31 heinäkuuta 2013

high heels high hopes


Tätä pakettia olinkin odotellut postista kuin kuuta nousevaa ja olinkin innoissani, että kengät ehtivät saapua juuri ennen matkaamme. En taidakaan olla muistanut kertoa, että suuntamme huomenna aamusta Jonathanin kanssa lentokentälle ja viikoksi Tsekkeihin <3. Kengät ovat siis saatu uudelta yhteistyökumppaniltani Mart Of Chinalta. Vähän kuitenkin varauksella odotin, että mitenköhän hyvät nuo kengät ovat jalassa, koska ainakaan hinnalla niitä ei ollut pilattu (molemmat kengät ovat yhteensä alle 30 dollaria!!!). Yllätyin kuitenkin positiivisesti, sillä kengät olivat todella hyvät jalassa tai no niin hyvät kun vain 14 cm korkkarit voivat olla :D.


Mustat korkkarit löydät tästä.

En millään malttaisi odottaa, että pääsen vetäisemään nämä kengät jalkaan ulos lähtiessä. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että joko koroissa on korkea korko tai sitten ei ollenkaan. Monet usein kauhistelevat, että miten jaksan seistä ja tanssia koko illan korkeissa kengissä ja uskokaa tai älkää niin kummasti ne jalat vain siihen tottuu. 


Nudet korkkarit löydät tästä.

Mitä te piditte näistä kengistä? 

Palataankin sitten huomenna Tsekeistä !
xoxo, Natalia




73 kommenttia:

  1. Nudet aivan täydelliset! Sun pitäis käyttää enemmän korkkareita kun sulle sopii ne niin hyvin :) oot ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä hyvä ihminen käytä enempää mitä tällä hetkellä, ei kannata noin nuorena pilata jänteitään.

      Poista
    2. Anonyymi 1.23: Niin minustakin! Ja kiitos paljon :)

      Anonyymi 1.38 : Kiitos huolenpidostasi jänteitäni kohtaan :D

      Poista
    3. Haha hyvä Natalia:Dd on se hienoa että jotkut ajattelee jänteitäsi;)

      Poista
  2. Mäki rakastan korkeita korkoja! Ainut miinus on se et jalat menee pilalle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä :) Itse tosin käytän korkkareita yleensä vain viikonloppuisin, jos lähden ulos syömään tai juhlimaan !

      Poista
  3. Nata sä oot ihana <3 ja sulla on tosi kauniit jalat! Ihan oikeesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Enpä ole ennen tuollaista kohteliasuutta saanut :D

      Poista
  4. Huoh taas ulkomaalainen nettikauppa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi et pidä ulkomaailaisista nettikaupoista? Enkä nyt tarkoita kysymystä mitenkään hyökkäävänä tai ilkeänä. Ihan mielenkiinnosta kysyn :D

      Poista
    2. Koska oon tosi huono englannis enkä ymmärrä tosta mitään :D pelkään myös et koko on väärä :D

      Poista
    3. Voi harmi :( Niin totta. Ainahan netissä tilaamisessa on se riski, että koko ei olekaan oikea! :/

      Poista
    4. Löytyyhäm netissä kääntäjä ja sanakirja apua. Olix sun kengät samaa kokoa kuin Suomessa tai normisti?

      Poista
    5. Niin totta! Mutta kyllä ymmärän hyvin, että joku ei halua tilata sivustolta, jos ei ymmärrä täysin :D Ja kyllä olivat :)

      Poista
  5. Hitsi oispa mullaki rahaa matkustella koko ajan :/ mut hyvää matkaa! :) postaatko sä sieltä ihan normisti? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja kyllä postailen! :>

      Poista
    2. Kommentoikko tuon itsellesi anonyyminä?:D

      Poista
    3. Kerro minulle, että miksi ihmeessä kommentoisin itselleni anonyyminä :-D? Mitä hyötyisin siitä, että kommentoin itselleni? Nyt hei se järki käteen.

      Poista
    4. MITÄ HELVETTIÄ?! :D minä tuon kyllä kirjoitin eikä nata XDD yön naurut

      Poista
  6. Ihanat noi mustat korot! Tosi näyttävän näköset ja siistit :) sopii sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo ovat todella kiva ja mustille korkkareille on aina käyttöä ! Kiitos =)

      Poista
  7. Tykkään vähä enemmän noista mustista! Mut vaaleetki on tosi hienot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo mustat ovat kyllä aivan super ihanat :) !

      Poista
  8. Hui ku korkeet :o mut nätit on :)

    VastaaPoista
  9. Oletkos sä vielä hereillä? (: mä olisin mennyt varmaan jo 10 nukkumaan jos olisi aamulla lähtö tsekkeihin heh :D mut pitäkää hauskaa jonathanin kans, ootte aivan ihana pari :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan :-D Minulla on ollut nyt päivän aikana sata asiaa tehtävänä, joten pakkailu jäi taas kerran näin yölle.. Onneksi minulla on niin hyvät unenlahjat, että voin sitten koneessa nukkua =) Kiitos oikein paljon <3

      Poista
  10. how lond does it took you before you got those heels?
    ja onks toi kauppa rehelline tai semmoinen et voin luottaa siihen et mun tavarat tosiaan saapuu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama viikko :) Ja kyllä ainakin omat kokemukseni vaikuttavat hyviltä tämän yhden yhteistyökerran perusteella :)

      Poista
  11. Ihanaa matkaa molemmille! :) muista ottaa paljon kuvia :)

    VastaaPoista
  12. Asuuko sun joku sukulainen tms tsekeissä ku vierailet niin paljon siellä :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun käsityksen mukaan natalian perheellä eli vanhemmilla on siellä loma asunto :D hyvää matkaa! :)

      Poista
    2. Juu meillä on toinen asunto/loma-asunto täällä :) !

      Poista
  13. I prefer the nude one. Actually, they are all very suitable for you. Nice post!
    Hugs!

    VastaaPoista
  14. Wow, they look very nice! Are they comfy?

    Greetings from Estonia!
    www.dodolce.blogspot.com

    VastaaPoista
  15. Oi ihanat molemmat kengät! Hyvää matkaa! :)

    VastaaPoista
  16. uulalaa mitä korkkareita, niiin upeita!<3

    VastaaPoista
  17. kauanko kengillä kesti saapua suomeen ja sinulle?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi viikkoa taisi olla se mitä minulla kesti :)

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Itsekin tykkäsin noista aivan älyttömästi :)

      Poista
  19. Hirmu kauniita molemmat kengät ! Kauanko meni toimituksessa ? :)

    VastaaPoista
  20. nuohan on samanlaiset kuin klipsi-vilmalla on nuo nudet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monilla muilla on myös varmasti nuo kengät :D En tosin lue Vilman blogia niin en tiedä mitä kenkiä hänellä on :)

      Poista
  21. Ihanat on kyl molemmat :)! tonmalliset korkkarit on kyl super ihanat.. Oon ite vaa niin pitkä et jos laittaisin tollaset kengät jalkaa niin olisin melkeen joku kaks metrinen jättiläinen :p:(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla sama homma, jos laitan 15cm korot jalkaan esim ni oon 195cm :( tyhymää

      Poista
    2. Ei todellakaan tyhmää! Mä just unelmoin olla pitkä :D

      Poista
    3. (Oon toi eka ano) No onhan se sillee kiva olla joo pitkä, mut ärsyttää vaa just ku rakastan korkkareit, mut ei niit kauheesti tuu käytettyä kun oon niin pitkä :(. Ja just ne kaikist ihanimmat ja kivoimmat korkkarit on yleensä just niitä mis on joku 15cm korko :p... Ja ite olisin sit semmosset 197cm pitkä jos laittaisin tyylii 15cm korot jalkaa :D:(

      Poista
    4. Mun mielestä se on hirveen näköstä jos on +175cm ja käyttää kunnon korkkareita :D

      Poista
    5. Ano 22.06, ei ole. kaverini on 178cm pitkä ja muutenkin ihan törkeen kaunis ja hoikka ja käyttää surutta 15 cm korkoja. :) No problem.

      Poista
    6. Anonyymi 11.42: Niin minustakin nuo kengät olivat ihanat ! :)

      Ja käyttää ihmeessä rohkeasti korkeita korkoja, jos tekee mieli !! Kyllähän monet pitkät naiset käyttävät korkeita korkoita =) Joku tykkää, toinen ei. Tärkeintä kuhan itsestä on mukava ja hyvä olla !

      Poista
  22. "Itse olen aina ollut sitä mieltä, että joko koroissa on korkea korko tai sitten ei ollenkaan."

    Vai olisitko sittenkin sitä mieltä, että joko _kengissä_ on korkea korko tai sitten ei ollenkaan?

    Koroissa korko.. Ihan miten vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tuo ole ihan oikein, koska korkojen korkohan se on :) tietääkseni..

      Poista
  23. the higher the heel the better you feel ♥

    VastaaPoista
  24. wow noi mustat on hienot !! :)

    VastaaPoista
  25. minkä kokoinen jalka sulla yleensä on ja minkä kokoisena tilasit noi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 37 ja tilaisn 37 ja olivat aivan sopivat =)

      Poista
  26. Osaavatko kengät kiittää..? Haha, sanelin tuollaisia lauseita viimeksi ala-asteella.. :D

    VastaaPoista
  27. miten oppii kävelee korkkareil:)?? ihanat kenkulit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkkarit vaan jalkaan ja kävelemään kotia ympäri tai vaikka peilin edessä edes takaisin :D

      Poista
  28. Oon samoilla linjoilla sun kanssa tossa että kunnon korko tai ei ollenkaan. En oo mikään asiantuntija tai mikään haukkumaan kenenkään pukeutumista mut mun mielestä näyttää jotenkin hassulta kun nuoret vetää jalkaan sellaset "mummokorot" jos tiiät mitä meinaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän hyvin :D Ja olen itsekin samaa mieltä! Itse en sellaisia käyttäisi. Tosin makunsa kullakin =)

      Poista
  29. Paljon noiden korkkareiden lisäksi tuli muita maksuja (tulli ym.)?

    VastaaPoista