06 marraskuuta 2013

COZY OUTFIT


Neule* SheInside (tästä) // Housut Make Way // Huivi & Saappaat Zara // Kello Michael Kors // Aurinkolasit H&M 

Syksy on kyllä pukeutumisen kannalta parasta aikaa, kun saa vetäistä päälleen oikein kunnon paksun neuleen, kietoa paksun huivin kaulaan ja vetäistä saappaat jalkaan. Olenkin nyt tämän syksyn aikana tykästynyt kaikkiin neuleisiin jossa on vähän kaulusta ja tuo valkoinen yksilö, jonka sain Sheinsidelta on kyllä ehdoton tämän hetkinen. Jos vielä tuollaisen samankaltaisen mustan löytäisin jostain niin olis todella iloinen! 

Mitään kovin ihmeellistä en ole tänään tehnyt, eikä meillä mitään kovin ihmeellisiä suunnitelmia tälle päivälle olekaan. Ajattelimme käydä pyörähtämässä Itiksessä, joka on nyt muuten uudistunut kokonaan ja Stockamannkin on muuttanut uuteen tilaan ja samalla heidän valikoimansa on laajentunut huimasti. Nyt kuitenkin tarkoituksena on käydä kurkkaamassa, jos H&M:ään olisi tullut lisää koko eräistä tekonahkahousuista, joita olen pidemmän aikaa jo koittanut etsiä.. Aina, kun niitä on ollut niin niistä on ollut vain isoja koko jäljellä! Niin minun tuuriani. 

Ensi viikolla alankin sitten suunnittelemaan ja valmistelemaan kaikkea valmiiksi Jonathanin synttäreitä varten, joita juhlimme siis perjantaina 15.11 Skylinessä Tigerissa. Jos sinäkin haluat voittaa itsellesi VIP-paketin kyseiselle illalle niin muistathan käydä osallistumassa kilpailuun tästä

Indiedays julkaisi eilen 20 eniten ääniä saanutta blogia jokaisessa kategoriassa ja en ollut uskoa silmiäni, kun näin oman blogini siellä joukossa ! Eniten tähän menessä ääniä saaneet blogit voit käydä kurkkaamassa täältä. ISO kiitos teille kaikille, jotka olette blogiani käyneet äänestämässä  ! Olen todella otettu. Blogeja pystyy äänestämään tämän viikon ajan eli, jos et ole vielä käynyt äänestämässä niin äänestämään pääset tästä. Jos koet, että minun blogini on ansainnut äänesi niin löydät sen tuolta lifestyle -kategoriasta. 

*saatu

48 kommenttia:

  1. Aivan ihana, pehmoinen ja lämmin asu <3 Voisin käyttää iha mitä tahansa sun vaatteita, sulla on niin hyvä tyyli :)

    VastaaPoista
  2. Hitsi että toi asu näyttää hyvältä sun päällä!

    VastaaPoista
  3. Suoristaako toi obh nordican magic brush hiuksia yhtään? :)

    VastaaPoista
  4. Hei Natalia, onko sulla mikä koko noissa Zaran saappaissa? :) en itse pääse sovittamaan niin haluisin tietää onko sun mielestä Zaran kengissä yleensä ylipäätään normaalit koot, vaiko esim. normaalia naftimmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on 37 :) Ja mielestäni kaikki Zaran kengät (tai ainakin ne joita minä olen testaillut :D) ovat aika normaalin kokoisia ! :)

      Poista
  5. vau, sun kauneudelle ei oo mitään rajaa!! ja toi huivi on muuten aivan ihana :) pitääpäs käydä äänestämässä sua ;)

    VastaaPoista
  6. Ihana asu, sopii sulle törkeen hyvin!:)

    VastaaPoista
  7. ginassa on ainakin vähänsamntapainen neule mustana :) jos tykkäät. siinä ei kyllä tainnut olla palmikko kuviointia, mutta oli muuten mun mielestä kyllä tosi kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Petra ! Pitääkin mennä käymään Ginassa :)

      Poista
  8. Musta ei oo ainakaan mikään ylläri että sun blogi oli 20 parhaan joukossa! Mua miellyttää sun blogi siks,että se on monipuolinen,videoita tulee ihan mukavasti, vaikutat mukavalta kun esim vastailet kommentteihin ja sulta voi aina kysyä kaikkea! Huh:D keksin vaikka mitä ja siks ääneni menee sulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanasti sanottu <3 Todella kiva kuulla, että olet tykännyt ja että olet saanut minusta noin hyvän kuvan tämän blogin kautta :) Kiitos mukavasta kommentistasi ja äänestäsi <3

      Poista
  9. Ihana asu ja neule <3 noi kengät on niin kivat, multa löytyy samat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Niin kyllä on! Aivan älyttömän kiva :)

      Poista
  10. Moikka tää ei nyt liity oikeen tähän postaukseen mutta oon menossa pian Ruotsiin niin mitä vaatekauppoja suosittelet ?:) ja moneenko kaupat on auki arkisin kiitos jo etukäteen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. No kannattaa varmaan ainakin käydä TopShopissa, Urban Outfitterssä, Hollisterilla, American Apparelissa :) Noi nyt tuli ensimmäisenä mieleen ja niitä ei ainakaan Suomesta löydy! Muuten me pyörimme ihan vain noissa tavallisissa liikkeissä kuten BikBok, Gina Tricot, H&M.. :) Enkä valitettavasti tiedä yhtään moneenko asti liikkeet ovat arkisin auki :/

      Poista
  11. Ihana ja mukavan näköinen asu! Kävin jo aikoja sitten äänestämään sua, ja oot kyllä paikkas ansainnu tuolla 20 parhaan joukossa :) oot ehdottomasti mun lempibloggaaja. Sun postaukset on monipuolisia ja niitä tulee ihanan useesti, ja oot niin kaunis ja kiltti ihminen! :) jatka samaan malliin, oispa kaikki bloggaajat yhtä ihania kun sä olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Ja kiitos äänestäsi <3 Ihana kuulla, että olet tykännyt blogistani ja saanut minusta noin hyvän kuvan :) Aivan ihanasti sanottu <3 Kaikkea hyvää sinulle!

      Poista
  12. Lindexistä löytyy vastaava pitkähkö poolokaulusneule vain 19.90€!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti vinkistä :) Pitää käydä kurkkaamassa!

      Poista
  13. Mikä päivä Jonathanilla on synttärit?Itselläni on 14.11. (: Ja oot oikein kaunis ja mukavan oloinen tyttönen!Saat kyllö minun ääneni ihan ehdottomasti ! Ja mistä olet ostanut UGGisi ja ovatko säilyneet hyvinä?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonathanilla on synttärit 17.11 :) Onnittelut sinulle jo näin etukäteen <3 Ja voi kiitos kovasti, ihana kuulla :) Kiitos äänestäsi! Olen ostanut molemmat UGGini Stockmannilta ja toiset alkavat olla jo niin päivänsä eläneet (ovat olleet käytössä jo kolme talvea), että on pakko varmaan ostaa uudet niiden tilalle tänä talvena :D Muuten ovat pysyneet oikein hyvänä :) Ja varmasti kestävät myös pidemään, jos itse vain jaksaa pitää niistä hyvää huolta !

      Poista
  14. kaunotar <3 jonathan ja sinä olette niin ihana pari! mulla on sellanen tunne et näen teidät vielä kihloissa tulevaisuudessa :D<3

    VastaaPoista
  15. Oon tosi iloinen sun puolesta siitä miten blogisi on noussut tuossa kisassa muiden isojen nimien ohi!! :) blogisi on vielä sen verran "nuori" että ihan mahtava suoritus! Ansaitset kyllä mun mielestä voiton :) t. Janni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itsekin todella yllättynyt, että blogini löytyi sieltä listalta. Olen kuitenkin vielä "uusi" bloggaaja täällä blogimaailmassa :) Piti oikein tarkistaa moneen kertaan, että olenko nyt lukenut oikein :D Kiitos kauniista sanoistani <3

      Poista
  16. mistä oot ostanu noi housut, on se erikseen joku kauppa vai myydääks tyylii jossain carlingsis tota merkkii? ihana asu <3

    VastaaPoista
  17. hei voitko kertoo mikä on jonathanin vaatekoko numeroina? siis tyyliin 43/44, 45/46 tmv. oon ostamassa mun kaverille (mies) paitaa ja mittojen sekä kuvien perusteella se on about jonathanin kokonen :) oisin kiitollinen!

    ps.äänestin sua, koska olisit voiton ehdottomasti ansainnu :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonathan ei itsekään nyt tiedä, että mikä on tarkalleen hänen vaatekokonsa numeroina :D :/ Pahoittelut siis, että en oikein tässä voi olla avuksi :( Kiitos paljon äänestäsi <3 Aivan ihana kuulla !

      Poista
    2. voi ei :( onko jonathanilla edes minkäänlaista arviota mikä vois olla lähellä? jos ei niin täytyy koittaa selvittää jostain muualta jotenkin, kaverilta iteltä en halua kysyä, koska haluan lahjan olevan yllätys :/

      Poista
    3. Valitettavasti kaikki paidat mitä Jonathanilla on niin ovat kirjainkooissa eli S-L ja tuosta numerokoosta ei ole mitään tietoa :( Osaisikohan joku miehen kaveri auttaa tuon koon kanssa tai sitten ensi kerralla, kun olet miehelellä kylässä niin salaa kurkkaiset vaatekaapista hänen kokonsa :D :) Tsemmpiä paidan ostoon ja toivottavasti saat oikean koon selville <3

      Poista
  18. Hienot housut :) onks noi semmosta legginssi kangasta vai millast :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo ovat todella kivat! Nuo housut ovat samanlaista kangasta, kun esimerksiksi Dr. Denimit :)

      Poista
  19. Heippa! Mitä kokoa noi sun pögät on? Ja onks niissä matala/korkee vyötärö? Harkitsen tilaamista ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XS kokoa ja taitaa olla matalavyötärö :) Suosittelen! Nuo ovat todella mukavat jalassa :)

      Poista
  20. Ihanan rennon näköinen, mutta tyylikäs asu! :)

    VastaaPoista
  21. Sulla on kyllä niin nätti tyyli ja ihana blogi! :) Ja ah, sun hiuksien takia mietin pitäisikö blondata hiuksia enemmän vai siirtyä takaisin tummaan kuontaloon.

    xx Make up by Riina

    VastaaPoista
  22. Kuinka nopeasti tuolta SheInsideltä tulee tilaukset? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmaisella postituksella tulee aika hitaasi.. Noin kaksi viikkoa - kuukausi kestää! Jos maksat postituksesta niin saat paketin nopeammin perille :)

      Poista
    2. Okei, kiitos vastauksesta nii en turhaan odottele niitä liian aikasi :)

      Poista
  23. Aikamonessa sheInsiden vaatteessa oli kokona "onesize" osaatko sanoa mitä kokoa se parhaiten vastaa vai vaihteleeko se? Kun toi valkoinen poolo neulekin mikä on suun päällä on onesize ja se on just sopivan näkönen sulle :)

    VastaaPoista