14 syyskuuta 2013

saturday

Heihei, miten teidän viikonloppune on sujunut? Omani on sujunut rennoissa tunnelmissa. Olin eilen aivan loppu äidinkielen tekstitaidon kokeen jälkeen, jota kirjoitin melkein viimeisille minuuteille saakka. Kotiin päästyäni olin sen verra uupunut, että otin oikein pitkän lämpimän suihkun, vedin verkkarit päälle ja katselin muutaman jakson The Big Bang Theorya! Ja lopulta nukahdinkin sängylle koneeni kanssa (jälleen kerran..). Illalla meillä oli tarkoitus katsoa jokin kauhuleffa perjantai 13 "kunniaksi". Monta tuntia etsittyämme emme löytäneet yhtäkään kauhuleffaa, joka olisi vaikuttanut edes katsomisen arvoiselta. Päädyimme lopulta monen tunnin etsinnän jälkeen vain katselemaan salkkareita, haha. 

D.O.D - Bananas 

idkuva

Tänään suuntasin iltapäivällä käymään siskoni kanssa keskustassa kahvilla. Sää oli ihanan aurinkoinen ja lämmin, joten päätimme pysytellä koko ajan ulkona ja nauttia hyvästä säästä. Kävimme pyörimässä Espalla sekä Kauppatorilla ja lopuksi suuntasimme vielä kohti Kaivaria vähän kuvailemaan. Totesimmekin siskoni kanssa, että liian harvoin tulee oikeasti kierreltyä Helsingin keskustaa (Aleksia, Forumia sekä Kamppia tietenkin lukuunottamatta). 


Rakastuin tuohon siskoni aivan upeaan statement -kaulakoruun ♥.


Neule & Huivi Gina Tricot // Housut Zara // Kengät Converse // Laukku Louis Vuitton 

Nyt illasta teimme yhdessä Jonathanin kanssa ensimmäistä kertaa itse sushia. Ja ensikertalaisiksi onnistuimmekin yllättävän hyvin! Nyt lähdemme hakemaan kaupasta vähän jotain namia ja sen jälkeen alamme katsomaan leffaa. Huomenna minulla onkin sitten taas herätys lukemaan.. 

xoxo, Natalia

53 kommenttia:

  1. Miten kirjoitukset tuntui menevän? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvin :)! Tekstitaidon koe oli vain todella erilainen mitä odotin :D

      Poista
  2. Mitä mieltä olit tekstitaidon kokeesta ?:) itse myös kirjoitan nyt ja tekstitaito jännitti eniten (koska en edes kirjaa avannut) mutta turhaan! Melko helpot kysymykset enkä viettänyt siellä aikaa kun pakolliset 3h :D illalla vilkaisin ytl:n sivuilta mitä olisi pitänyt vastata enkä pahasti metsään mennyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osannut yhtään odottaa tuollaista tekstitaidon koetta :D Tai lähinnä niitä elokuva-arvosteluja. Ihan hyvin koe kuitenkin meni :)

      En pysty ymmärtämään miten joku ehtii kirjoittamaan kolme tekstitaidon vastausta kolmessa tunnissa :D!! Itselläni menee aina aikaa siihen, että luen tekstin läpi, kerään tekstistä niitä asioita, teen miellekarttoja ja suunnittelen. Heh :D

      Poista
    2. Jep! Itse odotin kammottavia runo analyyseja onneksi ei ollut :D Helposti, olen aina niin kamalan nopea :D ikinä en ole suunnitelmia tehnyt ja nyt kokeilin eikä aikaa silti kulunut enempää :D

      Poista
  3. ääähh.. oot nii kaunis!<3 ihanat vaatteet, ja varsinki toi huivi! Oot mun idoli!

    VastaaPoista
  4. hei aivan iiiiiiiiihanat vaatteet!! :)

    VastaaPoista
  5. Ihanasti on sun hiukset näissä kuvissa, tollaset kuohkeat muttei liian, ja näyttää siltä ettei nii olis laitettu yhtään - eli meinaan että täydellisen oloset hiukset luonnollisesti! Tai miten oot ne laittanut? Käytätkö jtn tyvikohentajaa? :)
    Ja sitten piti vielä sanoa että näytät vielä upeemmalta tälläsissa kuvissa mitkä on otettu sun pituselta tasolta, meinaan jonathan on sua niin paljon pidempi että se saa kropan mittasuhteetkin näyttämään vähän eriltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Käytän Goldwellin tyvenkohottajaa. Sen jälkeen föönaan hiukseni ja laitan hetkeksi isot rullat päälyhiuksiin, jotta tyvestä tulisi vähän kuohkeampi. =)

      Poista
  6. Toi neule on ihana! :) ja asuisinpa helsingissä:D näyttää niin ihanalta. Muutin hetki sitten turusta Poriin ja vaikkei Turkukaan mikään valtava paikka ole niin on tä Pori aika tuppukylä... :D

    http://crushonfash-style.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Kivasti on mennyt viikonloppu täälläkin koiranpennun kanssa :). Ja sulla on aivan täydellinen asu! Niin upean kaunis, sopii sulle! Noi valkoset housut on niiin sun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii ! :) Ihana kuulla, että viikonloppusi on sujunut hyvin. Ja kiitos oikein paljon<3

      Poista
  8. Ihanat vaatteet ja noi lasit! Ihan perfect outfit 😍 <3

    VastaaPoista
  9. Aivan pakko kysyä että tiedätkö mistä siskosi farkkutakki ja kaulakoru ovat? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mäkin täällä mietin ihan samaa!

      Poista
    2. Natalia olet upea! mäkin taidan käydä ginassa hahah :D

      Poista
    3. Siskoni farkkutakki on hänen ystävänsä eli myöskään siskoni ei osannut valitettavasti kertoa mistä juuri tuo takki on ostettu :) Itse olen kuitenkin nähnyt farkkutakkeja myynissä mm. H&M:ssä! Ja kaulakoru on Lindexistä.

      Anonyymi 12.45: Kiitos :))

      Poista
  10. Tilasin Mart Of Chinalta ne samat ruskeat nilkkurit mitkä sulla on ja mihin ihastuin silloin kun esittelit ne täällä blogissas niin haluaisin vaan tietää että tulevatko ne postilaatikkoon vai läheiseen postiin? :)

    Kiva postaus ja ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ainakin Mart Of Chinan paketit ovat tulleet postiin :) Toivottavasti pidät kengistä ! Kiitos paljon :)

      Poista
  11. Tiedätkö mistä sun sisko on ostanut ton ihanan korun ? :)

    VastaaPoista
  12. Aivan upea asu ja oot aina niin kaunis:)oon niin kateellinen sulle kun oot niin kaunis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan turhaan olet kateellinen !! Kiitos kuitenkin kovasti :)

      Poista
  13. Millaisia muotivinkkejä antaisit hieman isokokoisille naisille, kun itse olet niin pikkuinen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin itsekin lausessasi totetisit niin olen aika pienikokoinen ja olen aina ollut. En siis osaa oikeastaan antaa mitään erikoisia muotivinkkejä isokokoisille naisille :) Varmasti joku joka on itse isokokoinen niin osaa antaa parempia vinkkejä kuin minä !

      Poista
    2. no esim. isompien ihmisten ei kannata käyttää mitään pieniprinttistä vaatetta, eli kuvioiden täytyy olla isoja jos haluaa kuviollisia vaatteita. ja tietenkää ei kannata pukeutua mihinkää "jätesäkkiin" mutta ei myöskään makkarankuorimekkoihin :D mutta eniten kuuntelee sitä miltä itestä tuntuu tietyt vaatteet päällä. jos olo on mukava, niin antaa mennä vaan! ^^

      Poista
    3. erika c:n blogista löydät hyviä vinkkejä isokokoisemman naisen pukeutumiseen ! :)

      Poista
  14. Milloin olet ostanut tuon kaulahuivin gina tricotista? :) olet uskomattoman kaunis ♥

    VastaaPoista
  15. Upeita kuvia :-) Olet myös todella kaunis!

    VastaaPoista
  16. Todella upea kaulakoru! :) ja kauniita kuvia jälleen :)

    VastaaPoista
  17. Oi toi sun siskon koru on kyllä upea!! Ja ihana asu sulla. :)

    VastaaPoista
  18. Tiedätkös mistä toi sun siskon ihana kaulakoru on? (:

    VastaaPoista
  19. Onks sulla ziperall????onks sil ollu käyttöö?:) ku joskus törmäsin siljan blogia lukiessa kuvaan missä sulla oli sellanen pinkki ziperall päällä, niin mietin että mikä ziperall se oli??? Rakastuin siihen väriin niin totaalisesti♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on :) Ja kyllä on ollut käyttöä. Siinä on aivan ihana löhöillä kotona varsinkin talvisin! :D http://www.ziperall.fi/bubblegum Tuossa linkki siihen !

      Poista
  20. Mistä tuo statement-koru on?:) onko tuo ginan huivi ostettu lähiaikoina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lindexistä ja juu ostin sen viime viikolla :) Eli varmasti noita huiveja löytyy vielä!

      Poista
  21. moikka, mun on pakko sanoa että sun blogisi vain paranee päivä päivältä :) Asusi ja kuvasi ovat aivan ihania! Tykkään myös kun jaksat postailla usein eikä mikään postaus vaikuta ikinä väkisinväännetyltä. Jatka samaan malliin :) ps. pidän myös siskosi statementistä kovasti! pps. uusi ulkoasu miellyttää myös kovasti, kiva että otsikot on isolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla, että olet tuota mieltä <3 Kiitos paljon ! :) Ja kiitos sinulle ihanasta kommentistasi.

      Poista
  22. aika sinertäviä kuvia :O ?

    VastaaPoista
  23. Kiva asu! Ja tuo siskosi koru on aivan ihana! :))

    http://eerika-justthinkaboutit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  24. Toi sun siskon koru on aivan ihana, joten päätin käydä ostamassa itsellenikin sellaisen ja olen aivan rakastunut siihen<3 :)

    VastaaPoista
  25. Osaatko sanoa mistä löytää niitä boy toppeja, siis ihan tavallisia toppeja? Olen nähnyt niin monella ja haluaisin itsekin samanlaisen ! Sinulla on aina niin ihania asuja :) Blogisi on ihana ja olet ainut kenen blogia luen! Kovasti harmittaa ettei meikkivideota enää ole,sillä en kerennyt katsoa sitä :/ mukavaa syksyä! :)

    VastaaPoista