27 kesäkuuta 2013

thursday's outfit

Fedde Le Grand & Sultan + Ned Shepard - No good

Heihei! Miten teidän viikkonne on sujunut? Omani on mennyt kiireisissä tunnelmissa - taas kerran. Sen jälkeen, kun palasimme Suomeen niin olen juoksennellut ympäriinsä hoitelemassa kaikenmaailman asioita. Tänään oli ensimmäinen aamu tällä viikolla, kun sain ihan rauhassa nukkua niin pitkään kun huvitti - ja minähän nukuin ihan iltapäivään asti.. Kohta puolin lähdemme Jonathanin kanssa moikkamaan kavereita! Loppuviikolle ei oikeastaan olekaan mitään sen erikoisempaa ohjelmaa, paitsi tietenkin syntympäiväni jotka ovat sunnuntaina. Vuosi on kyllä mennyt taas kerran todella nopeasti ja hassua ajatella, että täytän jo 20!! Synttäreitäni juhlin kuitenkin vasta ensi viikonloppuna ja siihen liittyvistä suunnitelmista kerron viikonloppuna ja teillekin on luvassa kaikkea kivaa silloin! Nyt kuitenkin siihen tämän päivän asuun.


Paita* SheInside (tästä) // Shortsit* SheInside (tästä) // Kengät Zara
*saatu

Mitä piditte asusta?

xoxo, Natalia

postaus sisältää mainoslinkkejä

62 kommenttia:

  1. Ihanat shortsit! Paita ei ole mun makuuni.

    VastaaPoista
  2. Yks sana: täydellinen!

    VastaaPoista
  3. minkälaista paitaa pitäisit oranssien shortsien kans?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain todella yksinkertaista - luultavasti jotain nättiä valkoista toppia =) Tai miksei mustaa!

      Poista
    2. harmaa toppi jollain kivalla printilla on bueeno ;)

      Poista
  4. Toi eka kuva on ihan täydellinen!! ihana asu <3

    VastaaPoista
  5. Oot niin laiha ja ruskea! Ihan kateeks käy :( Ihana asu ja kaunis sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höpö höpö :D Aivan turhaan käy kateeksi! Kiitos kuitenkin kovasti :))

      Poista
  6. tosi söpö asu ! sun hiukset on täydelliset, kuten säkin (:

    VastaaPoista
  7. söpö asu :) heii millon teet sen kiharrusvideon ? se ois ihan mahtava juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, olin jo unohtanut sen aivan kokonaan ! Hyvä, kun muistutit :D. Teen seuraavaksi sen ostosten esittely videon ja sen jälkeen voisin tehdä tuon kiharrusvideon :) Pitääpä nyt kirjoittaa se muistiin.. Heh :D

      Poista
  8. vitsi miten kiva toi paita! varsinkin jos oisvielä yhtä ruskea kun sä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo paita on kiva ja ihanan värinen :) !

      Poista
  9. ihanasti toi paidan väri sopii tohon sun brunaan kuten myös noihin shortseihin :)

    VastaaPoista
  10. Sun blogi on enää täynnä näitä yhteistyö juttuja ja kaikki uudet vaatteet on yllätys yllätys saatu. Etkö sä ajattele yhtään mistä me haluttais lukea? Ei ainakaan yhteistyön kautta saaduista vaatteista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki uudet vaatteet on saatu :D.. Voi kumpa olisikin! Ja mitä eroa sillä on, että olenko itse maksanut vaatteeista vai saanut ne? Joka tapauksessa olen kuitenkin itse valinnut ne. Samalla tavalla olisin nuokin vaatteet pukenut päälle ja laittanut päivän asu kuvat niistä tänne, vaikka olisin itse maksanut niistä :D Ja varmaan myös aika moni on ollut iloinen näistä yhteistyö jutuista, sillä juuri esim. SheInsiden kautta arvoin täällä blogissak 150 dollarin lahjakortin - eli myös lukijani hyötyvät näistä yhteistöistä. Ja pakko sanoa, että aika harva postaus minulta on mikään yhteistyöjuttu verrattuna moniin muihin bloggaajiin.

      Kiitos kuitenkin mielipiteestäsi :)

      Poista
    2. Hohhoijaa mitä valitusta jos jossain asukuvassa sattuu olemaan yhteistyöllä saatuja vaatteita..mitä väliä mistä ne on?? En ymmärrä. Ihanaa kesää natalia, tää on mun lempiblogi <3:-)

      Poista
    3. mä ainaki tykkään tästä nykytyylistä ennen sua en tienny koko sheinsidesta ja nyt selailen sitä siihen malliin, että palkka tulee ja menee :D mun lempiblogi myös, ainoo lukemisen väärti :)

      Poista
    4. Anonyymi 0.27 : Niin totta :) Kaikki nuo vaatteet olen kuitenkin itse valinnut.. Eikä minun ole täällä blogissa "pakko" mainostaa mitään, mistä en itse tykkää. Ihana kuulla ja oikein hyvää kesää myös sinulle <3

      Anonyymi 1.02: Todella kiva kuulla! Minusta on kiva täällä blogissa mainostaa esim. juuri SheInseda, koska itsekin pidän kovasti heidän vaatteistaan ja aina olen ollut todella tyytyväinen niihin :)

      Poista
    5. Nyt on pakko kommentoida, kiva blogi sinulla Natalia :)! Mielestäni Natalia tekee juuri oikeata mainostusta, hän nimittäin oikeasti käyttääkin tuotteita joita saa!! Eikä vain esittele jne. On mukavaa huomata miten Natalia niistä hyötyy aidosti, koska hän niitä todella käyttää. Eikä hän vain lätki vaatteita sängylle kuvattavaksi vaan uusia juttuja voi bongata suoraan hänen päältään. Ja nuo vaatteethan ovat just Natalian tyylisiä!
      Kivaa kesää Natalia, keep bloggin :)

      Poista
  11. Jee mulla on kans sillo synttärit!

    VastaaPoista
  12. Upea asu jälleen kerran :) oi kun vois aina olla noin ruskettunut! Mun viikko on menny vähän huonosti, kaaduin pyörällä ja loukkasin jalkani. Hirveesti ei pääse kävelemään, mutta ihan mökkihöperöks en oo suostunut! :D Toivottavasti lämpimät säät jatkuu viikonloppuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Voi ei ! Toivottavasti jalkasi paranee nyt nopeasti :) Toivotaan, itsekään en nimittäin ole vielä täällä Suomessa oikein ehtinyt nauttimaan näistä hyvistä säistä kiireiden takia ! Hyvää alkavaa viikonloppua sinulle =)

      Poista
  13. oot vaan niin täydellinen!!<3 ja yks parhaista puolista postausten lisäks täs blogis on se, et vastaas aina niin kiltisti kommentteihin!!:) arvostan sitä, koska monet bloggerit ei vastaa ollenkaan/töykeästi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö, en ole :) Kiitos kuitenkin kovasti ! Todella ihana kuulla ja kiva, että arvostat sitä <3

      Poista
    2. Minäkin arvostan! Kertoo paljon siitä millainen ihmisenä olet. Siksi taisinkin jää lukijaksi...:)

      Poista
    3. Voi miten kivasti sanottu :) Kiitos ja kiva, että jäit lukijaksi!

      Poista
  14. Kuka noi kuvat on ottanu ?:D

    VastaaPoista
  15. ooot siis yli kaunis!! oijoi että mä haluan blondit hiukset :D onko sulla kärsiny paljo hiukset kun/jos vaalennat niitä, meinaan että minulla on itsellä liukuvärjätyt hiukset, että latvani ovat jo blondit mutta muuten minulla on ruskeat hiuset, kannattaisiko minun alkaa esimerkiksi syksyllä vaalentamaan?:) kun eikös vaalennuksessa latvat kärsi eniten, ja kun ne minulla ovat jo vaaleat :D hah outo kysymys/kommentti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon :)) Ja kyllä on kärsinyt.. Jos nyt saisin nyt päättää niin en ikinä olisi lähtenyt värjäilemään koko päätä, mutta enpä silloin ajatellut asiaa aivan loppuun asti. Nykyään en enää värjää koko tyveä vaan raidoitan pelkästään :) Ja kyllä latvat kärsivät aina eniten, koska niitä on käsitelty jo niin monta kertaa, suoristeltu sun muuta. Jos haluat vaaleat hiukset ja samalla pitää hiukseksi hyvässä kunnossa niin suosittelen lämpimästi raidoittamista. Hitaasti, mutta varmasti :)

      Poista
  16. Noi vaatteet ei musta käy yhtään yhteen. Varsinkaan kengät. Miten kylmä Helsingissä oikein on, kun laitat pitkähihaisen päällesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :) Makunsa kullakin! Ja eilen täällä oli +23 astetta (jos nyt oikein muistan), mutta tuuli oli kova. Varjossa oli aika vilpoinen, kun tuuli :(

      Poista
    2. Minun mielestäni vaatteet sopii ihanasti yhteen!! Itse vietin helsingissä eilen päivää ja minulla oli päällä neule ja shortsit eikä ollut yhtään kuuma!! Minusta on aivan mahtava yhdistellä shortsia ja pitkää paitaa kesäsin!! :--) mutta niin kuin aina sanotaan, makuasioista ei voi kiistellä. :-) hyvää kesän jatkoa sinulle! Ihana blogi , löysin tämän vasta pari päivää sitten ja pidän paljon lukemastani !!

      Poista
  17. Onks sulla vie päässä ne rapunzelin quick&easy teippipidennykset?
    Miten ne on pysyny ja ootko ollu niihin tyytyväinen?
    Aattelin seuraavaks kokeilla niitä, kannattaako vai ei? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on :) Ja olen ollut todella tyytyväinen niihin ! Aijon varmastikin jatkossa käyttää vain noita quick&easyjä, koska ne ovat todellakin nimensä mukaan helpot ja nopeat! Suosittelen siis kokeilemaan :)

      Poista
  18. Oisin tilaamassa tollaset shortsit, mutta eihän ne ole sitä mallia että takapuoli näkyy? kuvista ei ota ihan tarkasti selvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näy peppu ellei shortseja vedä sen verran ylös, että peppu näkyy :D :)

      Poista
  19. Toi paita on aivan ihana. :) Ja sun hiukset! ne ois unelmahiukset oikeesti. (; ostitko noi kengät espanjasta? ku eiks silja ostanu sieltä jotkut ton tyyppiset? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon <3 Ja en ostanut! Olen ostanut nuo kengät jo viime talvena =)

      Poista
  20. Paljonko tuolta voi tilata, että ei jää tulliin, vai onko sulla jotain tietoo? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EU:n ulkopuolelta tulevien pakettien raja on mielestäni 22€ ! Tosin itselläni on tullut monia kertoja myös isompia paketteja ja eivät ole jääneet tulliin ja välillä pienemmät paketit ovat jääneet.. :/ http://fybmp9vq.c4-suncomet.com/tulli/index.php Tuon laskurin avulla voit laskea vähän suuntaa antavan summan mahdollisille maksuille =)

      Poista
  21. Ihana asu! Toi nettikauppa vaikuttaa tosi kivalta. Mua vaan mietityttää, että onko S liian iso kun mun vaatekoko on 32-34 :/ onko ne sun mielestä pienehköjä vai reiluja ne koot?

    Ihanaa loppukesää! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin käytän aina XS tai 32 vaatteita ja esim. noissa shortseissa tuo S oli aivan sopiva :) Ja niin on ollut kyllä aina muissakin vaatteissa. Eli koot ovat kyllä pienehköjä mielestäni! Kiitos paljon ja samoin sinulle :)

      Poista
    2. Okei kiva! kiitos vastauksesta :)

      Poista
  22. kauanko meni että tilaus tuli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni tulee aina nuo paketit sen tavallisen postin mukana (jolloin toimitus on ilmanen, mutta vähän hitaampi) niin taisi mennä 2,5 viikkoa, että tuli :) Välillä on voinut kestää vähän kauemmin ja joskus taas on tullut nopeammin. Riippuu ihan miten postia sieltä päin maailmaa sattuu tulemaan ! Tuotteet on kyllä aina lähetetty SheInsidelta heti tulemaan :)

      Poista
  23. Ihana asu! Ihastuin tohon paitaan, mutta en oo ikinä tilannu vielä tuolta sheinsidelta.. Saako kysyy minkä kokosena sulla on tuo paita? :) Mietin tässä että uskallanko tilata S-koon! Yleensä käytän kokoa xs.. Pakko vielä sanoa että tuolta nettisivuilta en välttämättä olisi paitaa bongannut mutta näissä sun kuvissa päällä se näyttää ihan älyttömän kivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Itsekin käytän yleensä aina kokoa xs, mutta tuo paita minulla on koossa S :) Ja aivan sopiva on !

      Poista
  24. Witch size do you use in these shorts ? :):):)

    VastaaPoista
  25. mulla pisti pahasti silmään rt tuol sheinside nettisivuilla oli VS bikinikuvia??

    VastaaPoista