14 maaliskuuta 2013

St. Moritzin itseruskettava

Moni teistä onkin jo ehtinyt käydä kyselemässä, että koska oikein teen postauksen tuosta St. Moritzin itseruskettavasta jonka ostin vähän aikaa sitten. Nyt kuitenkin pahin ylppäristressi alkaa olla ohitse ja voin ihan rauhassa taas keskittyä lempipuuhaani eli tähän bloggailuun :). 

Ajattelin tähän alkuun nopeasti kertoa muutamat tällaiset "perus jutut" itseruskettavan käytöstä. Ensimmäisenä ihon kuoriminen ennen itseruskettavan laittoa on todella tärkeää. Ihon kuorinnan avulla iho puhdistuu perusteellisesti, kuolleet solut irtoavat ihon pinnalta, iho tasoittuu sekä kirkastuu. Kuorittuun ihoon itseruskettavakin imeytyy paremmin ja mikä tärkeintä siitä tulee tasainen. Moni teistä onkin usein kysellyt mitä kuorinta-aineita itse käytän eli kasvojen ihon kuorin Dermahealin Exfoliating Scrub Cleanserilla ja vartalon kuorintaan olen nyt käyttänyt Greenscapen Cocoa Butter Scrubia, joka on suolapohjainen kuorinta-aine ja tuoksuu aivan älyttömän hyvälle! 



Toinen asia mikä on tärkeä muistaa on ihon kosteutus. Itselläni ainakin näin talvisin iho kuivuu aivan älyttömästi, joten saan rasvailla ihoani aamuin illoin, jotta rusketus pysyy hyvänä. Jos iho on kuiva niin itseruskettava tarttuu iholle epätasaisesti.

Ostin siis itselleni tuollaisen levityshanskan Stockmannilta ja hintaa tuolla hanskalla oli 6,95€. Suosittelen lämpimästi tuollaisen levityshanskan käyttöä, mutta myös kumihanskat ajavat lähes saman asian. Kummatkin siis sopivat. Ilman hanskoja tuota ei todellakaan kannata lähteä levittelemään, sillä muuten kätesi ovat aivan tumman ruskeat levityksen jälkeen. 



St. Moritzin itseruskettavat ostin Seppälästä ja hintaa yhdellä pullolla oli 6,95€. Yksi pullo on todella riittoisa ja siitä riittää moneen levityskertaan.


idkuva

Itse olen tykästynyt tuohon itseruskettavaan todella paljon. Parasta tuossa on se, että vaahto  on aivan ruskeaa ja rusketus näkyy iholla välittömästi. Jos yhtäkkiä tuleekin siis jokin tapahtuma tai juttu johon tarvitsee nopeasti rusketuksen niin tuota vain iholle ja on valmis lähtemään! Itse kuitenkin tykkään levittää tuota yöksi ja aamulla sitten käydä suihkussa jolloin rusketuksesta tulee todella kauniin värinen. Ei siis tarvitse levitellä monena iltana peräkkäin saadakseen kauniin syvän rusketuksen. Eikä rusketuksesta tule yhtään oranssi vaan oikeasti ruskea. Tuossa on myös hyvin mieto tuoksu mikä on minusta ainakin todella suuri plussa. Niin moni itseruskettava haisee nimittäin ihan järkyttävälle ja monien itseruskettavien haju aiheuttaakin minulle helposti päänsärkyä, mutta onneksi tämän tuotteen kanssa sellaista ongelmaa ei ollut. Tuo vaahto myös kuivuu toodella nopeasti - ei siis tarvitse kauaa odotella, että voi heittää vaatteet takaisin päälle. 

Sitten vielä muutamat miinukset. Niinkuin tuossa äsken totesinkin niin tuo vaahto kuivuu iholle todella nopeasti - saat siis aika vauhdilla sitä levitellä huolellisesti ettei mitään rajoja jäisi. Muutaman kerran harjoittelun tuo vaati ainakin minulta, vaikka olenkin jo itseruskettavaa vuosia käyttänyt. Ja, jos ihosi on vähänkään kuiva nin tuo vaahto jymähtää aivan varmasti tummana läskäinä siihen kohtaan kiinni eli kannattaa muistaa kosteuttaa iho todella hyvin ennen levitystä. Vielä viimeisenä miinuksena niin tuo lähtee haalistumaan aika nopeasti suihkussa pois eli muutaman suihkukerran jälkeen väri on jo haalistunut (ei kuitenkaan kokonaan)! 



Ajattelin näin havainnolistamisen vuoksi näyttää vielä, että tuo vaahto on siis todellisuudessa hyvin tummaa. En halua tosin sanoa, että mikä minulla tuosta kuvasta tulee mieleen, haha. 

Omat kokemukseni olivat siis erittäin positiiviset ja aijon varmastikkin käyttää tätä tuotetta jatkossakin. Suosittelen kokeilemaan, sillä ainakaan hinnalla tuota tuotetta ei ole pilattu!



Toivottavasti tästä oli teille apua ja kyselkää ihmeessä, jos teille jäi jotain kysyttävää! Autan mielelläni :). 


Onko teille kokemuksia kyseisestä itseruskettavasta? Mitä olette tykänneet?


xoxo, Natalia

67 kommenttia:

  1. Laitatko samaa myös kasvoihin? :) Ei ole aiheittanut näppyjä tai sellaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan :) Ja ei aiheuta, mutta sekin nyt riippuu ihan ihosta. Joillakin itseruskettava aiheuttaa finnejä ja toisille taas ei !

      Poista
  2. Kuinka useesti sä laitat tota? Mä käytän nyt acon itseruskettavaa, se on muuten todella hyvää mutta tuntuu että se kestää hyvänä vain yhden päivän, jolloin sitä saa olla lisäämässä iholle melkein joka toinen päivä. Eli todella usein.

    Ja oon nyt vahvasti miettinyt että vaihtaisin merkkiä tuohon St. Tropeziin tai siihen Kicksin itseruskettavaan. Kumpaa sä suosittelisit rehellisesti? Kumpaa joutuu lisäilemään useammin ja kumpi on kestävämpää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ovat todella hyviä! Jos, haet jotain kestävämpää niin silloin kannattaa kokeilla Kicksin :) Tuosta St. Moritzista tulee paremman väriseksi, mutta se lähtee aika hyvin kulumaan jo muutamassa suihkussa! Vaikka eihän nyt mikään itseruskettava kestä iholla viikkoja :D

      Poista
    2. Kiitos paljon :) Voisinpa siis marssia kauppaan ja ostaa tuota kicksin! Ja haha niinpä.. Voi kunpa sellainen olisikin keksitty, joka kestäisi viikkoja!

      Poista
    3. Eipä mitään, toivottavasti pidät siitä :)

      Poista
    4. Mun mielest se kicksin ei kestä kun vaa päivän :(

      Poista
    5. Minulla se Kicksin saattaa hyvin pysyä vartalolla hyvin yli viikonkin :D Ja samoin kaikilla tutuillani sekä kavereillani :o

      Poista
    6. Tosi outoo :o ku taas mulla ja mun kavereilla se lähtee tosi nopeesti :(

      Poista
    7. Eikä :( Varmaan on myös vähän kiinni ihotyypistä, että kenellä pysyy ja kenellä ei !

      Poista
  3. Tuota täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla seuraavaksi :) Sitä vielä kysyisin, että tiedätkö onko tuosta saatavilla muita sävyjä ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ihan varma, en ainakaan siellä Seppälässä nähnyt muita kuin tuon mediumin..? Jostain kyllä kuitekin muistan lukeneeni, että tuota olisi myös sävyssä dark :)

      Poista
  4. oi vitsi meinasin ostaa tota pari viikkoa sitten mutta en tiiä miks en ostanu, nyt kaduttaa :D tuo vaikuttaa just hyvältä, jääkö tosta iho tahmeeks tai onko se jotenkin muuten epämiellyttävän tuntuista ? (:

    VastaaPoista
  5. Kuinka monen päivän välein lisäilet tuota st morizia? Entä kuinka monen päivän välein lisäilit sitä kicksin omaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole mitään tiettyä, että kuinka usein lisäilisin itseruskettavaa. Välillä saatan laittaa joka toinen, joskus voi olla kaksi viikkoa etten laita mitään, joskus kaksi kertaa viikossa :D

      Poista
  6. mistä oot ostanut nuo kuorinta-aineet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kasvojen on Ihoakatemian kauneuskeskuksesta ja vartalon Stockmannilta :)

      Poista
  7. Jos laitat tota ir:ää ja lähdet ulos niin ettet ole välissä käynyt suihkussa pesemässä ohjausväriä pois niin ootko huomannu että väriä tarttuisi vaatteisiin? tai jos oot vaikka salilla ja hikoilet niin tarttuuko vaatteisiin ruskeat läikät vaikka oisitkin käyny suihkussa jo aikaisemmin pesemässä "ylimääräisen" värin pois? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tarttunut vaatteisiin - missään tilanteessa :)!

      Poista
  8. Suosittelen kokeilemaan tuollaisella levityshanskalla :) Paljon helmpompaa !

    VastaaPoista
  9. Siis tykkäätkö laittaa yöksi ja lisää aamulla, jonka jälkeen suihkuun, vai laitatko yöksi ja aamulla sitten suihkuun? :D Tuon pilkun takia vaan mietin siis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No maalaisjärjellä ajateltuna niin miksi laittaisin sitä aamulla lisää ja sitten hyppäisin suoraan suihkuun :'D? Laitan sitä siis illalla ja aamulla menen suihkuun :) Pahoitellut, jos tuo pillku välissä hämmensi!

      Poista
  10. Joo munkin uus lemppari, koska St.Tropezin mousse on niin kallista...kannattaa kokeilla myös Darkia! Seppälästä sitä ei tosin kuulemma saa, eli pitää tilailla netin kautta. Tosin näyttää toi Mediumkin tosi tummalta.

    Mulla kyllä katoaa melkeen kaikki sävy jo ekassa suihkussa, byyää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuo medium on ollut aivan tarpeeksi tumma :) Kiitos kuitenkin vinkistä ja kiva kuulla, että sinäkin olet tykännyt tuosta! Aijaa, itselläni tuo pysyy ihan hyvin muutan pesun :) Jännä :D

      Poista
    2. Mullakin toi väri lähtee pois ihan aina heti yhden suihkun jälkeen! + kun olen illalla laittanut rusketuksen niin aamulla kun huuhtelen naaman niin rusketus häviää naamasta kokonaan! Siinä sitten pitää olla naama valkoisena ja muu iho ihan neekerinä:D Onneksi tummat meikkivoiteet ja aurinkopuuteri on keksitty.. :D Eli ei mitään kestävää tuo St. Moriz, muuten kyllä parhain lopputulos ja paljon luonnollisempi kuin kicksin tai åhlensin itseruskattavissa joita itse myös käytän. Silti tuota ei vaan jaksa niin usein käyttää, koska joka ilta tuota pitäisi muuten uudestaan laittaa..

      Poista
    3. Itsellänikin tuo kyllä kuluu kasvoista aika reippaasti, mutta niin kyllä kuluu kaikki muutkin itseruskettavat. Pesen kuitenkin kasvoni aamuin illoin puhdistusaineella niin ei ihme :D Olen kyllä samaa mieltä, että tuosta tulee ehdottomasti parhaimman värinen rusketus! Todella luonnollinen :)

      Poista
  11. Täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla! Oon jo niin monet itseruskettavat kokeillut ja mikään ei ole ollut kauheasti mun mieleeni, joten seuraavaksi aionkin testata tuota :) Oli kiva ja hyödyllinen postaus!

    VastaaPoista
  12. kuoritko aina itserruskettavan pois ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kuori kaikkea :D Kuorin kyllä ihoani muutaman kerran viikossa :)

      Poista
  13. ootko kokeillu sitä kicksin omaa itsaria ?:)

    VastaaPoista
  14. Ite oon aina levittäny pelkällä kädellä ruskettavan mutta pesen sen jälkeen kädet ja laitan lopuksi käsiin ruskettavaa hieron käsiäni vain vastakkain (en tie tajusitko) :D:D joten ei tuuu ruskeer kämmenet:) mutta se tuntuu suttaavan jotenkin :D pitäis kans ostaa tollanen levityshanska:) hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse levitän myös kaikki muut itseruskettavat noin niinkuin sinäkin, mutta tuota vaahtoa olisi mahdoton levittää ilman hanskoja :D Se jämähtäisi nimittäin kämmeniin niin pahasti ! Kiva, että pidit :))

      Poista
    2. tottatotta :) pitääpä mennä kans ite ostamaan tuota! aikas upea rusketus tuli

      Poista
  15. kiitos vinkeistä!kohta pääsee käyttöön myös kun tulee kevät:)

    VastaaPoista
  16. Miks vaihdoit sen kicksin tuohon, kun etkö sä tykännyt ihan hulluna siitä kicksin? :O Onko toi jotenkin niin paljon parempaa vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään siitäkin ihan älyttömästi. Sekin on todella hyvä itseruskettava :) Tosin tuosta St. Moritzista tulee tosin minusta kivemman väriseksi!

      Poista
  17. Hei sulla on kiva blogi, liityin lukijaks! Oon aika laiska käyttämään itseruskettavaa, mutta pitääpä koittaa tota:)

    http://www.essi-blog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että pidit blogistani :) Tervetuloa lukemaan!

      Poista
  18. Hyviä vinkkejä,pitääkin kokeilla. Ps. Oletko jo käynyt kampaajalla, olisi kiva nähdä uudet raidoitetut hiukset :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos näistä oli hyötyä :) Kyllä olen ja tänään sain vihdoin myös pidennykset takaisin päähän eli postausta on tulossa ensi yön aikana :)!

      Poista
  19. Itse olen luonnostaan aivan valtavan kalpea ja omaankin pienen historian itseruskettavien kanssa. Niiden käyttö on kuitenkin nyt jäänyt, koska aina pitäessäni taukoa itseruskettavasta vanha rusketus kuluu iholtani pois todella rumasti ja laikukkaasti :/ Ainakin Kicksin itsarin kanssa oli tämä ongelma.

    Kaapeistani löytyy tätä hamstrattuna useampi pullo, joten jos sinulla Natalia on yhtään vielä kokemusta asiasta, voisitko mitenkään neuvoa kuluuko tämä aine tasaisesti pois? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni ainakin tuo on kulunut tasaisesti pois, mutta niin on myös tosin kulunut se Kicksinkin :O Huomaan heti, jos ihoni on vähääkään kuiva niin itseruskettava lähtee kulumaan laikukkaasti :/ Oletko siis muistat kosteuttaa ihosi huolellisesti ja säännöllisesti?

      Poista
    2. Ehkä se onkin ollut se kosteuttaminen, missä on menty metsään! Hyvä huomio! :)

      Poista
  20. Outo kysymys, mut miten/millä sä levität selkään itsaria? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan itse saan hyvin laitettua koko selkään ilman, että jää mitään rajoja :D En sitten tiedä onko minulla jotenkin tavallista venyvämmät kädet vai miten, mutta ihan hyvin saan laitettua :P

      Poista
  21. Estääkö toi itsetuskettavan käyttö kesällä sitä kuinka hyvin aurinko tarttuu ihoon vai voiko sitä kesälläkin käyttää ihan huoletta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei estä ollenkaan, koska tuossa ei ole mitään aurinkosuojaa :)

      Poista
  22. Tämä postaus tuli tarpeeseen, kiitos. :) Sain tästä kultaakin kalliimman vinkin, nimittäin tuon että moussea kannattaa laittaa illalla - antaa vaikuttaa yön yli ja aamulla kipaista suihkuun. Itse olen nimittäin käyttänyt tätä samaa moussea pari kertaa extemporee-baariin lähtö tapauksissa ja laittanut tätä kuivalle ja täysin puhtaalle iholle (alla ei solkkua,ei itseruskettavaa) ja tulos on ollut todella epätasainen ja todella ruman värinen :(
    Eli ehdottomasti teen ensi kerralla niinkuin sinä neuvoit, kiitos vinkeistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että tästä oli apua :) Mielestäni tuo illalla ennen nukkumaan menoa laittaminen on paras, koska väri ehtii yöllä kivasti syventyä ja aamulla suihkussa saa sitten pestyä sen päällimäisen kerroksen pois jolloin väri on todella hyvän näköinen :)

      Poista
  23. Moikka natalia! kysyisin sulta apuu yhessä jutussa :) mitä meikkivoidetta käytät? käytän tuota kicksistä saatavaa itseruskettavaa (mitä säkin ilmeisesti oot monesti käyttänyt), mutta en meinaa millään löytää samaa sävyä olevaa meikkivoidetta! näyttää niin tyhmältä kun naama ja vartalo on eri sävyä, ja kasvojen ja kaulan rajalla on aina kauheet näkyvät rajat! nyt varsinki huolettaa tää asia kesän lähestyessä, kun käyttä vähäsempiä vaatteita nii sittehän sen eron vasta huomaaki :D ajattelin siis vaan kysästä että mitä meikkivoidetta sä käytät, kun sulla näyttää aina niin tasaselta ja saman sävyseltä koko vartalo! kiitos etukäteen jos jaksat vastata ja hyvää kevättä sulle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippaa :) Olen nyt jonkin aikaa käyttänyt Maybellinen BB-voidetta sävyssä medium, joka on ainakin itselleni ollut todella hyvä :) Tosin eilen juuri kävin ostamassa uuden Joe Blascon meikkivoiteen sävyssä Olive Beige 2 (jos nyt oikein muistan tuon sävyn:-D). Jokaisella on kuitenkin vähän erilainen iho, joillain on punertavampi ja toisilla taas kellertävämpi niin, siksi hankala sanoa mikä voisi olla juuri sinulle se oikea :) Jos oikeaa sävyä ei meinaa löytyä niin suosittelen, että menet käymään esim. Stockmanilla, jossa myyjät auttavat varmasti ennemän kuin mielellään oikean sävyn löytämisessä ! Toivottavasti tästä oli apua :) ja oikein mukavaa kevättä myös sinulle <3

      Poista
  24. Jääkö sun lakanoihin itseruskettavaa yhtään kun laitat sitä illalla? :)

    VastaaPoista
  25. Lähteeks se rusketus voide sitten lakanoista pesemällä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lähtee :) Tai ainakin nuo itseruskettavat mitä olen käyttänyt niin ovat hyvin lähteneet, eikä sitä nyt ole jäänyt paljoa lakanoihin muutenkaan :D

      Poista
    2. kiitos tiedosta:)

      Poista
  26. Moooikka!:) mäki oon nyt joku päivä menossa hakemaan tota st. moritzia ! piti vaan kysyä et onko ne pelkkään naamaan laitettavat itseruskettavat pysyvempiä? koska vähän jänskättää kun oon nii vaalee ja blondit hiukset et oisko se liian radikaali muutos laittaa naama noin tummaa väriä vai näyttäiskö se ihan tyhmältä laittaa vaaleenpaa väriä naamaa joka sit varmaa myös on eri sävystä ku koko kroppa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan käyttänyt sellaista itseruskettavaa, joka olisi tarkoitettu pelkästään kasvoille :/ Aika hankala siis sanoa! Voithan sekoittaa tuota itseruskettavaa vaikka kosteusvoiteeseen, jos et halua väristä niin tummaa :)?

      Poista
  27. en ole koskaan käyttänyt ir mutta nyt ostin tuota ja sen levitys hanskan oon rasvannut ihoa ahkerasti eikä yhtään kuiva myös oon yrittänu kuori noin.3 kertää viikossa. mua pelottaa ihan sikana et epäonnistun ku juhlatki pian S: onko tuo st.moriz hyvä ensimmäiselle kerralle vai onko tuo tarkotettu jo kokeeneelle käyttäjälle: D ois kiva jos vastaat et uskalla kokeilla :)

    VastaaPoista
  28. Olin viikon Espanjassa hankkimassa oikean rusketuksen, mutta rusketun todella huonosti (kun edes Espanjan aurinkorannat eivät saaneet minua ruskeaksi)ja epätasaisesti. Oisko sulla vinkkiä, että miten sais noi vielä vähän vaaleammatkohdat esim. kaulassa tasaisen ruskeaksi? Olen kerran kokeillut itseruskettavaa, vissiin Garnierin jotain spray-rusketusta, en ny muista tarkkaan kun siitä on jo muutama vuosi, mutta kokeilu meni täysin pieleen, joten oon vähän skeptinen kaiken tollasen kanssa.

    http://daddys--princess.blogspot.fi

    VastaaPoista