14 syyskuuta 2013

new in - makeup

Jotenkin kaikki meikkijutut ovat jääneet todella vähäiselle osalle täällä blogissani. Osaksi varmaan johtuen siitä, että itse en ole oikein ikinä sen kummemin perehtynyt meikkeihin tai meikkailuun muutenkaan. Olen varmaan viimeiset viisi vuotta meikannut oikeastaan aina samalla tavalla. Viime aikoina olen kuitenkin innostunut meikkailusta ja meikeistä, sekä perehtymään vähän asioihin. Ja kiitos tästä kuuluu youtubelle, jossa olen innostunut katsomaan mm. Lauren Curtisin sekä Carli Bybelin videoita. Löytyykö muita, jotka tykkäävät katsoa meikkitutoriaaleja youtubesta? 

Olenkin nyt pikkuhiljaa alkanut laajetamaan meikkikokoelmaani ja olin super innoissani, kun Sheinsiden paketti saapui minulle tänään. Olin nimittäin tilannut itselleni kasan meikkisiveltimiä!! Ostin myös eilen itsellesi ensimmäisen vähän tummemman sävyisen huulipunan. En ole yhtään tottunut käyttämään mitään värejä huulissani, mutta nyt kun rohkaistuin kokeilemaan niin pakko todetta, että tykkään. 

idkuva

Meikkisiveltimet* löydät tästä.

Ajattelinkin kysyä, että kiinnostaako teitä meikki jutut ja haluaisitteko niitä blogistani mahdollisesti lukea? Suunnittelin vähän, jos kuvaisin teille näin alkuun arkimeikkini videolle. Miltä siis kuulostaisi? 

xoxo, Natalia

*saatu 

72 kommenttia:

  1. Kyllä kiinnostaa! :)

    VastaaPoista
  2. Arkimeikkivideo olis tosi kiva ja meikkijutut muutenkin :)

    Ps.Carli Bybel <3

    VastaaPoista
  3. Natalia JOOOOO! :)

    VastaaPoista
  4. Joo ja videot just ois kivoja. :) Noi viva la divan huulipunat on parhaimpia mitä tiiän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään kovasti noista Viva La Divan huulipunista :) Todella hyvä hinta-laatusuhde!

      Poista
  5. Todellakin kiinnostaa!!! Haluan ennenkaikkea et se meikkivideon pääpaino on siinä ihossa et millä tuotteilla saa virheettömäm näköisen ihon! Innolla ootan :) mulla vierähtää helposti moniantinteja ku katon meikkivideoita youtubessa. Ja eilen törmäsin suomalaiseen meikkailijaan, ida amanda! Huippua että on suomalaisiakin huippumeikkaajia ni tajua mitä videoilla puhutaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha sama täällä :D En ikinä edes huomaa ajankulua, kun katselen youtubesta videoita ! Aijaa, enpä ole ennen hänestä kuullut. Pitääkin käydä kurkkaamassa :)

      Poista
  6. Joo meikkitutoriaaleja on ihan parasta katsoa!:)

    Mutta pakko sanoa, että ompa huonolaatuisen näköisiä siveltimiä. :/ Siveltimissä kannattaa parantaa ennemmin laatuun, kuin määrään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja nuo siveltimet ovat aivan tavallisen laatuisia :)). Ei siis mitenkään erityisen hyviä, muttei eivät myöskään huonoja. Nuo sopivat tällaiselle amatöörille/aloittelijalle aivan hyvin :D Harvalla on käytössä kalliita siveltimiä, varsinkaan tämän ikäisenä. Eriasia tietenkin he, jotka työkseen meikkailevat tai ovat muuten innostuneita "harrastajia" =).

      Poista
    2. Real techniquesin siveltimet ovat todella hyviä, eivätkä ole mitään älyttömän hintaisiakaan! Suosittelen!:)

      Poista
  7. Jooo toden totta teet meikkijuttuja hitosti enemmän!!!! :)

    VastaaPoista
  8. Onko nuo siveltimet sellasia karheita vai pehmeän puolella kun ovat niin halpoja? Ja lähteekö helposti irti ne "karvat"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat aivan tavallisen laatuisia. Eivät siis mitenkään älyttömän hyviä, muttei missään nimessä huonojakaan :) Ja ei ainakaan itselläni ole irronnut karvoja.

      Jos haluat erittäin hyvänlaatuisia siveltimiä niin sitten kannattaa kyllä mielummin ostaa esim. MACin tai jonkun vastaavan meikkisiveltimiä =). Ne tosin sitten ovatkin huomattavasti arvokkaampia !

      Poista
  9. Arkimeikki video ois tosi jeees!! tee ehdottomasti pian:) sun videot on nii ihanaa kateltavaa oot nii luonollinen ja oot kyl hyvä meikkaa esim sillo sun ja siljan videos:)) <3 ja kyl silja kans;)

    VastaaPoista
  10. Meikkijutut kiinnostaa! Itsekkin tykkään katsoa noita meikkitutoja youtubesta :-)

    VastaaPoista
  11. Kuulostaa oikein hyvältä tuo meikkivideo :)

    VastaaPoista
  12. Kyllä kiinostais:) oot nätti muuten!

    VastaaPoista
  13. Eiks just jossai postaukses joku kommentoinu et voisitko alkaa tekemään meikki tutorial videoit ja sanoit heti että ei ole sinun juttusi yhtään :D mut kiva jos alat tekee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä nyt ainakan muista saaneeni tuollaista kommenttia :D? Ja siis en ole ainakaan nyt suunnitellut alkavani tekemään meikkitutoriaaleja videoilla. Vaan ajattelin nyt alkuun tehdä arkimeikistäni videon ja alkaa yleisesti postailemaan enemmän meikeistä yms =)

      Poista
  14. Joo ois kiva mut älä pliis pilaa sitä videoo jollain kauheella taustajumputuksella :( musiikki saa olla mut laita se ihan pienelle.. Sitä sun ja Siljan videooki Olis ollu kiva kattoa ajatuksella mut ei pystyny :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi ei! Suunnittelin, että tekisin tuon meikkivideon samalla tyylillä kuin tein tuon hiusvideon :) !

      Poista
    2. Eeiii.... Vihaan ku et puhutaan siihen päälle

      Poista
    3. Joku tykkää, toinen ei. On mahdotonta tehdä video, joka varmasti miellyttäisi kaikkia ! :(

      Poista
  15. Kiinnostaa! Ite oon meikannu kans miljoona vuotta samalla tavalla ja ois kiva oppis käyttämään uusia meikkejä ja välineitä, levitän meikkivoiteenki käsin :o kai siveltimellä tulis tasaisempi, postaa tästäkin aiheesta sit meikki postauksessa jooko kiitos natalia :) terv. 20vee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin ollut pitkään aivan samanlainen meikkauksen suhteen :D. Nyt olen alkanut kokeilemaan uusia juttuja ja saanut paljon vinkkejä noista youtube -videoista =)

      Poista
  16. Joo ehdottomasti lisää meikkipostauksia ja se arkimeiki video kuulostaa kivalta :) voisiks tehä sellasen videon mis esittelet kaikki sun meikit? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ja en ainakaan nyt ole suunnitelut tekeväni tuollaista videota, koska meikeissäni ei oikeastaan ole mitään esiteltävää :D

      Poista
  17. Suosittelen myös näitä youtubereita: TheMakeupChair ja MakeupByAlli! Itselläni kävi samanlainen meikkaamiseen innostuminen youtubereiden ansiosta! Tosi hyviä meikkivinkkejä ja tekniikoita! Kannattaa käyä kattomassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan ennen heidän videoita katsonut! Kiitos siis vinkistä :) Pitääkin mennä heti katsomaan :D

      Poista
  18. juuu ehdottomasti kiinnostaa !

    VastaaPoista
  19. Meikkijutut vois ehdottamasti olla mukavaa luettavaa! Itse suosittelen sua tsekkaamaan youtubesta Lauren Curtisin lisäksi esim. Dulce Candy, Nicole Guerriero ja Shaaanxo :) Itse seurailen noita tyttöjä ja tykkään tosi paljon heidän meikkivideoistaan plus kaikesta muusta mitä heidän kanaviltaan löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti vinkeistä :) Pitää käydä kurkkaamassa ja kiva kuulla, että meikkijutut kiinnostavat :)!

      Poista
  20. kiinnostaa kaikki meikkijutut oli ne sitten videona tai kuvina :)

    VastaaPoista
  21. todellakin kiinnostaa! ootko muuten huomannu näyttäväs vähän laurenilta? ;)

    VastaaPoista
  22. ehdottomasti meikki juttuja !

    VastaaPoista
  23. voisitko linkata seuraavaan postaukseen noiden tyyppien videoita tai kanavan nimen kenen tutoriaaleija katsot???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitsinkin jo tuolla tekstissä, että katson eniten Carli Bybelin ja Lauren Curtisin videoita. Kirjoittamalla youtubeen "lauren curtis" tai "carli bybel" löydät heidän kanavansa aivan super helposti ja nopeasti :) !

      Poista
  24. Kuulostaa tosi hyvältä!:) Carli on kyllä niin taitava ja ihana! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3 Hän on ihanan posiitivinen ihminen :)) !

      Poista
  25. Kyllä kiinnostaa !<3

    VastaaPoista
  26. ois kiinnostanu nähä se huulipuna in action kun niin hehkutit !

    VastaaPoista
  27. Moi kaunotar! :)
    bongasin tän nellyltä ja jotenki pystyn nii kuvitteleen tän sun päälle http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/vaatteet/takit/napapijri-11027/skidoo-jacket-270046-29/ oonko iha hakoteillä? :D jotenki vaa vaikuttaa sun tyyliseltä vaikka superkallis :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiii <3 Aivan ihana takki!!! :) Harmi vain, että tuo hinta on noin korkea :(. Muuten olisin laittanut heti tilaukseen. Kiitos paljon vinkistä <3 Pitää yrittä etsiä, jos jostain löytyisi samanhenkinen takki vähän edullisempaan hintaan :)

      Poista
  28. Itse tykkää katsoa Brittneyn (beautybybrittneyx) meikkivideoita, suosittelen! Osaava meikkkaaja ja lisäksi vielä humoristinen ja rento tyttö :)

    VastaaPoista
  29. Iteki katon noita Lauren Curtisin videoita, ne on ihan huippuja! :) kyllä kiinnostais lukea jotain meikkijuttuja.. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauren Curtis on ihan ehdoton suosikkini!! Pidän todella kovasti hänen videoistaan :) Kiva kuulla!

      Poista
  30. Lauren Curtis ja Shaaanxo <3

    VastaaPoista
  31. Hei jee mäki aloin täl viikol kattooo Lauren Curtisia kun löysin sen vahingos! On kyl mahtavii videoit sillä! :)) Ja joo tee meikkivideoita kans!! :P <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin joskus muutama kuukausi sitten löysin Laurenin ideot ihan vahingossa :D Ja sen jälkeen olenkin katsonut läpi hänen kaikki videonsa ja odotan aina innolla uusia :D :P !

      Poista
  32. meikki jutut kiiinnostaa !! :) suosittelen myös katsomaan suomalaisen IdaAmandan videoita tubesta, aivan ihana tyttö ja on todella hyvä meikkaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku toinenkin kehui aikaisemmin täällä kommentteissa tuota samaista tyttöä :) Pitää siis käydä kurkkaamassa! Ja kiva kuulla, että meikkijutut kiinnostavat =)

      Poista
  33. kuulostaa hyvältä! sul on aina niin kaunis meikki nii ois kiva saada vinkkejä :)

    VastaaPoista