14 heinäkuuta 2013

neljästoista heinäkuuta


Alvaro & Mercer feat. Lil Jon - Welcome To The Jungle


Ensimmäisenä pahoittelut siitä, että en ole ehtinyt nyt postailemaan. Yritän yleensä aina postata päivittäin, mutta joinakin päivinä minulla on yksinkertaisesti vain niin paljon ohjelmaa ja tekemistä, että en ehdi. 

Moni ei varmaan edes tiedä kuinka kauan todellisuudessa yhden postauksen tekemiseen menee. Ensin on otettava kasat kuvia ja toiseksi niiden on tietenkin onnistuttava, sen jälkeen siirretään kuvat tietokoneelle ja aletaan käymään niitä kuvia läpi (hyvinä päivinä kuvia saattaa olla lähemmäs sata, siinä sitten selailen ja valikoin niitä "parhaita"), sitten alkaakin kuvien muokkailu.. Vihdoin ollaan siinä vaiheessa, että alan miettimään sitä, että mitäs tähän sitä nyt oikein kirjoittaisi ja miten kuvat kannattaisi asetella. Pikku hiljaa postaus alkaa olla kasassa. Tietenkin on myös niitä päiviä, että ehtisin postailemaan, mutta sitten ei vain millään keksi oikein mitään kivaa mistä saisi postausta kasaan.. Ei siinä mitään, sillä minusta tämä bloggailu on aivan älyttömän kivaa puuhaa ja maailman mukavin harrastus, mutta välillä ei vain vuorokaudessa tunnit riitä kaikkeen. 



Tiedän hyvin, että osa teistä sai varmasti sätkyn siitä, että taasko tuo kone on pitänyt tunkea kuviin mukaan. Blogeissa, We Heart Itissä ja sun muissa näkyy yleensä paljon kuvia, missä ollaan koneella tai yleisesti koneista - ja minusta nuo kuvat ovat kivan näköisiä. Ja aivan samalla tavalla "tunkisin" koneeni kuvaan vaikka kyseessä olisikin jonkin muun merkkinen kone. En siis yritä mitenkään esitellä konettani - miksi haluaisin esitellä konetta, jossa ei minusta ole mitään ihmeellistä? 

Tulevien viikkojen aikana minulla on kuitenkin edessä uuden koneen hankita, sillä korjauksesta sain kuulla, että tätä ei ole mitään järkeä alkaa korjaamaan, koska korjaus tulisi kalliimmaksi kuin uusi kone. Kovasti olenkin nyt harkinnut Macbook Pro:n hankkimista. Saa nyt kuitenkin nähdä, että mihin päädyn :)! 


Liivi New Yorker // Paita Stradivarius // Shortsit* Oasap.com (tästä) // Kello & Lompakko Michael Kors // Kengät Converse
*saatu

Sellaiselta näytti minun tämän päivän asuni. Ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille !


xoxo, Natalia

48 kommenttia:

  1. Ihan samanlaisia fiiliksiä bloggaamisesta täälläpäin. Siinä menee kyllä paljon aikaa jos haluaa saada aikaan hyvän postauksen. Silti bloggaaminen on kuitenkin niin kivaa että kyllä sitä jaksaa :)

    ps. toi on ihana toi sun lompakko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :)) Nautin tästä bloggailusta aivan älyttömästi ja minusta tämä on todella kivaa puuhaa ! Aina ei vain kuitenkaan yksinkertaisesti ehdi :D Kiitokset !

      Poista
  2. Miks niitä kuvia pitää muokata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai haluan säätää kuvien värejä ja sun muita. Se on aivan normaalia :D Kuvia käsitellään aina.

      Poista
    2. Nii no kuten Nataliakin sanoi, se on aivan normaalia. Vaikka omistaakin järkkärin, joutuu valotuksia ja varsinkin värejä muokkaamaan jonkin verrankin. En usko, että Natalia tarkoitti kuvien muokkaamisella samanlaista editointia kuin mitä esim mainoksissa käytetään. :D

      Poista
  3. Hyvä kun itekki tiedostat sen et tunget tota konetta väkisin joka postaukseen... Lopeta se siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan tästä lähtien jokaiseen postaukseen kuvan tuosta koneestani, ihan vain sinun takiasi <3

      Poista
    2. voi hyvänen aika, mä en ymmärrä miksei saisi olla kuvia koeesta vaikka onki apple??
      ihana sinä♥ upee asu! p.s teidän koti näyttää niiiin ihanalta!!

      Poista
    3. Aivan naurettavaa :D natalia saa tunkee vaikka norsun joka kuvaan jos vain tahtoo ! Mikä siinä on että jos jollain ihmisellä on joku puhelin tai tietokone yms. kuvissa, ajattelee jotkut että siinä jotenkin esittelisi tavaroitaan muitten kadehdittavaksi?? Jokainen saa tehdä ihan miten haluaa! Ja natalia on muutenkin niin hyvä bloggaaja ja kaunis joten mietin miten sellainen pikku juttu voi haitata niin paljon noita toisia anoja ? :)

      Poista
    4. Sinun, rakas anonyymi joka kirjoitit tämän, olisi hyvä tiedostaa se, ettei sinun tarvisi tunkea tälläistä typerää kommenttia tänne. Lainaten sanojasi; ' lopeta se siis" :)

      Poista
    5. Hahah :D Kone on monelle osa päivittäistä elämää, etenkin bloggaajalle, joten en kyllä ymmärrä miksi noinkin normaali asia kuvassa voi häiritä..

      Ja tähän loppuun vielä:
      Todella kauniita kuvia ja ihana asu <3

      Poista
  4. Moikka! Kauan toi sun Applen kone kesti? Oliko se sulla useamman vuoden? Suosittelisitko sitä lukijoillesi? Mikä oli parasta siinä? Entä huonointa? :) Miksi Macbook Pro houkuttaa nyt enemmän? Joku tietty ominaisuus, hinta vai mikä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari vuotta.. Olisi varmasti kestänyt kauemmin, jos olisin pitänyt tästä parempaa huolta! Tätä mallia, mikä minulla on niin ei edes valmisteta enää. Muuten kyllä suosittelen lämpimästi Applen koneita, sillä itse olen tykännyt aivan älyttömästi. Yksi suosikeistani on näiden koneiden käyttöjärjestelmä - todella helppo ja mukava käyttää =)! Mitää huonoja puolia ei ole ainakaan minulla tullut vastaan. Pro on paljon tehokkaampi kone kuin tämä ja siksi se houkuttelee ! Ja tietenkin kivana plussana näissä on koneissa on ulkonäkö, joka miellyttää ainakin minun silmääni :)

      Poista
    2. Mulla on kans toi valkonen macbook ja mulla se on kestänyt jo kuusi vuotta, sillä sain sen rippilahjaks! ;) harmi kun sitä ei enää valmisteta sillä musta toi valkonen on kivempi kun ne hopeiset :/

      Poista
    3. Kiva kuulla, että omasi on kestänyt noin hyvin :) ! Tuo valkoinen oli kyllä todella kivan näköinen!

      Poista
  5. Tykkäätkö miltä hiuksesi näyttävät tällä hetkellä:) en halua olla ilkeä mutta eikö esim kokopään värjäys näyttäisi paremmalta tai vähän lisää väriä pidennyksiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tykkää. Halusin kokeilla liukuvärjäystä vaihteluksi.. En tykännyt siitä yhtään ja nyt tuohon on päälle laitettu jo kerran vaaleat raidat. Ensi viikolla laitetaan uudestaan lisää vaaleita raitoja :) Takaisin siis mennään siihen mistä lähdettiin.

      Poista
  6. Ootko menossa muuten summer soundeille monena päivänä? :)

    VastaaPoista
  7. Oot ihana tyttö, ei muuta kommenttia! :-)

    VastaaPoista
  8. ihanasti kirjoittelet! tykkään kovasti:) voisitko tehdä postauksen sinun top10 tai top20 kesäbiiseistä, eli chillausmusaa ja rantamusaa ja bilemusaa etc.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla :) Voin tehdä sellaisen musiikki-postauksen vaikka heti tämän viikon aikana ! Itse tykkään kovasti tehdä niitä, mutta mietin aina, että kuunteleekohan kukaan ikinä niitä biisejä postauksista tai yleensäkään kun niitä tänne laittelen :-D

      Poista
  9. Sain huhtikuussa Macbook Pron jota ennen olin käyttänyt ainakin 5 vuotta windowsin koneita. Omistin jo ennen konetta Iphonen ja ipadin joten halusin myös Applen koneen enkä vaihtais sitä enää mihinkää muuhun <3 Se on niin nopea ja helppo käyttää <3 Suosittelen siis Macbook Prota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet ollut tyytyväinen koneeseesi :) Itsekään en kyllä enää vaihtaisi Applesta pois - ainakaan kovin helpolla :D Jonathanilla on myös tuo Macbook Pro ja hänkin on ollut siihen todella tyytyväinen ! Kovasti siis houkuttelisi kyseinen kone.. =)

      Poista
  10. Miks sulla on joka kuvassa sama, ehkä vähän ilkeä ilme? :/ hymyilisit joskus hampailla tai muuten vaan niin näyttäisit paremmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista kuulla, että sinusta ilmeeni on ilkeä. En kuitenkaan tykkäää hymyillä kuvissa niin, että hampaat näkyvät. Kiitos mielipiteestäsi =)

      Poista
  11. Mää ite henkilökohtasesti voisin suositella MacBook Air:ia varsinkin jos ruukaat kuskata konetta enempi. (: On nimittäin ihan hirmu kevyt ja ohkanen! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, totta :) Haluaisin kuitenkin, että koneessani olisi vähän enemmän tehoa, mitä tuossa Air:ssä on !

      Poista
  12. nättinä oot ollu:) mua jotenki kauheesti kiinnostas nähä, miltä sä näyttäsit jos sun hiuksissa ois jakaus keskellä:D en tiiä ees mistä tälläne on tullu mielee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :))! En usko, että minulla tullaan näkemään keskijakausta :D

      Poista
  13. Paljonko mk:n lompakko maksoi?:) Tiedätkö yhtään mistä niitä saa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stockmannilta saa ostettua Michael Korsia :) Sain tuon lahjaksi eli en ihan tarkkaa hintaa tiedä, mutta about 100€ ! =)

      Poista
  14. Värjäätkö sun kulmia? :) jos värjäät nii millä värillä? Kiitos jo etukäteen :)

    VastaaPoista
  15. Moikka! :) löysin vasta vähän aikaa sitten blogisi ja olen nyt lueskellut läpi postauksiasi ja huomasin, että sulla on uggit. Kuulostaa hassulle, mutta olen nyt tilaamassa ensi syksyä ja talvea varten ne, koska ovat huomattavassa alennuksessa eräällä nettikaupalla. Haluaisin siis tietää, että ovatko nuo uggit sun mielestä ihan 'normaalikokoiset'? :)
    Sulla on aivan mahtava blogi ja olen jäänyt ihan koukkuun! :D blogisi perusteella vaikutat oikein mukavalta ja fiksulta ihmiseltä:) sulla on myös aivan ihana tyyli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat minusta ihan "normaalikokoiset" :) Todella ihana kuulla ja kiitos kovasti ! Kiitos sinulle ihanasta kommentista ja mukavaa kesää =)

      Poista
  16. se on totta et postauksen tekoon todellakin voi mennä vaikka kuinka paljon aikaa!! se onki ärsyttävää ku ois paljon postattavaa, mut tuntuu et millään ei välillä riitä aika niitten tekemiseen..... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :D Yleensä se menee niin, että postattavaa olisi vaikka millä mitalla, mutta aika ei vain riitä!! :/

      Poista
  17. millaset pidennykset sulla on,miten kauan ne pysyy ja miten niitä hoidat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki nämä jutut löydät tuolta HAIR-tagin alta =) !

      Poista
  18. Tää nyt on ihan ohi aiheen, mutta onko sulla ajokorttia ? :P

    VastaaPoista
  19. Musta on ihanaa kun vastaat lukijoiden kommentteihin aina niin positiivisesti :) tulee hyvälle mielelle!

    VastaaPoista
  20. Ihana uus banneri!:)

    VastaaPoista