17 maaliskuuta 2013

tortilla chips tip!

Edellisestä ruokapostauksesta alkaa ollakin jo vähän aikaa, joten ajattelin nyt jakaa teille tortilla sipsi muhennos -vinkkini. Olenkin kertonut, että itse olen ehdottomasti enemmän suolaisen kuin makean ystävä ja tämä onkin yksi lemppariherkuistani. Mielestäni tuo tortilla sipsi muhennos sopii hyvin esim. näin sunnuntai-illan herkutteluksi kuin vaikka juhliin tarjottavaksi. 

Tarvitset siis tortilla sipsejä, juustoraastetta, jauhelihaa, guacamolea, creme freichea sekä salsakastiketta.




 Ensimmäisenä paistetaan jauheliha. Itse tykkään maustaa jauhelihan taco spice mixellä, mutta tietenkin mausteet voi valita ihan oman maun mukaan. 



Sen jälkeen laitetaan pelille ensimmäisenä noita tortilla sipsejä, sipsien päälle jauhelihaa, sekaan vielä salsakastikketta, creme freichea ja guacamolea ja viimeisenä juustoraastetta päälle. Tarkoituksena on siis rakentaa noista vähän tuollainen kasa. Sitten vain koko juttu uuniin 225 asteeseen noin 5. minuutiksi niin, että juusto sulaa kivasti siitä päältä. 



Sen jälkeen muhennos onkin valmista syötäväksi!



Oletteko te valmistaneet kotona samanlaista tai samantapaista tortilla sipsi muhennosta? Mitä piditte tästä postausksesta?


xoxo, Natalia

65 kommenttia:

  1. oi vitsi toi on parasta ruokaa ikinä, teen tota ainaki kerran viikossa ku oon iha rakastunu tohon! :D

    VastaaPoista
  2. toi on niin hyvää ! Me sanotaan sitä tacopaistokseksi ! :)

    VastaaPoista
  3. Nam, justiinsa tehtiin samanlaista, mutta heitettiin päälle cheddarjuustoa :) kannattaa kokeillA! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääpä kokeilla ensi kerralla :))

      Poista
  4. oi nami, näyttää tosi hyvältä :) tätä vois kokeilla joskus! :)

    VastaaPoista
  5. en kestä mite hyvält voi näyttää :D ihan pakko pistää ylös ja kokeilla ! nams

    VastaaPoista
  6. Toi on kyllä niin hyvää <3 :)

    VastaaPoista
  7. voi jestassssss toi näyttää hyvältä!! :D me tehtiin tollasia juuson kanssa vähä aikaa sitten. Noi on ihan sairaan hyvännäkösiä ja tehäää kyl ens kerral tolla sun ohjeella! :)

    VastaaPoista
  8. Joo tuttu herkku, mutta valitettavasti ei ole mun makuun :( Koko muu perhe rakastaa tota, mutta itse oon onnistunut muodostamaan inhon jauhelihaa kohtaan ja sitä myöten lähes kaikki ruoka, jossa on jauhelihaa kuvottaa.. mutta toki tota voisi varmaan kokeilla esim kanan kanssa :) kanoille kun valmistetaan sellaista tosi hyvää maustekuorrutusjuttua :D hmmm pitää kokeilla joskus

    http://laceandleather-elisa.blogspot.fi/



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku oli itseasiassa täällä kommenteissa kirjoittanutkin, että on valmistanut tuota kanalla on kuulemma ollut hyvää :) Kannattaa siis kokeilla!

      Poista
  9. Jep tuttu herkku täälläkin! Me kutsutaan sitä '' nachoplate '' :ksi :)) namia on !

    VastaaPoista
  10. Oi että, rupee melkeen kuola valumaan! :-D Toi on varmasti niin herkkua. Me ollaan tehty aika samantapasta muhennosta kanssa, mutta ollaan tehty se ihan uunivuokaan ja laitettu aina kerroksittain ensin sipsuja, jauhelihaa, salsakastiketta ja juustokastiketta. Niitä pari kerrosta ja sitten päälle juustoraaste. Rinnalle ollaan tehty yleensä salaatti ja kylmänä syöty noi guacamole ja creme fraiche :-) Huh, pitääkin kirjottaa ostoslistalle ainekset, täytyy heti huomenna tehä tota herkkuruokaa! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, tuo teidänkin tekemä kuulostaa oikein hyvältä! Voisinkin joskus myös kokeilla tuollaista :))

      Poista
  11. Meillä se on nacholautanen ja siihen voi oman maun mukaan lisäillä kaikkea muutakin kivaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tottakai voi, mutta nuo ainekset ovat minun lempparini :)

      Poista
  12. Toi on niin hyvää! tehtiin tota koulussa (kotsassa) noin viikko sitte:)

    VastaaPoista
  13. Oi en oo kyllä koskaan kotona tehny mutta ravintolassa oon joskus pariin otteeseen maistellu! =) Kiitos tästä postauksesta, pitääpä joskus kotona kokeilla! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan :) Itse ainakin tykkään todella paljon!

      Poista
  14. Nam näyttää niin hyvältä! Pitääpä joskus ite tollasta tehdä ja vielä kun niin helpot ohjeet :D

    VastaaPoista
  15. et käyttänyt tota creme fraichea ollenkaan? :) ja aiothan tehdä postauksen viikonlopusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä käytin :) Se lisätään tuossa salsakastikkeen ja guacamolen kanssa samaan aikaan! Ja en aijo tehdä, koska minulla ei ole mitään kuvia viikonlopulta mitä voisin tänne blogiin laittaa :/

      Poista
  16. Siis sekoitetaanko tuohon jauhelihaan salsa, guacamole ja creme? vai levitetäänkö niitä siihen päälle?:D

    VastaaPoista
  17. Mikset tee ite guacamolea? Toi valmis juttu on iha kökköö! Ja siin on varmaan 0,0001 % avokadoa:( se ite tehty on niin herkkuu!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen laiska :D Varmasti on aivan älyttömän hyvää!

      Poista
  18. Vitsit sul on kiva blogi!!!:) luen joka postauksen, kaikki on niin mielenkiintoisia, ja ihanaa kun postaat niin usein!!:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ihan kuulla, että olet tykännyt :) Kiitos ihanasta kommentista !

      Poista
  19. Jep :) Pitääkin joskus kokeilla myös tuolla kanalla! Kuulostaa nimittäin hyvältä :)

    VastaaPoista
  20. Nam! Niin hyvää, ja muutenkin kiva tällänen postaus sulta pitkästä aikaa! :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että pidit tästä postauksesta :)

      Poista
  21. kuolahan tässä meinaa valua kun kattoo noita kuvia.. :)

    VastaaPoista
  22. Olen kans kokeillut tota muhennosta ja se on kyllä hyvää!! :P Ja tee vaan enemmän tämmösiä ruoka aiheisia postauksia, tykkäsin (:

    VastaaPoista
  23. Jooooo toi on aivan ihana herkku mutta koska oon laiharilla niin saa tommosset jäädä :D Mut kiitos sun, nyt alko teke kauheesti mieli texmexiä!!
    Mun mielestä tämmöset on kivoja postauksia, niin kuin kaikki arkipäiväiset jutut yms. Itteeni ehkä vähiten kiinnostaa hiusjutut mutta kaikki muu on yes!
    T.Emppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, eikä :D Oikein kiva kuulla :) Kiitos kommenistasi!

      Poista
  24. Oi nam! Toi on pitkään ollut meidänkin ruokalistalla.
    Jos käytte k-kaupassa niin otappas sieltä uusin pirkkalehti! ;-) Siellä on ihan super uuber hyvä ohje tuolle samalle ruoalle vähän eri muodossa! Kannattaa testata! :-) Siihen tulee kanaa.

    VastaaPoista
  25. tonne sekaan vielä joko paprikasuikaleita tai puolitettuja kirsikkatomaatteja, ehkä jopa molempia = nam !

    VastaaPoista
  26. Olen tehnyt itse mutta vuokaan tehtynä en suoraan leivinpaperille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :D Itse olen ainu tehnyt suoraan leivinpaperille :)

      Poista
  27. Ite vaan laitan taco sipsejä ja juustoraastetta päälle, sitten mikroon ja kun juusto on sulanut niin valmista tuli. Kokeilin tätä tänään, ja pakko myöntää tuli todella hyvää! :)

    VastaaPoista
  28. Apua :D toi on sika hyvännäköstä! Pakko koittaa joskus :)

    VastaaPoista
  29. Oii :) pitääpä tällä viikolla kokeilla.. Joskus tein ton tyylistä, mutta unohin juuston :DDDD oli aika tylsää ilman sitä. Ja ton kaa salaattia niin on namm :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ihmeessä kokeilla ja salaatti lisukkeeksi tekee tuosta vielä enemmän ruokaisamman :) !

      Poista
  30. minkälaisessa mittasuhteessa laitat nuita, siis tuleeko tuohon esim. koko pussi nuit sipsejä? :)

    VastaaPoista
  31. näyttää tooosi hyvältä :P pitääkin kokeilla, kiitti vinkistä! :)

    VastaaPoista
  32. Jos tiedät jonkun kivan vähäkalorisen herkun (esim jälkiruoka) voisitko tehdä siitä postauksen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä oikeastaan tiedä - olen useimmiten nimittäin herkuttelen suolasilla herkuilla :D

      Poista
  33. Luin tässä muutama päivä sitten suurimman osan postauksistasi ja mielestäni tämä blogi on parhain lukemani tähän mennessä :) kiitos todella paljon tästä ruokaohjeesta tuli todella hyvää (tein tätä eilen)!!:) näitä ruokapostauksia lisää :) mukavaa viikonloppua !
    Suvi

    VastaaPoista