11 marraskuuta 2013

TALLINNA


Muutama viikko sitten äitini kysyi minulta, jos haluaisin lähteä pienelle minilomalle Tallinnaan hänen kanssaan. Olin ollut Tallinnassa viimeksi joskus ylä-asteella luokkaretken merkeissä eli viime kerrasta olikin jo aikaa. Tallinna on mielestäni aivan ihana ja upea kaupunki ja aina on kiva päästä vähän viettämään laatu aikaa oman äidin kanssa! 

Matkustin sunnuntaina aamulla laivalla Tallinnaan ja hitsit mikä myrsky tuolla merellä oikein oli. Arvelinkin jo satamaan matkalla, että on varmaan kivasti aaltoja kerta täällä maissakin on niin kova tuuli. Alkumatkasta sitten jo jaeltiinkin kaikille oksennuspusseja, käskettiin liikkumaan käytävillä todella varovasti ja tax-freessäkin kaikki oli suojattu elmukelmulla. En ole ikinä ennen ollut yhtään meripahoinvointinen, mutta näköjään kerta se on ensimmäinenkin. Koko matkani meni sitten siihen, että istuin paikallani ja tuijotin isosta ikkunasta merelle, joka vähän helpotti oloani. 





Onneksi heti perille päästyä oloni helpotti todella nopeasti. Hengähdimme hetken hotelilla ennen kuin lähdimme kiertelemään kauppoja ja Tallinnaa. Koko päivä kului todella nopeasti ja ehdimme kivasti kiertämään niin keskustaa kuin Vanhaakaupunkiakin




Koko päivän käveltyämme meillä olikin jo aivan älytön nälkä ja suuntasimme Vapianoon syömään. Vaikka Helsingissäkin on Vapiano niin olen käynyt siellä vain kaksi kertaa, mutta nyt taas muistin, että pitäisi tosiaan käydä siellä vähän useammin syömässä. Nuo Vapianon pastat ja pizzat ovat nimittäin niin älyttömän hyviä ja vieläpä kohtuuhintaisiakin! 



Syötyämme palasimme hotelille ja aloin käymään päivän aikana ottamiani kuvia läpi. Tarkoituksena oli jo eilen illalla tehdä teille ensimmäinen Tallinna -postaus, mutta minua alkoi väsyttämään aivan älyttömästi jo ennen kello yhdeksää. Olin herännyt aamulla aikaisin ja ollut koko päivän liikkeessä, joten päätin alkaa ihan suosiolla nukkumaan. Meillä oli kuitenkin seuraavana päivänä tiedossa taas todella aikainen herätys ja olin niin iloinen siitä, että vihdoinkin unirytmini alkaa kääntymään ja saan unta ennen kello kahta yöllä. 

Aamulla heräsimme jo seitsemältä ja suuntasimme ajoissa aamupalalle. Halusimme nimittäin käydä kiertämässä vielä muutamat kaupat ennen hotellihuoneen luovutusta ja satamaan suuntaamista. 




Tänään iltapäivällä saavuin takaisin Suomeen ja tällä kertaa laivamatka sujui vähän paremmin kuin menomatka. Oikein mukava aloitus tälle viikolle siis ! Ja kiitokset äidille ihanasta matkasta ja seurasta ♥. 

Ajattelin vielä tähän loppuun muistuttaa tuosta Skyline -arvonnastani. Olemme siis juhlimassa Jonathanin synttäreitä ensi viikonloppuna The Tigerissa ja jos sinäkin haluat tulla silloin tuonne juhlimaan meidän kanssamme niin nyt on mahdollisuus voittaa ensi perjantaille kolme VIP-pakettia. Aikaa osallistua on huomiseen iltaan saakka! Osallistumaan pääset tästä. Onnea kaikille arvontaan!

44 kommenttia:

  1. teitkö paljon ostoksia ja tuleeko niistä erillistä postausta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ostanut muuta kuin nuo mustat nahkahousut ja mustan pooloneuleen, jotka näkyvätkin jo näissä kuvissa :D Eli ei tule tällä kertaa niistä erillistä postausta!

      Poista
    2. Mistä ostit nuo nahkahousut :)?

      Poista
  2. Oi että mitä ihania kuvia! :-) Tallinna on kyllä kaunis kaupungi pakko myöntää!
    Tuleeko Jonathanin synttäreistä postausta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja niin kyllä on :) Aloinkin jo heti suunnittelemaan uutta reissua Tallinnaan ystäväni luokse, joka asustelee siellä tällä hetkellä! Ja kyllä tulee 100% varmuudella :)

      Poista
  3. Arvontaan ei voi osallistua koska sivua ei ole olemassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli ilmeisestikin käynyt joku moga, kun tuota linkkiä tuohon laittanut. Hyvä, kun sanoit :) Kiitos! Nyt pitäisi toimia :)

      Poista
  4. aivan ihana kuulla että teillä oli mukava loma! tuota menomatka lukuunottamatta... itsekin haluaisin päästä käymään Tallinassa pitkästä aikaa!
    upeita kuvia ja upee Nata! :)
    toivottavasti viikkosi on muutenkin onnistunut ja ihanaa syksyä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 Ja kannattaa ehdottomasti mennä käymään, vaikka edes päivämatkalla :) Kiitos ja samoin sinulle <3

      Poista
  5. Great to see you in Tallinn! :) I hope you enjoyed your stay. Greetings from Estonia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I absolutely love Tallinn! It's such a beautiful city, especially the old town :) I hope to visit Tallinn again soon.

      Poista
  6. tiedätkö saako tuolta vapianosta gluteenitonta pastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti tiedä ollenkaan :/ Kannattaa varmaan katsoa heidän sivujaan, jos sieltä vaikka löytyisi tuo tieto :)

      Poista
  7. Mikä pasta-annos tuo kuvassa oleva on :)? Tilasitko itse pizzan vai pastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienipasta ! Todella hyvää <3 Itseasiassa puolittimme äidin kanssa tuon pasta annoksen sekä pizzan ! Näin pääsimme maistelemaan molempia :)

      Poista
  8. Milloin skyline arvonta oikein päättyy kun aijemmassa postuksessa kerroit että arvonta päättyy tiistaina klo 12 mutta kisaan kuitenkin voi osallistua vielä huomiseen iltaan asti? :) milloin arvonta tehdään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että kisaan voi hyvin osallistua iltaan asti, koska en ehdikään pitämään arvontaa vielä huomenna päivällä :) Eli huomiseen iltaan asti on aikaa! Laitan huomenna illalla jo voittajille sähköpostit ja julkaisen voittajat täällä keskiviikko aamuna :)

      Poista
  9. Ah Vapianossa on kyllä ihan parasta ruokaa! :) Pizzaa en ole ikinä itse maistanut, mutta kuulemma on älyttömän hyvää! Ja huh, olisi jäänyt multa kyllä laivareissu väliin, jos olisi ollut noin tuulista :D oon ihan tajuton pelkuri, kun pitäisi lähteä risteilylle. Pakko varmistaa aina sataan kertaan, että varmasti on aurinkoista ja ei mitään kauheita tuulenpuuskia luvassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä on! Ihan älyttömän hyvää :) Itse olen aikaisemminkin ollut keinuvassa laivassa tai veneessä, enkä ole ikinä tullut yhtään huonovointiseksi.. Tällä kertaa se sitten iski :D Ja oli kyllä ihan kamalaa.. En onneksi ollut ainut siellä laivassa jolla oli huono olo :D

      Poista
  10. Toivottavasti teillä oli hauska reissu! Ihania kuvia, oot niin kaunis ♥ En yleensä kommentoi ollenkaan blogeihin, mutta sun blogi on niiiin hyvä ja vaikutat tän perusteella ihanan sydämmelliseltä ihmiseltä :-) Oon äänestäny sua monesti tohon parhaaksi lifestyle blogiksi, toivottavasti voitat, oot sen ansainnu :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon <3 Todella kiva, kun kommentoit ! Ja voi miten ihana olet :)) Kiitos mukavasta kommentistasi <3

      Poista
  11. teillä näytti olevan mukavaa =) juu kyllä laatu aika joskus oman äidin kanssa on tosi jees :) oot ansainnu kyl voiton lifestyle blogina oot nii hyvä bloggari & kaunis ja sun kirjotuksii on tosi kiva lukeee ootan innolla aina:-) äänestin sua ;) !<3 haluisin kysyy et mis toi stradiavirus on tallinnas ?:) onkse siin bershkan lähel ku en oo aiemmi nähny tollast siel missään ja tonne todellaki haluun! :)) kun tallinnaan täs lähiakoina oon menossakin..:)ja satutko tietää missä tailly weijl on siellä?:) kiitos vastauksista! ja toivottavasti voitat !!!=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissumme oli todella onnistunut ja niin kyllä on :) <3 Voi miten ihanasti sanottu ja todella kiva kuulla! Kiitos äänestäsi <3 Staridavarius löytyy Rottermannilta eli ihan siina Bershkan ja Pull & Bearin vieressä :) Tally Weijl sijaitsee Kristine kauppakeskuksessa johon on ihan keskustasta vähän matkaa. Googlettamalla tuon Kristine kauppakeskuksen löydät varmaan lisää tieto siitä, että missä se tarkalleen on ja miten sinne pääsee. Me emme nimittäin käyneet siellä eli en osaa yhtään sen enempää auttaa tuossa :/ Mukavaa Tallinnan reissua sinulle <3

      Poista
  12. missä hotellissa olitte? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nordic Hotel Forum, joka sijaitsee ihan Tallinnan keskustassa :)

      Poista
  13. En yleensä kommentoi blogeihin, mutta nyt minun on pakko avata suuni! Todella mukava blogi, ihanaa kun postailet pienestäkin asioista useasti! Jatkan ehdottomasti lukemista! :) Mutta oli minulla ihan kysyttävääkin, mitä hiustenhoitotuotteita käytät? Kun olen kokeillut kaikenlaisia, mutta hiukseni eivät vaikuta kovin hyvin voivilta.. Onko sinulla jotain suosikkeja? Olisi kiva, jos voisit vaikka tehdä jonkun sortin postauksen kyseiseen aiheeseen liittyen! :) Hauskaa joulun odotusta sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla, että olet tykännyt :) Ja kiva, kun kommentoit ! Olen tehnytkin jo hiustenhoitotuotteistani erillisen postauksen aikaisemmin :)

      http://www.nataliaoona.blogspot.fi/2013/07/hair-things.html

      Tuosta löytyvät suokkini! Paitsi, että nyt olen siirtynyt takaisin Tigin Urban Andidotetes Level 2 shampooseen ja hoitoaineeseen :)

      Kiitos ja samoin sinulle <3

      Poista
  14. Oi että mekin oltiin vähän aikaa sitten äitini kanssa Tallinnassa viikonloppureissulla ja voi että tuollaiset pienet piristykset arjen keskellä on ihania! Varsinkin kun asutaan nykyään n. 300 km päässä toisistamme niin tuota laatuaikaa on vaikea järjestää:) ihanaa kun säkin osaat nauttia läheisten seurasta ja pienistäkin reissuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä on! Tuollaiset pienetkin reissut ovat todella rentouttavia ja piristäviä :) <3

      Poista
  15. haluaisitko tehdä postauksen tulevista yo juhlistasi ? itselläni on ollut lukiossa sama tahti kuin sinulla ja "vihdoin" valmistun. Olisi mukava lukea oletko löytänyt mekkoa, miten laitat hiukset ja mitä tarjoilet juhlissasi ? kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän juhlani vasta keväällä :) Mielestäni keväällä tulee enemmän se koulun päättymisen tunnelma ! Eikä minulle ole oikestaan mitään väliä, että pidänkö juhlat nyt talvella vai keväällä, koska haen kuitenkin jatko-opiskelemaan vasta keväällä :) Eli sillä ei ollut mitään merkitystä tuon asian kannallta niin siksi valitsin mielummin kevään. Onnea sinulle valmistumisesi johdosta <3 Ja toivottavasti juhlasi ovat todella onnistuneet :)

      Poista
  16. voiettä kun olet niin kaunis!!(:

    VastaaPoista
  17. voitko tehdä ostosten esittelyn? :) ja oot todella kaunis <3 :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitinkin tuolla ylempänä jo etten tee, koska ostin vain nuo housut ja mustan pooloneuleen ja ne näkyvätkin jo näissä kuvissa :D :) Kiitos <3

      Poista
  18. Voi ei, ei kyllä oo yhtään kiva asu kun on nahkatakki, nahkahousut, ja "nahka"saappaat :D Nahkahousut sopis esim. jonkun neuleen ja villakangastakin kanssa, mut toi on vähän liian prätkähiiri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on tärkeintä, että itse pidän asustani ja että itse viihdyn vaatteissa :) Eiköhän jokainen muutenkin pukeudu itseään varten, ei miellyttääkseen muita. Makuasioista on turha kiistellä. Joku tykkää ja toinen ei :)

      Poista
  19. voitko kertoo sun omat "lempikaupat" tuolla virossa? oon ite menossa joulukuun alussa ni ois kiva käydä jossain uusissa kaupoissa missä en ennen ole käynyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bershka, Pull & Bear, Stradivarius, Tally Weijl.. Nuo tuli nyt ensimmäisenä mieleen :) Googlesta löydät helposti noiden liikkeiden sijainnit! Lisää Viron liikkeistä kannattaa kysyä varmaan sellaiselta, joka on vieraillut siellä vähän useammin kuin minä :D Mukavaa reissua sinulle <3

      Poista
  20. Voiko tulla moikkaamaan jos nään sut Tigerissä perjantaina? :)

    VastaaPoista
  21. Kuvat ei näyy... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flickerissä on ilmeisesti jokin vika tällä hetkellä, koska en ole ainut bloggaja jolla ei tällä hetkellä juuri kaikki kuvat näy blogissa! En siis voi asialle tällä hetkellä mitään :/ Kokeile päivittää blogini uudestaan, jos sitten vaikka näkyisivät !

      Poista
  22. Niin ihania reissukuvia <3 Alkoi kuola valuun Vapiano kuvien kohdalla... mmmm!

    VastaaPoista