29 lokakuuta 2013

MORE PICS FROM STOCKHOLM


Takki Oasap.com (tästä) // Neule Gina Tricot // Legginsit & Saappaat Zara // Laukku Louis Vuitton 

Kotiuduimme eilen illalla Siljan kanssa Tukholmasta ja vitsit miten ihana oli päästä nukkumaan kunnon pitkät yöunet omaan sänkyyn. Reissumme oli todella onnistunut kaikin puolin. Ehdimme matkan aikana tekemään vaikka mitä kivaa ja aika menikin yhdessä silmänräpäyksessä. Olimme oikeastaan koko ajan aamusta iltaan menossa ja kävimme aina välissä hotelilla vain vähän huilimassa. Käveltyä tuli varmaan monien kymmenien kilometrien edestä. Tekemistä ja nähtävää siis riitti! Ja itseäni ei olisi yhtään haitannut viettää vähän pidempikin loma Tukholmassa. 

Tänään olenkin sitten käyttänyt päivääni siihen, että olen käynyt läpi kuvia sekä videoita tuolta matkaltamme.. 



Tuo Espressohouse muodostui viikonlopun aikana "vakkaripaikaksemme". Sieltä oli ihana hakea aamulla smoothiet tai latet mukaan tai käydä nappaamassa lämpimät voileivät lounaaksi ja suunnata puistonpenkille syömään. 


Tukholmassa oli vielä aivan ihanan syksyinen sää ja ilmakin oli lämpimämpi mitä täällä Suomessa ja Helsingissä on ollut. 



Löytyykö täältä muita Tukholmaan tykästyneitä?


xoxo, Natalia

34 kommenttia:

  1. sun tukka näyttää tosi hyvältä! jotenki tosi paksulta ja terveeltä tuolta tyvestä. ootko tehny sille jotain uutta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein kovasti :) En ole tehnyt, muuta kuin laittanut uudet hiustenpidennykset :D

      Poista
  2. Onko nämä kuvat otettu Lumialla? Tosi hyvä laatuisia! :)

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Sul on kiva blogi ja tosi selkeitä ja nättejä kuvia! :) sellainen kysymys, kun katselin ihoas ja se näyttää tosi hyvinvoivalta, et mitä ihonhoitotuotteita käytät? :) millä esim. puhdistat kasvosi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja mukava, että olet tykännyt :)) Tuossa seuraavassa postauksessa näkyykin nuo ihonhoitotuotteet joita käytän päivitäin. Niistä on kuitenkin tulossa parempaa postausta vähän myöhemmin :) Käytän siis Nivean Gentle Clean puhdistusainetta ja saman sarjan puhdistulappuja! Kasvorasvani olen ostanut kosmentologilta.

      Poista
  4. Tukholma on kyllä ihana kaupunki!:) Tykkään!!

    http://sannamarian.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. wau ihania kuvia:) oot kyl tosi kaunis!! tuleeko videoo pian?= sitä ootellessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Ja video tulee heti, kun saamme sen Siljan kanssa valmiiksi! En uskalla nyt luvata yhtään mitään, että milloin :D

      Poista
  6. Aivan upeita kuvia ja tuo Tukholman syksy on todella kaunista! (Jos se nyt eroaa Suomen syksystä, mielipide kysymys lie?) Ensimmäinen kuva, aivan upea katu! Tuo näyttää uskomattoman ihanalta nuiden puiden vuoksi! Rakastan tuota Louis Vuittonia, mun toivelistalta löytyy ja kovassa harkinnassa on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja Tukholma oli kyllä aivan ihanan syksyinen ja upea :) Tuo on myös oma ehdoton suosikkini, niin käytännöllinen ja ajaton !

      Poista
  7. tuo takin linkki ei toimi.. voikohan johtua siitä että se olisi loppuunmyyty? :o

    VastaaPoista
  8. En aluksi tykännyt Tukholmasta en tajunnut mitä hienoa siinä oli, mutta nyt olen alkanut tykkäämään ja Tukholmassa on vaikka ja mitä! :-) kaunis kaupungi!! :) paljon kaikkia kivoja kauppoja mitä täällä ei ole! Kaiken lisäksi rakennuksetkin on tosi kauniita! :)
    Sulla on ihana takki tykästyin siihenkin :)

    VastaaPoista
  9. Ihanaa et sulla oli kiva loma keskella arkea !! Ja mika kivempaa menna kaverin kanssa ulkomaille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Oli kyllä aivan ihanaa :) Mukavaa syksyä sinulle <3

      Poista
  10. Itse asuin vuoden tukholmassa ja voin kyllä sanoo että tykkäsin todella paljon! <3 natalia sulla on harvinaisen hyvä tyylitaju! Vaikutat mukavalta ihmiseltä; iloselta ja reippaalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on varmasti ollut aivan ihana vuosi Tukholmassa :) Toivottavasti itsekin pääsisin jossain vaiheessa elämääni asumaan Tukholmassa ! Kiitos oikein kovasti, mukava kuulla <3

      Poista
  11. Jaksan aina ihastella noita kenkiä!

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia! :) Varmasti oli mukava reissu!

    VastaaPoista
  13. Voitko laittaa ostokset blogiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osanut kuin ihan muutaman jutun tuolta, mutta kyllä voin niistä tehdä :)

      Poista
  14. Puhuitteko englantia vai ruotsia tuolla ja kuinka hyvin puhut ylipäätään ruotsia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan englantia puhuimem :) Ja itse en ainakaan osaa hyvin puhua ruotsia :D Ymmärrän kyllä oikeastaan kaiken, mutta siinä vaiheessa, kun pitäisi itse sanoa jotain niin eihän siitä mitään tule. Johtuu varmaan yksinkertaisesti siitä, että enpä ole ikinä tuota ruotsia missään ole joutunut käyttämään ja kunnolla päässyt puhumaan ja siksi jännittää avata suu ja puhua ruotsia :D Yritän täällä kotona kuitenkin Jonathanin kanssa koko ajan kehittää ruotsiani, jotta minultakin joku kaunis päivä tuo puhuminen luonnistuisi paremmin :P

      Poista
  15. Sulla on ihana blogi! :) Mutta hassua kun just edellisen bloggaajan blogia luin ja tajusin et molemmat oli käyny tuolla tukholmassa ja samantyllisiä kuvia niin vasta hetken mietittyäni tajusin että luen myös siljan blogia ja että olette ilmeisessti kavereitaja olette yhdessä olleet tuolla tukholmassa :D -sanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että olet tykännyt :) Haha :D Juu olimme siis Siljan kanssa yhdessä tuolla Tukholmassa :)

      Poista
  16. sun hiuksissa on aivan mahtava muutos! Näyttää ihan järjettömän upealta!

    VastaaPoista
  17. Ihana postaus! Tykkään sun blogist muutenkin tosi paljon :)

    VastaaPoista