

      Poista
  5. Ihana postaus!! Näitä tälläsii on aina kiva lukee :)
    Ja kannattaa muuten ehdottomasti lukea noi kirjat!! Itse luin sen ensimmäisen kirjan noin kolmisen vuotta sitten, ja ne muut kirjat sit sitä mukaa kun ilmestyivät :) Kirjasarja vielä parempi ku noi elokuvat, suosittelen ehdottomasti lukemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ihana kuulla :) Ja kiva, että olet tykännyt noista kirjoista! Pitääkin käydä ostamassa ja lukea ne :)

      Poista
    2. joo, mäkin olen kaikki kirjat lukenut silloin kun ilmestyivät. tykkäsin kovasti ja suosittelen! elokuvat olivat itselle pettymys:p

      Poista
  6. Ihania kuvia olet ottanut:) Ja tuo BikBokin musta mekko on aivan ihana, olen ostanut samanlaisen kaverini synttäreille!:)
    Ihanaa joulun alkua sinulle ja Jonathanille!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja tuo mekko on kyllä ihana :) Kiitos ja samoin sinulle <3

      Poista
  7. mikä kamera sinulla on? :)

    VastaaPoista
  8. Missä oot töissä? :)

    VastaaPoista
  9. Mikä ton Fonda del solin annoksen nimi on? Haluun joskus tonne syömään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pollo a la Fonda tai joku vastaava :D En nyt ihan tarkkaan muista!

      Poista
  10. ootko vielä töissä siel promootiofirmassa?

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva postaus ja ihania kuvia!:>
    Munkin mielestä toi kakkososa oli jopa parempi, voi johtua kyllä nimenomaan siitä että olin odottanut sitä niin kauan ja nähnyt ykkösen niin monta kertaa jo. Ja sun pitää ehdottomasti lukea ne kirjatkin, itse luin silloin joskus heti ilmestymisen jälkeen ne kaikki kolme ja niistä saa kyllä niin paljon lisää juttuja irti leffojen ohella, että varmasti yllättyisit mitä kaikkea esim leffoista on jätetty pois:> Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva, että pidit :) Ainahan se on ainakin minusta niin, että leffoista on jätetty todella paljon pois ja kirjoita saa sitten jotenkin enemmän irti! Kiva kuulla, että olet tykännyt noista kirjoista :) Muutama muukin on täällä niitä kehunut niin pitää kyllä ehdottomasti lukea ne!

      Poista
  12. Toi Fonda Del Sol on tosi hyvä ravintola!! Se ruoka on taivaallista <3 eikä hinnatkaa oo mitenkää pahat!! Alkuruuissa ne grillatut juustot ja paholaisenhillo on rakkautta <3

    VastaaPoista
  13. eiks kirjasto kuulostais paremmalta vaihtoehdolta kun noiden kaikkien kolmen kirjan ostaminen? x) kun ne ei kuitenkaan mitään klassikkoteoksia ole :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kerran, kun haluan lukea jonkun kirjan pitkästä aikaa niin tykkään mielummin ostaa sen itselleni ihan omaksi kuin lainata kirjastota :) Niin harvoin muutenkaan ostan mitään kirjoja! Ja mitä nopeasti kurkkasin netistä niin nuo kirjat olivat kuitenkin todella edullisen hintaisia :)

      Poista
    2. niin pokkareina jos ostaa niin kyllä saa aika halvalla! mutta ympäristön kannalta suosin mielummin kirjastoa:) mutta lue ihmeessä kirjat, on vielä parempia kuin elokuvat!

      Poista
  14. Ootko kans kylmän kahvin fani :) tuo on ehdoton ykkönen arkiaamuna ennen töitä! Mukavaa vaihtelua tälläiset postaukset, propsit siitä! Hyvää joulun odotusta
    T.petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen :) Kiva, että pidit ! Kiitos ja samoin sinulle :)

      Poista
  15. Kyselin pari postausta aikaisemmin tuosta oikeustieteellisestä. Jäi kysymättä vielä se minkä firman valmennuskurssille meinasit mennä? :) Itse olin alunperin miettinyt Eximiaa, mutta Valmennuskeskuskin houkuttaa. Pykälän kursseja on myös paljon hehkutettu, mutta ne paikat ovat ilmeisesti menneet jo. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen suunnitellut meneväni Valmennuskeskukseen :) Jos haluat jutella jatkossa lisää näistä jutuista niin voit laittaa minulle vaikka fb:ssä viestiä!

      Poista
  16. tosi kiva postaus :) voitko kertoa vähän tarkemmin sun töistä eli lähinnä millä alalla oot, mitä hommia teet, kuinka usein sulla on duunia yms? uskon ettet halua varsinaista työpaikkaa paljastaa tai vastaavaa ja se on toki ymmärrettävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että pidit :) Teen siis ihan perus toimistotöitä tuolla yrityksessä, ei mitään sen kummalisempaa ! En haluaisi tuosta sen enempää kertoa, koska tuohan on nyt vain työ mitä teen tällä hetkellä ja opiskeluideni ohella :)

      Poista
  17. Tää oli tosi kiva postaus, oot tosi kaunis!

    Sun blogi on aivan huikee, se on kyllä pakko sanoa! Olen seurannut sun blogia jo pitkän aikaa ja oon tykännyt kyllä tosi paljon. Sun blogin ulkoasu on ihanan selkeä ja raikas – kuvat isoja ja hyvälaatuisia.

    Se sun blogissa on muun muassa parasta, että oot niin kohtelias sun blogin lukijoita kohtaan – vastaat aina kaikkiin kommentteihin. Se on myös tosi mukavaa, että postailet usein ja mä aina innolla odotankin, että milloin sulta tulee aina uusi postaus!

    Tykkään kovasti aina näistä postauksista, josta kerrot kuvakollaasien avulla viimeisistä viikoistasi. Ehdottomia suosikkipostauksiani ovat kuitenkin aina yhtä ihanat asupostaukset!

    Minusta on hienoa, että tehnyt blogistasi omanlaisesi, eikä tämä blogi ole ”massa lifestyle -blogi”. Postaukset on aina huolella tehtyjä ja huomaa, että olet käyttänyt niiden tekemiseen aikaa!

    Jos nyt jotain ”rakentavaa” palautetta haluaisin antaa, niin tuon postauksen otsikon yläpuolella oleva päivämäärä voisi olla keskitettynä samassa linjassa otsikon kanssa, mutta sekin on vain mielipidekysymys!

    Mä toivon, että sun taival täällä blogissa tulee vielä jatkumaan pitkän aikaa!
    Ihanaa jouluodotusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kommentti <3 On aina niin ihana kuulla, että joku on tykännyt noin kovasti blogistani :) Ihana myös, että olet huomannut sen, että yritän aina nähdä vaivaa postauksiini ja käytän niihin myös päivästäni paljon aikaa :) Kiitos oikein paljon <3 Alkoi ihan hymyilyttämään, kun luin tämän kommenttisi ! Kiitos sinulle ja oikein ihanaa joulunodotusta myös sinne <3

      Poista
  18. toivottavasti ei oo tyhmä kysymys, mutta oon usein miettiny että miks/miten noissa pahvimukeissa on aina nimet?:D siis kirjottaako joku ne sielä kahvilassa..?:D en ymmärrä xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Starbucksissa on sellainen käytäntö, että ensin tilaat ja maskat kahvisi (tuossa samalla mukiin pyydetään nimesi). Sen jälkeen siirryt sivuun odottelemaan kahviasi ja kun kahvi on valmis niin se huudetaan nimelläsi :)

      Poista
  19. heii missä se sun ja siljan meikkivideo on se yhteinen mis meikkaaatte yms puhutte ;D se oli just jees!! en löydä sitä mistään:( voitko linkkaa sen? jos se on vielä jossain:))

    VastaaPoista
  20. Maailman tyhmin kysymys varmaan, mutta kun oon tämmönen maalainen enkä oo koskaan käynyt Starbucksissa, niin oon aina ihmetellyt että miten siellä oikein tilataan kun mukeissa on aina noi nimet? :D Ja siis kun esimerkiksi Jonathanin nimi kai lausutaan eri tavalla kuin kirjoitetaan, niin miten ne osaa sit kirjoittaa sen nimen oikein? Hölmöä, mutta on mietityttänyt pitkään ja tuli taas mieleen kun näin noi teidän Starbucks-mukit. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku tuossa ylempänä kyselinkin tätä samaa eli Starbucksissa on sellainen käytäntö, että ensin tilaat ja maksat juomasi ja siinä samalla mukiisi pyydetään nimi. Sen jälkeen siirryt sivuun odottelemaan kunnes kahvisi valmistuu ja sen jälkeen, kun nimesi huudetaan niin voit käydä hakemassa sen ns. tiskin päädystä :) Ja välillä siinä saattaa samalla on monta samanlaista kahvia niin tunnistat oman tilauksesi, koska siinä on nimes ! Starbucksissa nuo työntekijät ovat tottuneet kuulemaan varmasti aika paljon erikoisempiakin nimiä ja eiväthän nuo nimet aina tule ihan oikein. Omassa mukissanikin on välillä lukenut "natalja" tai "natalie", jos myyjä ei ole esim. kuullut kunnolla yms :) Ei se ole niin justiinsa!

      Poista
  21. Sun blogista on kuin huomaamatta tullut ihan mun ykkösuosikki :D Kiva kun jaksat postailla usein, jatka samaan malliin! Hauskaa joulunodotusta :)

    VastaaPoista
  22. Aattelin et jos oisit kiinnostunu tälläisestä "vähän erilaisesta" joulukalenterista, missä siis otat joka päivä kuvan tuon linkittämän kuvan ohjeen mukaan ja vaikka sitten tän kuun lopussa/ensi vuoden alussa julkaisisit sen tänne blogiin?:)

    http://data3.whicdn.com/images/89055200/large.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kivasta ehdotuksesta, pitääkin harkita :)!

      Poista
  23. Moikka Natalia! mietin itse ottavani ripsien pidennykset, mutta pelottaa että omat ripseni kärsisivät siitä? Kärsikö sun? ja miten sitten poistit ne vai annoitko niiden vai tippua? mitkä ripset sulla oli ja millä pituudella ja kaarevuudella? :)
    sun blogi on tosi ihana, saan paljon inspistä sun pukeutumisesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin mitkä tahansa pidennykset aina rasittavat vähän, mutta itse en ainakaan huomannut ripsissäni mitään eroa :) Eli yhtä pitkät ne ovat kuin olivat ennen pidennyksiäkin ! Toki se riippuu myös paljon laittajasta. Jos ripsienpidennykset on väärin laitettu niin omia ripsiä saattaa irotta paljonkin ja ne voivat katkeilla. Kannattaa siksi ottaa selvää etukäteen paikasta ja tekijästä :) Mielummin maksaa vaikka muutaman kympin enemmän ja omat ripset pysyvät sitten myös hyvinä! Itse poistin loput ripset öljyisillä meikinpoistolapuilla ihan hellästi :) Minulla on ollut ripsissä sekä C- että D-kaarevuutta ja pituutena on tainnut olla noin 14 mm. En muista enää ihan tarkkaan! Jokaisella ihmisellä on kuitenkin erilaiset silmät. Siinä missä jollain 13 mm ripsienpidennykset näyttävät pitkiltä niin toisella ne eivät välttämättä näy ollenkaan. Hyvä ripsien laittaja katsoo silmiäsi, omia ripsiäsi ja arvio mikä pituus on juuri sinulle hyvä :)

      Ja muistutan vielä nyt, että en ole mikään ammattilainen vaan nämä ovat pelkästään omia kokemuksiani joiden perusteella kirjoitan :) Jos menet ottaamaan ripsienpidennykset niin kysele ihmeessä paikan päällä asiantuntijalta lisää! Toivottavasti tästä oli kuitenkin jotain apua!

      Ja ihana kuulla, että olet tykännyt :)

      Poista
  24. Mun mielest Nälkäpelistä kaks ensimmäistä kirjaa olviat aivan huippuja ja sit odotin ihan innolla sitä kolmatta... Ja se loppu oli niin paska et olin monta viikko viel sne lukemisen jälkee pettyny :D Et älä pilaa joululomaas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäää :( Haluan kuitenkin niin paljon saada tietää mitä tuossa kolmosessa tapahtuu, että en taida malttaa odottaa :P :D

      Poista
  25. onko itiksessä tuo fonda del sol? näyttää taivaalliselta noi perunat ja kasvikset <3

    VastaaPoista