08 huhtikuuta 2013

new clothes from sheinside

Ajattelin nyt esitellä teille muutaman uuden vaatteeni, jotka sain yhteistyökumppaniltani SheInsidelta. Jälleen kerran olen aivan super tyytyväinen vaatteisiini eikä minulla ole niistä mitään huonoa sanottavaa. Osa teistä on kysellyt kyseisen nettikaupan toimituskuluista, mahdollisista tullimaksuista sekä toimitusajoista niin ajattelin niistä nyt lyhyesti kertoa omien kokemuksieni pohjalta. 

Eli niinkuin tuolla SheInsiden sivuillakin lukee niin heillä on ilmaiset toimituskulut, jos valitsen postituksen "tavallisen postin" kautta - sinulla on myös mahdollisuus valita express toimitus joka tosin maksaa, mutta pakettikin saapuu silloin nopeammin perille. Omat vaatteeni ovat aina tulleet tuon "tavallisen postin" mukana. Vaatteethan tulevat Kiinasta eli lähes toiselta puolelta maailmaa niin paketeissa saattaa hyvinkin silloin kestää. Itselläni kuitenkin paketit ovat tulleet perille noin 3-4 viikossa. Kannattaa kuitenkin huomata, että joidenkin tuotteiden alapuolella lukee "ships in 24 hours" niin silloin tuote lähtee nopeasti tulemaan, joka tietenkin tarkoittaa, että se on myös nopeammin perillä. Ja viimeisenä vielä niisä tullimaksuista. Itse en mitään tarkkoja summia tiedä, että milloin ja mistäkin pitää maksaa ja paljon, mutta tullin sivuilta varmasti löytyy kaikki tiedot noista. Tullin sivuille pääset tästä. Kannattaa myös aina muistaa, että googlettamalla löytyy varmasti. Monesti olen myös kommentiboksin puolelle linkittänyt tullilaskurin, jonka avulla pystyy laskemaan suuntaa antavan hinnan mahdollisille tullimaksuille. Tullilaskuriin pääset tästä

Ensimmäisenä olisi musta uusi collegepaitani, johon olen aivan rakastunut. Tämä on aivan älyttömän mukava päällä ja näyttää mielestäni todella kivalta ihan farkkujen tai farkkushortsien kanssa. Paidan löydät täältä hintaan 21,80€. 



Nähdessäni tämän mekon SheInsiden sivuilla minun ei montaa kertaa tarvinnut miettiä, sillä etsiskelin itselleni tällaista mekkoa jo viime kesänä enkä silloin löytänyt mielestäni. Tämä yksilö miellytti silmääni niin väriltään kuin malliltaan. Omasta mielestäni tämä mekko on aivan täydellinen ja sopii hyvin niin juhlaan kuin arkeen. Juhliin vain korkkarit jalkaan ja nätit korut koristamaan mekko ja arkana taas ballerinat jalkaan, nahkatakkipäälle ja aurinkolasit silmille. En millään malttaisi odottaa, että pääsen käyttämään tätä ♥. Mekon löydätte täältä. Oma mekkoni on kokoa S ja ainoana miinuksena niin tuo alushame tuolla alla jää ainakin itselläni aivan todella lyhyeksi eli tuonne väliin on aivan pakko heittää shortsit - muuten mekon pituus on hyvä. Hintaakaan tuolla mekolla ei ole kuin 21,90€. 



Ja viimeisenä tuo neule, joka näkykin myös aikaisemmin yhdessä postauksessani. Ihana löydä rento neule, jonka voi heittää lähes minkä asun tahansa päälle lämmikkeeksi. Neuleen löydät täältä hintaan 27,80€. Itse leikkasin tuosta omasta neuleestani nuo hapsut pois niinkuin varmaan huomaatte, koska omasta mielestäni neule näyttää paljon kivemmalta ilman hapsuja :). 



Mitä te piditte vaatteista? Mikä noista kolmesta oli teidän lempparinne?


xoxo, Natalia

mainos

105 kommenttia:

  1. Sun päällä kaikki näyttää kivalta:) Mutta itse tykkään erityisesti tuosta ensimmäisestä mustasta paidasta ja mekosta!

    VastaaPoista
  2. ihan täydellisiä <3 näytät niiin upealta beib!!

    VastaaPoista
  3. Tuo mekko on aivan ihana, niin kivan värinen myös :)

    VastaaPoista
  4. Miten oot päässy yhteistyöhön kyseisen paikan kanssa?:)

    VastaaPoista
  5. Tykkään tosta paidasta ja mekko on ihanan värinen! tosi kaunis oot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)) Tuo mekko on kyllä niin kivan värinen! Ihanan raikas :)

      Poista
  6. Sä oot taas niin ihanan näkönen! <3 Toi 'Chanel' paita olis kiva! :)

    VastaaPoista
  7. Mekko on kyllä kaikinpuolin ihana!

    VastaaPoista
  8. ihania vaatteita! :) toi mekko on kyllä mun suosikki!

    VastaaPoista
  9. Kivan oloinen blogi sulla, sait uuden lukijan :-)

    http://julia-s-blog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että pidit :) Tervetuloa lukemaan <3

      Poista
  10. kiva juurikasvu..millon värjäät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En aijo värjätä tyveäni enään :)

      Poista
    2. :D Ketä voi liikuttaa toisen juurikasvu, kysynpähän vaan!

      Poista
    3. Haha niimpä :D Ja tyveni ei luonnossa ole noin tumma kuin kuvissa. Oma värini on tumman vaalea/vaalen ruskea :)

      Poista
    4. Mietin täällä kanssa, että ketä kiinnostaa toisen juurikasvu? :D mun mielestä toi ei ole edes paha. Mulla näyttäis ihan urpolta kun oma tukka vaalea ja melkeen musta tukka nyt :D

      Poista
    5. Niin. Tyvessä on kuitenkin vaaleita raitoja ja omissa hiuksissani tummia eli kontrasti ei ole niin paha :D Salamalla otetuissa kuvissa värit kuitenkin vähän vääristyvät.

      Poista
  11. mulla on kans toi harmaa neule, mut tykkään kyl niistä hapsuista :]

    VastaaPoista
  12. Kirjottaako sun sisko blogia ?:) ja mua kiinnostais tietää, että jos tilaisin ton yhden paidan ni millaset mahtaa olla tullimaksut? En ole ikinä tilannut ulkomailta mitään ja siksi mietin että uskallanko :D mut sun blogi on aivan ihana ja rakastan kun postaat niin usein ja olet aina niin positiivinen :) kiitos etukäteen jo!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://fybmp9vq.c4-suncomet.com/tulli/index.php

      Poista
    2. Ei kirjoita :) Ja niinkuin tuossa tekstissä jo kirjoitin niin itse en tiedä noista tullimaksuista, mutta tullin sivuilta löytyy varmasti tietoa ja kiitokset toiselle anonyymille, joka linkitti vielä tuon tullilaskurin tuohon jolla voit laskea suuntaa antavan hinnan mahdollisille maksuille =) Kiva kuulla, että olet tykännyt blogistani =)

      Poista
  13. Itsekin tykkään tuosta neuleesta oikein kovasti :) Ihanan tuollainen rento!

    VastaaPoista
  14. Tosi kivoja noi kaikki vaatteet! :) Varsinki toi mekko näyttää tosi upeelta sun päällä ja toi rusketus oikeen korostaa tota väriä!:)

    VastaaPoista
  15. Mikset ompelisi mekkoon "lisäkaistaletta" ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai aijotko siis pitää shortseja mekon alla sillai et ne näkyy

      Poista
    2. Minulla on tuossa kuvassakin shortsit alla :D Sen takia, koska tuo alushame on niin lyhyt niin itse ainakin haluan varuiksi laittaa pikkushortsit sinne alle, jos helma nousee niin mielummin alta näkyvät shortsit kuin että peppu vilkkuisi :-D En ole niin lahjakas ompelemaan, että uskaltaisin alkaa ompelemaan mitään lisäkaistaletta xD

      Poista
    3. Aaa no mutta eihän tuo pahalta näytä jos sulla siis on sortsit tässä kuvassa koska eihän niitä ees nää :) luulin aluksi että laitat tyyliin jotkut mustat todella näkyvät sortsit siihen :D jos jollain perheenjäsenelläsi on ompelukone niin kaistaleen ompelu sujuu helposti :)

      Poista
  16. Tosi ihania vaatteita kaikki! (: Hitsi toi mekko sopii sulle aivan älyttömän ihanasti ja toi väri on iha huippu! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itsekin tykästyin erityisesti tuohon mekon väriin!

      Poista
  17. oiii niin ihania vaatteita!!! :)

    VastaaPoista
  18. Tosi ihana toi mekko <3 Sopii aivan älyttömän hyvin sulle! Ja sitten vielä oikeen ruskettunut iho!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Minustakin tuo mekko on aivan ihana :)

      Poista
  19. Hei tosta ekasta paidasta: kun se on kerran one size niin onko se sulle hyvän pitunen ja sopiva hihoista? Kuinka pitkä olet? :) sopii sulle ihanasti toi mekon väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvänpituinen Ja itselläni nuo hihat jäävät vielä ihan värän ryppyynkin eli menee hyvin myös vähän pidemmällekkin :) Olen 163 cm. Kiitos!

      Poista
  20. aivan ihanasti sopii sulle toi turkoosi mekko! olet upea :)

    VastaaPoista
  21. toi mekko on ihan TÄYDELLISYYS! mäkin tahdon!! ja toi collage paitakin on super kiva!:)

    VastaaPoista
  22. ihana mekko ! :) näyttää kivalta ruskettuneen ihon kanssa ! :)

    VastaaPoista
  23. Ihana tuo mekko! Sopii sulle todella hyvin tuo väri :)

    VastaaPoista
  24. Kiva toi paita! Hei miks et tee tolle sun tyvikasvulle mitään? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska haluan kasvattaa omaa väriäni :) Ja päänahkani ei enään kestä vaalentamista, viimeksi sain reagtion kampaajalla vaalennusväristä. Luonnossa tyveni ei todellakaan ole noin tumma kuin tuvissa. Oma värini on tumman vaalea/vaalen ruskea =)

      Poista
    2. Aa ymmärrän paremmin kuin hyvin. Itse opiskelen parturi-kampaajaksi ja allergisen reaktioide kanssa ei leikitä. Oletko kokeillut kevytväriä tai suoravärejä? Kevytvärihän ei tummuus astetta vaalenna mutta värjää. Ja suoravärit on erittäi hyviä kun kirkastaa väriä ilman hapetetta :)

      Poista
  25. ootko ikinä kokeillut nivea sun touch (self-tan lotion) itseruskettavaa? jos niin mitä mieltä olet siitä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen kokeillut ja mielestäni se on ihan okei! En vain tykkää käyttää sitä sen hajun takia tai minusta siinä on vähän pistävä haju :/

      Poista
  26. ihania noi vaatteet ja sinä <3 Mutta yks juttu, että kun tilaa tolta sivulta vaatteita, niin käykö sielä ainoastaan maksuvälineenä luottokortti? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 En valitettavasti tiedä ollenkaan noista maksutavoista, koska olen saanut vaatteet yhteistyöni kautta ! Heidän sivuiltaan varmasti löytyy lista maksutavoista, jotka käyvät heille :)

      Poista
    2. Eikö sinu olisi hyvä tietää näistä asioista kun olet kerta yhteistyössä heidän kanssaan? Taidanpa laittaa palautetta tuonne. Ikävää jos sen verran ei viitsitä nähdä vaivaa että osattaisi kertoa infoa kaupasta potentiaalisille ostajille :(

      Poista
    3. Minun ei tarvitse eikä kuullukkaan tieteää noita asioita :) SheInsiden sivuilta kuiten löytyy selkeät tiedot heille käyvistä maksuvälineistä.

      Poista
    4. Tottakai sun pitää tietää verkkokaupan perusjutut ja osata ohjata lukijoita, jotka ovat mahdollisia ostajia! Sä kuitenkin mainostat kyseistä verkkokauppaa ja saat sieltä ilmaisia tuotteita joka kuukausi. Sen ymmärtäisin jos jokainen tulisi kysymään erikseen, että miten maksuvälineet toimivat - hermohan siinä menee jokaiselle erikseen sanoa. Mutta kun sä sanot vielä, ettei kuulu sun tehtävään tietää noista asioista..

      Poista
    5. Itseasissa minun ei tarvitse tietää noita asioita vaan ohjata ihmiset vain tuonne SheInsiden sivuille, josta kyllä löytyvät selkeät ohjeet kaikkiin asiohin :) Ihanaa, että tiedät paremmin kuin minä, että millaisen sopimuksen olen tehnyt heidän kanssaan ja mitä minun täytyy täällä blogissa tehdä tai tietää.

      Poista
    6. Tottakai sä itse tiedät parhaiten, ihmetyttää vaan! Iloista kevättä sulle!

      Poista
  27. Shortsin mekon alle? :D Jos pelkäät vilauttelua sukkahousut olisivat parempi vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tuossa kuvassakin shortsit tuon mekon alla, etkä tainnut sitäkään huomata.. ? :D

      Poista
    2. Eihän niitä tuosta yhdestä ainoasta kuvasta huomaa, mutta oletin, että sinulla ne on. Kyllä ne varmasti näkyvät rumasti, kun istut tai olet liikkeessä.

      Poista
    3. Itseasiassa ne eivät kyllä näy :) Tiedän kyllä itse, koska olen sovittanut ja pitänyt päälläni tuota mekkoa shortisen kanssa.

      Poista
  28. Rakastan sun hiuksia! Mitkä pidennykset sulla on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =)) Teippipidennykset ! Hair - tagin alta löytyy paljon lisää tietoa :)

      Poista
  29. haha hassua mite enkun kieli muuttaaki nii paljon :D tai siiis ku ajattelee, kuka laittais semmosen paidan päälle jossa lukee että ''vittu'' :D mut ku toi on englanniks nii ei yhtään niin paha

    VastaaPoista
  30. tuohon nivea sun touch:iin vielä, että kauan sulla kesti se kuivua? Koska laitoin n.40min sitte, eikä oo vaikuttanu vielä? Ja miten levitit sitä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kestänyt kuivia kovin kauaa, ehkä n. 10 min :) Se ei ole instant tan eli rusketus näkyy vasta noin 7-8 h päästä. Levitin sitä ihan käsin !

      Poista
  31. voi, tositosi ihana postaus! oon just tälläsiä tietoja tarvinnutkin, kiitos:) kaikki vaatteet on aivan ihania, samoin sinä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että noista oli hyötyä :) Kiitos paljon :)

      Poista
  32. Ihana mekko :) Ja sopii iha sika hyvin ku sulla ruskettunut iho. Samanväriset shortsit alle kun toi mekko, seki vois sopii. Kuvassa tuo mekon alushame ei ainakaan näytä lyhkäseltä. Ja mun mielestä noi hiukset sopii sulle paremmin ku ne entiset, näyttää paljon luonnollisemmalta. Oot vaan niin nätti :)<3 ITekki kasvatan omaa värii takas. Puolet hiuksist omaa värii, näytää vähän ihmeelliseltä mutta on se sit sen arvosta ku tullu oma väri ja sit kun rupee niitä värjäilemään ja saa semmoset unelma hiukset kun on aina halunut :)(ite tein sen virheen että joskus värjäilin hiuksia mustaks)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)) Minulla on tuossa kuvassakin shortsit mekon alle eivätkä ne näy mielestäni yhtään! Kävellessä tuo alushame saattaa vähän nousta :) Kiitos paljon <3 Niin ja itselläni on kuitenkin noita tummia raitoja hiuksia ja tyvessä on myös vaaleita, jotta tyvi sulautuisi paremmin siihen :)

      Poista
  33. Iiihania asukokonaisuuksia!<3 sopii sulle aivan täydellisesti noi hiukset<3 miten sä muuten hoidat sun pidennyksiä? Kaipaan vinkkejä mun omat on hirveessä kunnossa, niin kuivat ja oon koittanu tehohoitaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit :)) Ja kiitos!!

      http://www.nataliaoona.blogspot.fi/2013/02/tigi-hair-recovery-tips.htm
      http://www.nataliaoona.blogspot.fi/2012/12/products-that-i-use-for-my-hair.html

      Tuolta löytyy lempituotteitani :) Ja nyt viikonlopun aikana on tiedossa vielä yksi hiusvinkki -postaus ;)

      Poista
    2. Kiiitos paljon! Oih ihanaa oon oottanu hiuspostausta<3

      Poista
  34. Ihana tuo mekko, rusketuksen kanssa perfecto!!! Täällä Espanjassa saa käyttää noita onneksi jo säiden puolesta vähän pidempään kuin Suomessa, pitäisi vaan löytää juurikin tuon värinen, ihana!!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos :) Voi miten kade olen! Täällä tuo kevät ei oikein millaan meinaa alkaa kunnolla ! :(

      Poista
  35. moikka!! haha vähän tyhmää tulla tällee vanhaan postaukseen kommentoimaa mut mulla tuli vaan mieleen että tonne mekon allehhan sopis tällänen http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/vaatteet/hameet/sparkz-2216/sanja-skirt-600736-14/ tiukka hame, mutta pitäis sit vaa löytää oikeen värinen :D mut ei noi shortsit tuolla alla kyllä pahalta näytä! :)

    sun blogi on ihan mun lemppari!!

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla sivuilla lukee, että tuotetta ei tällä hetkellä valitettavasti löydyt, mutta taisin ymmärtää mitä tarkoitit :) Kiitos paljon hyvästä ideasta ! Pitääpä katsoa, jos jostain sellaisen hameen itselleni löytyäisin tuonne alle =)

      Poista
  36. Toi mekko on ihana!!!<3<3:O ja sä oot super kaunis <3!!

    VastaaPoista
  37. oi ku ihania vaatteita :-)

    VastaaPoista
  38. ÄÄäääää Natalia kiltti tule jo pois blogitauolta, mulla ainaki on ihan super ikävä sua ja sun postauksias!!!♥♥♥ Pliis oikeasti ku tää on mun lempiblogi </3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww ihana :3 Postaan tänään tai oikestaan tänä yönä, kun taitaa mennä vähän myöhäiseksi postauksen julkaiseminen :)) Todella ihana kuulla, että olet tykännyt <3

      Poista
  39. Moikka! Tykkään sun blogista todella paljon. Haluan kuitenkin antaa rakentavaa palautetta. Välität mielestäni ihan liikaa anonyymeistä ja ilkeistä kommenteista. Sinä ja lähimmäisesi kuitenkin tiedätte itse millainen olet. Miksi siis välität täysin tuntemattomien mielipiteistä? Sitä en ymmärrä. Kirjoitin itse 2vuotta blogia joten tiedän kyllä mistä puhun. Älä anna valtaa "vihaajille" haters gonna hate! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet tykännyt blogistani. Jännä, että olet saanut tuollaisen kuvan, että välitän todella paljon anonyymien ilkeistä kommenteista. Jos nyt viittaat esim. tuohon bannerin vaihtoon niin monet antoivat palautetta bannerista, että se oli mm. vähän lapsellinen sekä "paint-mäinen" jonka jälkeen itsekin huomasin, että nuo kommentit eivät ole täysin perättömiä. Itse ei aina välttämättä ensin huomaa asioita samalla tavalla kuin toiset huomaavat ja siksi päädyin vaihtamaan bannerin kokonaan. Hassua, että kerrankin kun otan sitä rakentavaa palautetta vastaan ja otan siitä ns. opikseni ja parantelen mahdollisia virheitä niin siitäkin sitten täytyy valittaa - enkä nyt viittaa sinuun.

      Poista
  40. Miksi et julkaissut kommenttiani siitä, kuinka paljon saat tilata vaatteita kuukaudessa tuolta? Vai hukkuiko se kenties vahingossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En julkaissut kommenttiasi, koska asia on minun ja SheInsiden välinen eikä kuulu muille.

      Poista
  41. Miksi poistit kommenttini, että mistä nuo shortsit ovat? :o ja miksi et ylipäätään vastannut siihen? etkö tahdo, että kukaan ostaa samanlaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tuollaista kommenttia saanut ollenkaan :o Shortsit ovat Zarasta - tosin ostettu pari vuotta sitten :)

      Poista
  42. mitä itseruskettavaa käytät? :)

    VastaaPoista
  43. minkä pitunen oot ?:) toi mekko on ihana ! mietin vaan ku oon tällänen 157 cm vaahtosammutin ni onkohan tollanen ihan järkky näin lyhyellä? tarttisin siskon valmistujaisiin mekkoo.. hmm :) rakastuin tohon väriin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen 163 cm :) Uskoisin, että tuo S koko on sinulle aivan hyvä ja näyttää päällä varmasti myös todella kivalta - varsinkin korkkareiden kanssa ! Tuo on kyllä aivan ihanan värinen =)

      Poista
  44. on kyllä tosi ihana tuo collaripaita=)

    VastaaPoista