02 lokakuuta 2013

FINLAND -> CZECH REPUBLIC

Kerroinkin jo eilen Natalia Oonan fb-sivuilla siitä miten ajoissa pakkaaminen on minulle täysin mahdottomuus. Jotenkin onnistun aina jättämään pakkaamiseen aivan viime hetkeen eli yleensä edelliseen yöhön, jolloin paniikissa yritän muistaa ottaa kaiken tarvittavan mukaan. Perillä saan aina ihmetellä, että mitä olen oikein miettinyt, kun olen tämänkin ottanut mukaan ja mihin ihmeeseen lempineuleeni on jäänyt. 

Melkein koko yö menikin siis tavaroita pakkaillessa ja vihdoin, kun olisin päässyt nukkumaan niin uni ei meinannut tulla sitten millään.. Aina silloin kun pitäisi nukahtaa mahdollisimman nopeasti, koska herätyskello on soimassa aikaisin aamulla niin uni ei ikinä meinaa tulla sitten millään. Ehdinkin nukkua viime yönä vain muutaman silmänräpäyksen. Aamuni ei oikein muutenkaan mennyt putkeen, sillä tietenkin sinä aamuna, kun minulla on kiire niin föönimme sanoo itsensä irti..


Olimme kuitenkin onneksi kentällä ajoissa ja ehdimme käydä juomassa Starbucksissa aamukahvit sekä Tax Free:ssä ostoksilla. 


Lentomatkakin sujui hyvin. Nukahdin oikeastaan heti koneen noustua ja heräsin kuulutukseen, jossa kuulutettiin, että kohta aletaankin laskeutumaan. Ja enpä muista milloin olisin viimeksi nukkunut lentokoneessa noin sikeästi, haha. 


Prahaan päästyämme kävimmekin äitini kanssa syömässä ja sen jälkeen suuntasimme kohti juna-asemaa, josta edessä oli vielä muutaman tunnin junamatka talollemme. Junamatkaksi olin ottanut talteen tietokoneelleni muutaman Rillit Huurussa -jakson ja ilokseni junassa oli myös netti joten sain tämän postauksen teille matkastani tehtyä! Ja tietenkin välissä otin myös pienet torkut. Olen varmaan maailman tylsintä matkaseuraa, kun yleensä matkustaessa nukun, heh. 


Ja nyt olemmekin vihdoin perillä! Kokonaisuudessan matka sujui siis oikein hyvin. Onko teillä muuten jotain toivepostauksia, joita toivoisitte minun täältä Tsekeistä toteuttavan? Liittyen siis Tsekkeihin, mutta tietenkin myös muita toiveita saa laittaa aina tulemaan. 

xoxo, Natalia

72 kommenttia:

  1. mitä tossa starbucksin mukissa on? :) näyttää ihanalta, hyvää reissua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näyttäs caramek frappucinolta :)

      Poista
    2. Caramel frappuccino, niinkuin anonyymi 18.59 sanoikin :) Kiitos paljon !

      Poista
    3. onko caramel frappuccino kahvia/maistuuko kahville? :D

      Poista
    4. Siinä on kahvia, mutta mielestäni kahvi ei maistu siinä ollenkaan :D Jopa äitini, joka ei ikinä ole tykännyt kahvista ollenkaan pitää tuosta, haha :D

      Poista
    5. eikö sen saa kokonaan ilman kahviakin? Ite muistelisin niin!:)

      Poista
  2. Olisipa ihana päästä lomailemaan, mutta ei koulu ja työt salli :( Mutta toivottavasti sinulle tulee kiva reissu :)

    VastaaPoista
  3. Ootpas taas kauniina liikkeessä!:) mistä toi sun ihana takkisi on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset <3 Olen ostanut sen Gina Tricotista.. Tosin yli kolme vuotta sitten :D

      Poista
    2. No sitte sitä ei varmaa enää löydy:D oon vaa ettiny ton tyylistä takkia:)

      Poista
  4. anteeksi tämä kysymys ei liity postaukseen millään tavalla, ajattelin vain laittaa tämän tähän uuteen postaukseen että varmasti huomaat :D missä helsingissä mahtaa olla carlings liike? :D

    mutta siis tosi kiva postaus, mukavaa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kampissa ja forumissa ainakin! :)

      Poista
    2. Itäkeskuksessa :)

      Poista
    3. Tässä nyt taisi tulla ainakin ne jotka minä tiesin :D Ja kiitos, oikein mukavaa syksyä sinulle <3

      Poista
  5. Toivon tsekeistä sellast postausta jos ois paljon kuvii! Esim jostai kauppakeskuksest nähtävyyksiä yms ja sitter niist mitä ostat sielt ::) ja joku videoki ois kiva!!<3 onks siel tsekeis lämmin tähän aikaan vuodesta tai muutenki ympäri vuoden vaii? Hauskaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kuvia on varmasti tulossa :))! Täällä on tällä hetkellä noin 8-12 astetta, mutta ilma ei tunnu yhtään niin kylmältä kuin esim. Helsingissä, koska täällä ei ole sitä jäätävää merituulta :D Ja talvisin tulee lunta yms., mutta talvi on yleisesti leudompi ja huomattavasti lyhyempi kuin Suomessa :) Voi kiitos !

      Poista
  6. ois kiva nähä siitä talosta kuvia! ja ostoksista (joita varmasti teet) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti talosta en erityisemmin voi laittaa kuvia (vaikka itse haluaisinkin), koska vanhempani ovat toivoneet, että en jaa heidän asunnostaan kuvia nettiin :/ :) Ostoksista tulen esittelemään varmasti :D !

      Poista
  7. Upeen näköisiä kuvia! Mistä tuo takkisi on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ja takki on Gina Tricotista :) Ostettu tosin monia vuosia sitten. :D

      Poista
  8. tee talopostaus!!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti voi tehdä, vaikka itse haluaisinkin! Vanhempani eivät halua heidän talostaan nettiin kuvia kaikkien nähtäville :/ Toivottavasti ymmärrät :)!

      Poista
    2. ettekö te asu jonathanin kanssa kahestaan :o?

      Poista
    3. Asumme ja olenkin sanonut, että meidän kodistamme on tulossa postaus heti, kun saamme keittiönkaappimme takaisin maalamosta :D Ja oletin tietenkin, että tässä toivottiin postausta meidän Tsekkien talosta, koska kysyin, että mitä postauksia toivoisitte täältä Tskeistä minun tekevän. Emme muutenkaan asu Jonathanin kanssa talossa vaan ihan asunnossa :P

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Gina Tricotista ! Se on tosin monta vuotta vanha :D

      Poista
  10. Mistä noi housut on? :)

    VastaaPoista
  11. Ihana takki!! Mistä se on?

    VastaaPoista
  12. voikun meidänkin perheellä olis talo jossain ulkomailla, oon niin kateellinen! ihana postaus taas<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä jonain päivänä sinulla on oma talo jossain ulkomailla :) Unelmien on tapana toteutua, kun jaksaa uskoa niihin ja tehdä kovasti töitä niiden eteen <3 Ja ihana, että pidit postauksestani :)

      Poista
  13. uppeaaa, kauniita maisemia =)

    VastaaPoista
  14. Oon uusi lukija niin voisitko kertoa kui käyt Tsekeissä usein? Onko sulla sielä sukua vai mitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perheelläni on täällä loma-asunto, joten siksi käymme täällä aina vain, kun on mahdollista :)

      Poista
  15. ootko sun äidin kanssa kahdestaan siellä? :) ois kiva joku video sieltä :)

    VastaaPoista
  16. Oot niin kaunis ja IHANA takki! Ja maisematkin näyttää kivoilta =)

    VastaaPoista
  17. Tosi kiva blogi sulla! Sellaista mä vain mietin, että minkälainen hintataso Prahassa on? Esimerkiksi ihan ns merkkihajuvesistä, onko siellä paljon halvempia suomen hintoihin verrattuna? Vastaa pian niin voin laittaa iskän matkaan tuliaislistan reissuun mukaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet tykännyt :) Ja on edullisempaa kuin Suomessa. En nyt kuitenkaan osaa hajuvesistä sanoa, koska itse olen ostanut yleensä kaikki tuollaiset lentokentältä, koska siellä ne ovat ainakin huomattavasti edullisempia :) !

      Poista
  18. Joku sellanen " turistiopas" haha sellanen mis kerrot sun mielest parhaat paikat mis kannattaa käydä ja totta kai ostoksista kuvii! Oot Nata ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana idea, mutta olen täällä nyt vain viikon, joten emme ehdi kiertelemään Tsekkejä niin paljon, että saisin kuvailtua teille tuollaisen postauksen :/ :( Voisin joku kerta toteuttaa tuon, kun olen täällä vähän pidemmän ajan! Kiitos <3

      Poista
  19. oot taas niiin kauniina! ja ihana toi takki, oon yrittänyt ettiä ton tapasta:) muuten mitä suoristinta käytät?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon :) Minulla on tällä hetkellä käytössä Remingtonin suoristusrauta ! Ei tosin mitään hajua, että mikä malli :D

      Poista
  20. Ois kiva jos esittelisit sitä teiän taloa sieltä ja paljon kuvia kaikkialta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaisinkin jo muutaman kerran tuolla ylempänä, että kovin mielelläni esittelisin koko talon, mutta vanhempani eivät halua heidän asunnostaan kuvia nettiin kaikkien nähtäville :/ Muuten kyllä on tulossa paljon kuvia <3

      Poista
  21. olis kiva tietää miten teil on just loma-asunto tsekeissä? :) esim. onko teillä jtn sukulaisii siellä vai miten ootte päätyny ostaan sen Tsekeistä. Meinaan vaan et Tsekki ei oo kummiskaan niin suosittu lomakohde ( paitsi Praha) niin olisi just sen takii kiva tietää mikä siel on erityistä :D oon ite käyny prahassa ja brnossa molemmat tosi ihania paikkoja :))

    VastaaPoista
  22. Kiva postaus! Olisi kiva että ottaisit sun äidin kanssa yhteiskuvan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit :) Ja valitettavasti äitini ei täällä blogissa halua esintyyä :D

      Poista
  23. Vähän outo kommentti mut pakko kysyä, et pääseekö helsinki-vantaalla turvatarkastuksen jälkeen tonne starbucksiin? Kun eikös se oo saapuvien aulassa niin mietin vaan että pääseekö sinne enää sen turvatarkastuksen jälkeen? Ja pääseeköhän sinne sisäkautta terminaali ykkösestä? Kiitos jos viitsit vastata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pääse turvatarkastuksen jälkeen, ellei sinulla ole kaukolento. Kaukulentojen terminaalissa on nimittäin toinen Starbucks :) Ja kyllä pääsee sisäkautta termianalista toiseen.

      Poista
  24. Tykkäätkö sä pelata klassisia lautapelejä ja tykkäätkö yleensä kisailusta? Mitä mieltä tytöistä, jotka esim pelaavat GTA:ta? :D Ihan uteliaisuudesta kysyy tyttö 18v, joka rakastaa esim Trivial Pursuitia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään pelata lautapelejä (esim. monopoli), harvemmin tulee vain pelattua :D En ole mitään erityistä mieltä. Jokainen tehkööt omalla vapaa-ajallaan mitä haluavat :) Itse en ikinä ole tykännyt erityisesti pelata videopelejä.

      Poista
  25. Ihania matkakuvia, nyt itelleki iski matkakuume :) Näytät hirveästi hoikistuneen ja jotenkin erinäköiseltä kuin ennen, ootko ruvennut harrastamaan jotain tiettyä, et se on muokannu sun kroppaa hoikemmaksi jotenkin, juoksua tai spinningiä? Mukava ois saada jotai vinkkejä, miten saisi tuollaiset hoikat sääret kuin sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole yhtään hoikistunut.. Jos jotain niin olen saanut kesästä muutaman kilon lisää :D Ja tarkoituksena on nyt tämän matkan jälkeen palata salille treenailemaan :) Mitään erityisiä vinkkejä minulla ei oikeastaan ole antaa ://

      Poista
  26. my day päivästäsi siellä :) tai sitten sellainen espanja tyylinen video?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My day on todella kiva idea itseasiassa :) Katsotaan, jos saisin sellaisen toteuttua! Samallaista videota kuin Espanjasta ei kyllä valitettavasti tällä kertaa tule :/ Ehkä ensi kerralla, kun esim. Jonathaninkin on mukana niin on kivempi kuvailla videoita :)!

      Poista
  27. Oi ihanaa lomaa sinulle <3 Nauti!! Kaikenlaiset lomapostaukset käyvät ainakin minulle! ;)
    http://kokemuksetkerata.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiiitos :) Ihana kuulla <3 Oikein mukavaa syksyä myös sinulle :)

      Poista
  28. Osaisitko suositella Prahasta jotain nähtävyyksiä, shoppailu paikkoja ja ravintoloita? Ekaa kertaa sinne matkustamassa 2 viikon päästä. Nauti lomailusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prahan vanhakaupunki on aivan upea, Kaarlen silta, Vanhankaupungin, Astronominen kello, Tynem-Kirkko.. Prahan keskustassa on vaikka kuinka paljon kauppoja ja keskustasta löytyy myös ostoskeskus, jossa on yli 200 kauppaa! :) Prahan keskustan läheisyydessä sijaitsee myös Fashion Outlet! Oma suosikki ravintolani on Hotel Princen ravintola, joka sijaitsee aivan tuon astronomisen kellon alapuolella! Paikka on ehkä vähän hintavampi, mutta ruoka on todella hyvää, sijaiti on täydellinen ja paikka on muutenkin ihanan tunnelmallinen :) Kiitos ja oikein ihanaa tulevaa lomaa myös sinulle <3

      Poista
  29. Heii vautsi, etin Brnon shoppailupaikkoja ja löysin sun blogiin! Oon kanssa menossa kahden viikon päästä Tsekkeihin mun ystävän luo (joka on poika eikä kuulemma tiennyt missä mitkäkin kaupat on haha), joten niinkun noissa muissakin kommenteissa oli pyydelty niin olis kiva jos kertoisit vaikka edes Prahan parhaat shoppailupaikat! :) Meillä on kuitenkin auto käytössä ja ajateltiin yhtenä päivänä sieltä Brnosta lähteä Prahaan. Ja vaikka en tällasia blogeja hirveesti luekaan, niin ajattelin jäädä seuraamaan tätä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seurailemaan blogiani ! :)

      Brnon keskustassa on iso kauppakeskus (Gallerie Vankovka), jossa on paljon kivoja liikkeitä :) Ja toinen, jossa olen itse Brnossa käynyt on ostoskeskus nimeltään Olympia. Siitä on jo muutama vuosi, kun olen siellä ollut eli en nyt kunnolla muista mitä kaikkia liikkeittä siellä on! :)

      Prahan keskustasta löytyy paljon kauppoja sekä ostoskeskus, jossa on yli 200 liikettä! Prahan keskustan läheisyydessä (n. 11km) on myös Outlet, jossa kannattaa ehdottomasti käydä (http://www.fashion-arena.cz) :)

      Kysy ihmeessä, jos sinulla on lisää kysymyksiä niin autan parhaani mukaan :) Ja oikein mukavaa tulevaa lomaa sinulle !

      Poista
    2. Hei kiitos ihan hirmuisesti! :) Tosiaan ihanaa kun on paikallinen kaveri mukana niin kaikki muut hoituu sitä kautta, mutta shoppailu on hälle vähän vieraampaa haha! Toi outlet houkuttelee varsinkin, ihan huippua että sain kunnon vihjeet nyt :P Hyvää syksyä sulle!

      Poista
  30. moikka! mulle on jäänyt vähän epäselväksi että miksi reissaat tuolla prahassa niin usein? onko sulla sukulaisia tai esimerkiksi tuttuja siellä? :) ja kenen talo se on missä aina ootte? kivaa reissua!

    VastaaPoista
  31. Ei liity nyt aiheeseen mut ootko siljan kanssa enää ollenkaa tekemisissä ? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olemme ! Aivan samalla tavalla kuin ennenkin :)

      Poista
  32. Toivon postausta Jan Zeleznystä:DD kiva kun postaat niin usein, arvostan:)

    VastaaPoista
  33. Minkä kahvin otit Starbucksissa :)? Näyttää hyvältä!

    VastaaPoista