28 elokuuta 2013

make-up from AVON + arvonta

Sain viime viikolla postitssa Avonilta testiin itselleni meikkejä. En olekaan ennen kokeillut heidän meikkejään, joten olinkin todella innoissani siitä, että pääsin nyt näitä kokeilemaan. Kyseessä on siis Avonin uusi Ignite -meikkisarja, johon kuuluu luomivärit, huulimeikit sekä rajauskynät. 


"Avon Ignite -­‐meikkisarjan tuotteissa on hyödynnetty True Color -­‐teknologiaa. Uusi teknologia vapauttaa värin levityksen yhteydessä pigmenttihiukkasia. Tämän ansiosta väri pysyy pitkään täyteläisenä ja kirkkaana. Ignite-­‐meikkisarjan huulimeikeissä on käytetty sheavoita, omega-­‐öljyä, pohjoisia marjoja sekä E-­‐vitamiinia, jotka ravitsevat ja kosteuttavat huulia."



Tykästyin erityisesti tuohon Ultra Color huulipunaan, joka tuntuu huulilla oikeastaan melkeinpä huulirasvalta. Itselläni monet huulipunat tuntuvat kuivattavan huulia, joten en ole ennen ollut erityinen huulipunien ystävä, mutta tätä käytettyäni olen oikeastaan innostunut enemmän huulipunista. Väri on kuitenkin todella kestävä ja pysyy huulilla pitkään. 

Huulikiiltojen suurkuluttajana tykästyin myös kovasti noihin Ulta Glazewear huulikiiltoihin, jotka ovat ihanan pehmeitä huulilla. Ja parasta näissä oli se etteivät nämä jätä huulia yhtään tahmeiksi! Nämä ovat ehdottomat uudet suosikkini. 



Luomivärit olivat myös minulle erittäin positiivinen yllätys. Luomiväreissä on paljon pigmenttiä eli tuo rasioissa näkyvä väri toistuu oikeastaan luomilla aivan yhtä voimakkaana. Arkikäytössä minulla on toiminut nyt oikeastaan joka päivä vasemmalla näkyvät sävyt (vaalea beige sekä vaalean ruskea). Ensi kerralla ulos lähtiessä odotan, että pääsen kokeilmaan jotain vähän erillaista noilla tummemmilla sävyillä. 

Ovatko Avonin meikit teille ennestään tuttuja? Mitä te olette tykänneet?

Ja nyt siihen arvontaan. Viidellä onnekkaalla lukijalla on nyt mahdollisuus voittaa itselleen Avonin tuotepaketti, joka sisältää luomiväri kvartetin, huulipunan, huulikynän sekä huulikiillon. Aika mahtavaa, eikö? Kilpailuun osallistut kommentoimalla tähän postaukseen toimivan sähköpostiosoitteesi. Arvonta päättyy sunnuntaina 1.9.2013. Oikein paljon onnea teille kaikille. 


ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

xoxo, Natalia


848 kommenttia:

  1. vivian.lonnroth@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. tiinasultsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. tiiashon_@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Ihanan värisiä meikkejä ja ihan huippu arvonta :)!

    lauraww@hotmail.fi

    VastaaPoista
  5. Karinasursoho@gmail.com :3 kuulostaa ihan sairaan kivalle !:)

    VastaaPoista
  6. juulianna.leskinen@gmail.com

    VastaaPoista
  7. piia.puntanen@jippii.fi

    VastaaPoista
  8. Pilvi.hongisto@welho.com

    Pilvi :)

    VastaaPoista
  9. ersku123_96@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  10. janita.kananen1@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Ihana arvonta !
    henni.sarin@gmail.com

    VastaaPoista
  12. En oo ikinä kokeillut kyseisen merkin tuotteita, mutta kivoilta näyttävät!:)

    wwilmas@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Avonin meikit on aivan sairaan hyviä.. Ei huitsis edes käyttää muita.. mutta ehkä "suurkuluttajana" pitää välillä ja joskus vähän useamminkin suosia hieman halvempaa markettisarjaa.. :--D

    Sipriina.Saari@gmail.com

    VastaaPoista
  14. ida.dahlstrom95@gmail.com

    VastaaPoista
  15. fersku_10@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. jutta_j_99_@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Noi Avonin huulimeikit on kyllä älyttömän hyviä :)

    heidihanninen@luukku.com

    VastaaPoista
  18. roosa.heikkila@luukku.com

    VastaaPoista
  19. en ole kuullutkaan aijemmin että avon valmistaa myös meikkejä!
    jonnamakkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. vilma.kangaspusu@gmail.com

    VastaaPoista
  21. haarakangasnora@gmail.com !!!

    VastaaPoista
  22. jutta.auno@gmail.com

    VastaaPoista
  23. a.valkeinen@gmail.com

    VastaaPoista
  24. noora.vihanto@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. lotta.hakkarainen@gmail.com

    VastaaPoista
  26. petra.rissanen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  27. jgrans12@student.aau.dk

    VastaaPoista
  28. katariina.hokkanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Ihana palkinto! vuoriomaija@gmail.com

    VastaaPoista
  30. viivi_v@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. eli-na123@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. sanna.annas@hotmail.fi

    VastaaPoista
  33. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  34. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  35. annika.puukangas@gmail.com

    VastaaPoista
  36. jenna.f@hotmail.fi

    VastaaPoista
  37. marjoeliina@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Mulla ei oo aiempaa kokemusta Avonin meikeistä, mutta tän postauksen perusteella sain ainakin hyvän vaikutelman! :-)

    essi.kaappola@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. juliaharhama@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Kerran olen omistanut Avonin viininpunaisen huulipunan. Tai no omistanut.. näpistin äidin meikkilaarista kun hän ei sitä käyttänyt. :D

    jenni-lamsa@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. miisa.misukka@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. miia.vaittinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. emiliavainionpaa@live.fi

    VastaaPoista
  44. vilmaliinii@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. ada.kankainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. iina.pitkanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. aammi_@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Janni.kirjavainen@gmail.com

    VastaaPoista
  49. karkkainen.katri@gmail.com

    VastaaPoista
  50. nmnm199@gmail.com :)

    VastaaPoista
  51. maarit.ekholm@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. miisa.misukka@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. salla_s92@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Avonilta on kerran tullu meikkejä tilattua ja olin tyytyväinen !
    annih96@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Hanna---@windowslive.com

    VastaaPoista
  56. Mä oon tykännyt avonin tuotteista, ollaan äitin kanssa aina välillä tilailtu niitä :) katasti@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. maiju_mimmi@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. nellimiia@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. lappalainen.krista@icloud.com

    VastaaPoista
  60. heksuhaksu@gmail.com

    VastaaPoista
  61. lotta.tommola@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. nuppu.elina@hotmail.com

    VastaaPoista
  63. sarasalonen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  64. risuuh-@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. heid.ii94@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. annikajaakkola_@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. lindgrenjonna@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Olisi tosi mukavaa saada meikkipussille uudistusta!

    alppari_k@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. so_pp_a@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. telma.tasanko@gmail.com

    VastaaPoista
  71. mmarjuutt@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  73. sanna.tanskanen@luukku.com

    VastaaPoista
  74. kirsi--94@hotmail.com

    VastaaPoista
  75. aida.lamberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. isalottaollonen@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Taru.Onerva@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Riksuli@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Itsekkin tykkään Avonin meikeistä kovasti!!

    rronjaa97@gmail.com

    VastaaPoista
  80. zonja_p@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. emmar@wippies.com

    :)

    VastaaPoista
  82. soile1992 @ hotmail.com

    VastaaPoista
  83. Jade.Anola.Pukkila@gmail.com :)

    VastaaPoista