14 marraskuuta 2013

SKIN CARE


Monet ovat usein toivoneet postausta ihonhoitotuotteistani ja ajattelin tehdä teille nyt vähän perusteellisemman postauksen niistä sekä ihonhoitorutiineistani. Oma ihoni on varsinkin näin talvisin kuiva ja herkkä. Olen kuitenkin onnekseni löytänyt juuri ne tuotteet, jotka sopivat hyvin minun iholleni. 

Pesen kasvoni aina aamuin sekä illoin Nivean Gentle Clean puhdistusaineella. Olen tykännyt tuosta aivan älyttömästi, koska se ei kuivata ihoani yhtään. Minulla on käytössäni myös saman sarjan puhdistusliinoja joita käytän aina silloin tällöin meikkien puhdistukseen, jos haluan esimerkiksi pyyhkiä meikkini pois jo iltapäivällä tai muuten vain jos olen esimerkiksi ollut koko päivän ilman meikkiä ja olen aloittamassa meikkaamaan niin tykkää puhdistaa tuollaisella liinalla vielä ihoni. 

Kuorin ihoani myös noin kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa. Käytän Dermahealin kuorinta ainetta, joka on todella hellävarainen. 


Rasvaan ihoni myös todella huolellisesti aamuin sekä illoin. Kasvojen rasvaukseen käytän Tsekeistä kosmetologilta ostamaani Skin Techin rasvaa, joka on juuri erityisesti tarkoitettu kuivalle ja herkälle iholle. Ehdottomasti yksi suosikki kasvorasvani. Tämä nimittäin toimii minun iholleni aivan täydellisesti. 

Silmänympärysvoidetta aloin käyttämään vasta ihan hetki sitten ja käytössä minulla on ollut Biothermin Blue Eye Therapyn silmänympärysvoide, joka on sopinut minulle paremmin kuin hyvin hyvin. Olen ollut siis todella tyytyväinen tuohon!


Vielä viimeisenä pieni vinkki, jota käytän mahdollisiin epäpuhtauksiin on The Body Shopin teepuuöljy, josta olen tykännyt kovasti. Jos huomaan, että iholleni on muodostunut epäpuhtauksia niin laitan tätä tipan kasvoilleni illalla. Itse olen ainakin huomannut, että tämä todella toimii. Mitään suurempia epäpuhtauksia minulla on todella harvoin eli en osaa sanoa tehoaako tämä todella niihin mutta pieniin epäpuhtauksiin ainakin tuo on itselläni toiminut. Suosittelen kokeilemaan! 


Nyt kuitenkin minun on aivan pakko alkaa siivoamaan meidän kotiamme, koska illalla suuntaan vielä raidoittamaan hiuksiani ennen viikonloppua ja sitä ennen on pakko saada tämä siivourakka valmiiksi. Huomenna meillä on nimittäin sen verran kiire muiden synttärivalmisteluiden kanssa, että aikaa mihinkään muuhun ei oikeastaan jää. Ehdin siis vasta tänään myöhemmin illasta vastailemaan noihin edelliseen postauksiin tulleisiin kommenteihin, joten pahoitellut pienestä viivästyksestä. 

55 kommenttia:

  1. Oot uskomattoman kaunis Natalia!:)

    VastaaPoista
  2. Olet tänään päiväni piristys! Postiin nimittäin kolahti blogikirppikseltäsi ostettu neule! Olen masennuksen partaalla kainalossa kuoleman lailla leviävä todella paha ihottuma takia:( tuntuu ettei tuo lääkärin määräämä rasva kuin pahenna sitä.. joten kiitos hurjasti piristyksestä ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt osaa yhtään sanoa onko sama ihottuma vai täysin eri.. mutta mulla oli vuos sitten kamala ihottuma kainalossa koka levisi ja tuntui että kuolen.. -300euron edesä rasvaa tuli ostettua mutta mikä auttoi oli apteekista ostettu hilseshamppoo joka sopi myös iholle ja pesin myös ihoni aqua(apua en muista loppua) keltainen rasva apteekista kans? Kuitenkin käytin sitä suihkusaippuan sijaan.. noilla ainakin mulla helpotti ja hydrocortisonikuurilla. Oli pakko tulla vstaamaan sulle essi kun ite olin niin pulassa ton kanssa...

      Poista
    2. Eikä :(( Todella harmillista kuulla! Tsemppiä ja paranemisia sinulle <3 Toivotaan, että rasva alkaisi pian helpottamaan ihottumaa ! Kiva kuulla, että olen onnistunut piristämään edes vähän päivääsi <3 Hali sinulle Essi :)

      Poista
    3. Ja lisään tuohon anonyymin kommenttiin, kun hän ei muistanut tuon rasvan nimeä kokonaan niin kyseessä taitaa olla Aqualan niminen rasva :)? Toivottavasti nuo anonyymin antamat vinkit helpottaisivat sinuakin <3

      Poista
  3. Muokkaatko kuviasi lainkaan? Meinaa, esimerkiksi näissä kuvissa ihosi on aivan satumaisen hieno. Työskentelen itse kuvankäsittelijänä. Tosi vaikea uskoa, ettäkö jollakulla olisi niin täydellinen iho! (Vaikkakin meikattuna, kyllä se huono iho paistaa läpi meikeistäkin monella).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan tuon kohteliasuutena, jos ihminen joka työskentelee kuvankäsittelijänä ei osaa täysin sanoa minun (joka on täysi aloittelija kuvien muokkauksen suhteen) kuvistani, että onko niitä muokattu :) Ja kyllä siis muokkaan kuviani vähäisen!

      Poista
  4. Aaa inhoon iteki tota ku meikkivoide jää korkeisiin kauluksiin! Talvel aina valkone takki iha paskasena yääh

    VastaaPoista
  5. blurratut kasvot ihonhoito postauksessa :D way to go gurl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ihan pakko kysyä, että mitä sitten? Miten se vaikuttaa tähän postaukseen, että olenko muokannut kuvissa kasvojen ihoani vai en? Postauksen pointti ei nyt ollut noissa minun kuvissani vaan tuossa noiden käyttämien tuotteiden esittelyssä :D..

      Poista
    2. Minkä takia jengi edes kiinnittää tälläseen huomiota tai miten se liikuttaa ketään? :D .... en voi ymmärtää, en vaan voi.

      Mutta tosi kiva postaus Natalia ja oot ihan mielettömän upea:) toivottavasti törmätään huomenna!

      Poista
    3. Haha niin.. Sen olen kyllä huomannut, että lukijani kyllä katselevat aina näitä kuviani todella tarkkaan ja jokainen pienikin juttu huomataan aina. En nyt itsekään kuitenkaan ihan ymmärtänyt kommentin pointtia :D Postauksen ideahan oli esitellä nuo käyttämäni tuotteet ja kertoa niistä. Nuo kuvat minusta olivat tuolla seassa vain "postauksen täytteenä". Eivät siis liittyneen mitenkään erityisesti itse postaukseen..

      Kiva kuuulla, että pidit ja kiitos paljon :) Ja tule ihmeessä moikkamaan, jos näet minut <3 Hauskaa iltaa sinulle ja kavereillesi :)

      Poista
    4. Noh periaatteessa mäkin olisin ihonhoitopostauksessa halunnut nähdä sen ihon todellisen kunnon.

      Poista
  6. hei oon tässä miettiny että onhan noi skylinet huomena k18 vai oliks ne vaa noi vippipaketit? ku eiks tiger oo normaalisti k20?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin 99 % varmuudella aatella ettet julkase:/ mut jos kuitenkin yrittäis:

      Jos ne on k20 miten silja pääsee teidän mukaan?:D

      Poista
    2. Kuka on sanonut, että Silja olisi tulossa baariin mukaan :D?

      Poista
    3. Ainakin siljan oman instagram tilin mukaan oli vielä eilen tulossa? :D

      Poista
    4. Silja kirjoitti olevansa matkalla kaverinsa synttäreillä eli Jonathanin synttäreille, jotka pidettiin täällä meillä KOTONA :) Myöhemmin illasta jatkoimme matkaa Tigeriin ja sinne Silja ja Jyri eivät tulleet mukaan. Ei kannata vetää omia vääriä johtopäätöksiä yhden instagram kuvan takia !

      Poista
  7. Kannattaa kokeilla lumenelta sellasta kaksiosaista ihonpuhdistussarjaa kuivalle ja herkälle iholle (ne vaaleanpunaiset purnukat)! Siihen kuuluu puhdistusvoide ja kasvovesi, joka on paksumpaa kun normaalisti. Mulla ainakin toimii tosi hyvin kun on myös kuiva iho :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Itse vain harvoin uskallan lähteä kokeilemaan mitään uusia kasvojenhoitotuotteita, jos kerran olen löytänyt hyvät tuotteet jotka sopivat iholleni! Pitää kuitenkin pitää mielessä nuo vinkkaamasi tuotteet :)

      Poista
  8. Suosittelen ostamaan myös kasvoveden ihonhoitotuotteeksi, jos sinulla on kuiva iho :) Se viimeistelee puhdistuksen tasapainottaen ihon pH:n sekä auttaa kasvovoidetta imeytymään. Olet todella kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvoveteni loppui hetki sitten ja en olekaan vielä ehtinyt ostamaan uutta! Saati edes muistanut :D Kiitos, kun muistutit tuosta ja sen tärkeydestä :) Kiitos !

      Poista
  9. oooh löysin sun videoita youtubesta ja sitä kautta tulin kurkkaamaan sun blogia ja tykästyin kyll' hurjan paljon!! oot todella kaunis :)<3
    jään kyllä seuraamaan!

    saako tota voidetta suomesta mistä olet ostanut tsekistä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla! Tervetuloa lukemaan <3 Kiitos kovasti :) Ja en valitettavasti osaa yhtään sanoa :(( En ole ainakaan nähnyt itse tuota missään täällä Suomessa.. :/

      Poista
  10. Kaunistut vaan vuosi vuodelta! <3 ja kiitos tosi paljon ihonhoitovinkeistä! Itsellä on tosi kuiva iho talvisin ja oon yrittäny löytää hyvää ja mun kasvoille sopivaa puhdistusainetta ja kasvorasvaa! Oikein kivaa viikonloppua sulle:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos <3 Ja kiitos mukavasta kommentistasi :) Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua myös sinulle :)!

      Poista
  11. Oikein kiva ja mielenkiintoinen postaus! :)

    VastaaPoista
  12. Paljonko tuo teepuuöljy maksaa, oisko sulla mitään tietoa? Pakko testata!!

    VastaaPoista
  13. Miten sä laitat tota tee tree oilia? :o must tuntuu et jos sitä laittaa vaan sormelle ni puolet menee ohi siitä sormesta, ja jos laittaa jollekki vanulapulle, ni sitä pitää laittaa sikana :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tipautan tipan suoraan tuolta purkista kasvoilleni :D !

      Poista
  14. Moi! Aihe ei millään tavalla liity tähän postaukseesi mutta on jo hetken aikaa pitänyt kysyä sinulta että mikä yökerho on helsingissä menemisen arvoinen ja semmoinen missä pääsee tanssimaan jne. :-) ? Lähdemme ystäväni kanssa toisesta kaupungista sinne ja emme tiedä helsingistä mitään paikkoja, onko sinulla antaa vinkkejä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. Riippuu tietenkin vähän siitä, että minkä ikäisiä olette ja millaisesta menosta pidätte :D Me suuntaamme tänään The Tigeriin ja siellä järjestettäviin Skyline -bileisiin :) Samaiset bileet järjestetään vielä myös ensi perjantaina! Itse olen tykännyt kovasti myös Le Bonkista ja lauantaisin järjesttävä Kiila Saturdays on myös todella kiva :) Namu on myös sellainen paikka jota monet kavereistani ovat kehuneet paljon, mutta itse en ole vielä siellä ehtinyt käymään! Fredan Tivolissa on myös oikeastaan aina paljon ihmisiä, mutta siellä käy aikalailla pelkästään vähän nuorempaa porukkaa n. 18 vuotiaita.. Nuo nyt tulivat ensimmäisenä mieleeni :D

      Poista
  15. Vooi, aina tulee jotain sanomista jos on muokannut hieman jotenkin kuvaansa ja siitäkin tulee sanottavaa jos ei ole muokannut kuvia yhtään... :) Mutta pääasia oli se, että ihana postaus ja olet todella kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Noh, kaikkia ei voi kuitenkaan ikinä miellyttää :D Kiitos oikein kovasti <3

      Poista
  16. Kannattaa kokeilla apteekista saatavaa kuorinta ainetta jonka nimi on joku +10 ja siinä perässä on pisaran kuva , purkki on vaaleanpunainen , siinä ei ole rakeita ja se ei kuivata ihoa mutta sopii myös niille joilla on akne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkkauksesta :) Olen kuitenkin nyt ollut niin tyytyväinen tuohon omaan kuorinta-aineeseeni niin en uskalla lähteä kokeilemaan mitään uutta :D

      Poista
  17. minkä tuoksuisia noi nivean tuotteet on?:D mä en nimittäin voi sietää sellaisia tekokeinoisia tuoksujaXD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun mielestä nivean tuotteet tuoksuu aina samanlaisilta. se on just sellanen haju josta joko tykkää tai vihaa:D

      Poista
    2. Minusta ainakaan tuo puhdistusaine ei tuoksu oikein millekään :)

      Poista
  18. Mulla on myös kuiva ja herkkä iho. Käytössä on ollut jo pidemmän aikaa Lumenen sellaiset vaaleanpunaiset, muistaakseni kuivalle iholle tarkoitetut tuotteet ja olen ollut tosi tyytyväinen. Kannattaa kokeille! :) Sinussa on muuten hirmuisen paljon samaa näköä kuin Oprin- blogin kirjoittajassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkkauksesta :) Pitää pitää tuo sarja mielessä ensi kerralla, kun olen ostamassa uusia ihonhoitotuotteita! Haha, aijaa :D

      Poista
  19. Hei,
    Voisitko piilottaa (cut text) osa postauksesta aina silloin kun tulee pitkää tarinaa ja paljon kuvia. Muuten se pätkii koko homma ja sivu latautuu hitaasti.
    Sul on kiva blogi, pääsis seuraamaan sitä kunnolla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt yhtään ymmärrä/tiedä, että mitä tarkoitat :D?!

      Poista
  20. Hei ootko kokeillut luontaistuotekaupan teepuuöljyä? Mun piti joskus ostaa tuo body shopin, mutta tuoteselosteen mukaan se sisältää vain hyvin vähän itse sitä teepuöljyä. Luontaistuotekaupan on täysin 100% tavaraa ja mulla se tehoaa tosi hyvin. Ainoa miinus, että se tuoksuu erittäin voimakkaalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ikinä kokeillut, mutta todella kiva kun kerroit tuosta :) ! Tosin tuo The Body Shopin on ollut ihan tarpeeksi tehokasta minulle eli en usko tarvitsevani vielä vahvempaa teepuuöljyä :D

      Poista
  21. Oi tästä postauksistani oli mulle hyötyä, löysin nimittäin kokeilun arvoisia tuotteita kun mullakin kuiva iho vaivaa!

    Pakko vielä kysyä että onko sun käyttis weheartit:ssa Natalia Oona? :)

    VastaaPoista
  22. mun on pakko kysyä että onko sun omat hiukset kärsiny paljon noista teippipidennyksistä? ite oon harkinnut semmosten tilaamista mut pelottaa vaan että omat hiukset katkeilee ja ohentuu paljon :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole kärsineet tai en ainakaan itse ole huomannut mitään! Tottakai kuitenkin pidennykset aina vähän rasittavat hiuksia.. Jos pidennykset ovat oikein kiinnitetty ja pidät niistä hyvää huolta niin hiustesi ei pitäisi katkeilla :)

      Poista
  23. Voitko kertoo lisää tosta teepuuöljystä? Miten sitä käytetään? Ja paljon maksaa? Ja miten auttaa? :) Mulla on finnejä jonkin verran, aika paljon enempi kun sulla varmaan, niin mietin, että oiskohan tosta mulle hyötyä ollenkaan...

    VastaaPoista
  24. ostin ite kans ton biothermin silmäympärysvoiteen, mut must se turvotti omia silmänalusia sen verran etten sit enää käyttäny sitä.. miten se sulla on toiminu?

    VastaaPoista