19 maaliskuuta 2013

19032013

Miten teidän tiistaipäivänne on sujunut? Itse olin tänään iltapäivällä tekemässä toimistolla vähän paperihommia ja sen jälkeen suuntasin viettämään aikaa isovanhempieni luokse. Oli oikein mukava "pitkästä aikaa" viettää päivää heidän luonaan. Kävimme myös ukkini kanssa vähän läpi juttuja tuosta uudesta kamerastani ja huhhuh miten paljon kaikkea opittavaa minulla tuossa onkaan. No pikku hiljaa, pikku hiljaa.. 

En olekkaan täällä blogissa kertonut, että olen lähdössä toukokuun alussa Tsekkeihin viikon lomalla, ihanaa! Tuohon aikaan siellä pitäisi olla jo aika lämmin tai ainakin edellisenä vuosina siellä on ollut jo ihan kesä noihin aikoihin. Todella kiva päästä hetkeksi pois sinne rentoutumaan, nauttimaan ja tietenkin shoppailemaan. En millään malttaisi odottaa tuohon toukokuuhun! 


Ajattelin huomenna kuvata teille videopostauksen eli olisiko teillä mitään aiheita, mistä toivoisitte minun höpöttelevän? Suunnitellin myös toteuttavani tällä viikolla day with me - postauksen. Tietenkin, jos teillä on jotain postaustoiveita niin laittakaa ihmeessä tulemaan!

Loppuun vielä moikat ihanalta pikku Bublelta ♥.


- Natalia Oona

66 kommenttia:

  1. olet kyllä tosi kaunis ja olet muutenkin upea sekä nuo hiukset sopii sulle erittäin hyvin ja tuo kivaa vaihtelua :) !

    VastaaPoista
  2. Mikä Tsekeissä on parasta? Missä tykkäät käydä siellä tai mitä kannattaisi ehdottomasti käydä katsomassa? Olen menossa sinne huhtikuussa kahdeksi viikoksi ja olis ihan kiva tietää jotain etukäteen, jos vain on vinkkejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos, olet menossa kahdeksi viikossa Tsekkeihin niin kannattaa ihmeessä vuokrata auto ja kierrellä vähän Tsekeissä, koska Tsekit on aika pieni maa ja sieltä löytyy vaikka mitä :) On paljon kylpykaupunkeja, viinitiloja, vanhoja linnoja yms.! Tsekeissä on myös todella edeullista liikkua junalla ja helposti pääsee käymään junalla myös vaikka Itävalllan puolellakin. Prahan keskusta on tietenkin todella kaunis paikka ja varsinkin vanhakaupunki! Vähän Prahan ulkopuolelta löytyy myös yksi iso outletti, josta löytyy monia eri liikkeitä :)

      Netistä löytyy varmasti lisää ja tarkempaa tietoa :) !

      Poista
    2. Tarkoitatko Natalia sitä Fashion outletia? Kävin viime kesänä Prahassa, ja juuri siellä outletissakin. Oli kyllä kattava määrä liikkeitä siellä. Ja hyvä ruokapaikka. Muutenki Prahassa oli kyllä tosi hyvää ruokaa ja ihmiset ovat todella kohteliaita ja mukavia. Matkan aikana ei kyllä sattunut mitään negatiivista! Prahaa voi suositella kaikille :)

      Poista
    3. Tarkoitin kyllä :) Todella kiva kuulla, että matkasi sujui todella hyvin ! Prahassa olessaan kannattaa kuitenkin olla varuillaan ja varsinkin taxeissa pitää aina muistaa sopia summa ennenkuin hyppää kyytiin, koska taxikuskit yrittävät usein vedättä turisteilta rahaa todella törkeästi :(

      Poista
    4. Mun matka on opintomatka Brnoon, joten meillä ei ole hirveästi vapaa-aikaa liikkua kaupungin ulkopuolella; ainoastaan illat ja yksi viikonloppu (jolloin ollaankin ajateltu käydä Itävallan puolella :) ). Mennessä ja tullessa käydään myös Prahassa, joten täytyypä muistaa vinkkisi siitä! Ja toivottavasti on aikaa käydä vähän muuallakin, saa nähdä. Missä päin Tsekkiä yleensä lomailet? Kuinka kallis maa Tsekki on, jos vertaa Suomeen?

      Poista
    5. Aijaa, okei :) Isoissa kaupungeissa on huomattavasti kalliinpaa kuin, jos menet 200m kaupungistakin pois päin. Pienemmissä kaupungeissa esim. päivällisen saa kahdelle ihmiselle juomien kera 10 eurolla. Kokonaisuudessaan hintataso on kuitenkin alhaisempi kuin Suomessa :)! Esimerkkinä pienessä kaupungissa 0,5 olut maksaa pubissa 1 euron :-D

      Poista
  3. ihan älyttömän kauniina oot ollu tänään ja ihana asu myös :) ja apua ompas hamsut söpöjä! :D

    VastaaPoista
  4. Esittele sun kaikki kengät, tai kaikki laukut :-) videolla siis. Ootpas taas kauniina !

    VastaaPoista
  5. pakko sanoo et noi hiukset on niiiin täydelliset sulle ! :)

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti Tsekeissä on silloin jo kivat ilmat! Asun ite Itävallassa, mutta aika lähellä Tsekin rajaa ja täällä on ollut tosi kylmä (no okei, ei nyt mitkään Suomen ilmat, mutta esim. viime kevääseen verrattuna) ja ensi viikoksikin kuulemma luvattu lumisateita ym... :( Eli toivottavasti se kevät nyt alkaisi kunnolla ja pääsisit kans sit toukokuun alussa nauttimaan ihanista ilmoista! Ootko muuten käynyt Itävallan puolella joskus lomaillessa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin yleensähän tähän aikaan vuodesta Tsekeissä ja siellä päin on ollut jo kevät ihan täydessä vauhdissa.. Toivottavasti siellä (ja täällä Suomessa) alkaisi pian kevät :) ! Tännekin on tosin luvatta ensi viikoksi lumisadetta :( Ja olen käynyt muutaman kerran myös Itävallassa!

      Poista
  7. hei minkä merkkinen toi takki on? Katoin eka et se on Goose mut ei taida ollakkaan? :) ja ihanat noi hiukset!

    VastaaPoista
  8. Noi hiukset on nyt niin ihanan väriset! Tommonen väri olis mullaki havitteilla, kun alotin tukan vaalennuksen takaisin blondiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos oikein paljon :) Hihi, no siitä vaan värjäilemään ja raidoittamaan!

      Poista
  9. nuo hiukset on kyllä i h a n a t <3 tosi tommoset luonnolliset :) tollaset ku itellekki sais! muutenki oot hirmu nätti :) day with me videona ois huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos <3 Tuollaisen day with me - videon tekiminen on TODELLA hankalaa :D On tosi vaikea saada kuvattua ns. koko päivä ! Ja sitten tulee tietenkin vastaan nämä, että itse en ainakaan kehtaa alkaa jossain vaikka Itiksessa kuvaamaan tyylillä "nyt ollaan täällä itiksessä :D" ! Toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitin :)

      Poista
  10. voiei miten suloinen ja kaunis oot <3

    VastaaPoista
  11. mikä tuossa canada goose takissa on semmoista että joku siihen raaskii upottaa lähes 500 euroa rahaa? :D siis hyvällä kysyttynä, kun oon miettinyt että kyllähän todella lämpimiä ja nättejä saman tyylisiä kuin tuo takkeja löytyy montamonta sataa halvemmalla :o onko siinä kuitenkin sitten vähän se merkki mukana, joka maksaa niin maltaita? ja oot todella kaunis ja ihana tuo uus tukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo takki on todella laadukas ja sen suunniteluun on käytetty todella laadukkaita materiaaleja, koska takki on suunniteltu antartktisiin olosuhteisiin. Tietenkin varmaan "kevyemmälläkin" takilla pärjäisi, mutta kyllä ainakin itse olen ollut kiittollinen tuosta extralämpimästä takista niinä aamuina, kun mittari on näyttänyt -28, ulkon on tuullut lähes vaakasuoraan ja bussi on päättänyt jättää kaksi vuoroa välistä :D. Täytteenä tuossa takissa on todella lämmintä ankan untuvaa sekä siinä on villikojootin turkisreunus, joka myös lämmittää erittäin paljon, kun hupun heittää "kasvoile". Ja kaikille eläinaktivisteille tiedoksi niin Canada Goose ei käytä tarhattujen eläinten turkkiksia :). Että kyllä tuossa takissa on myös se laatu, joka maksaa - mutta varmasti tuo merkkikin tuo siihen satasen lisää :) Tuollainen takki kuitenkin kestää hyvänä kymmeniä vuosia eli on sinänsä myös "sijoitus".

      Apua minkä romaanin nyt kirjoitin :D Kiitos vielä!

      Poista
    2. Joo, mutta usein ankoilta ja hanhilta nypitään höyhenet elävänä, se koskee tosi paljon niitä. Sitä tehdään, koska se on halvempaa. Ja enpä menis tuohonkaan luottamaan, että villikojootin turkkia. Kyllä yritykset tekee laskelmia materiaaleista, ei ne voi luottaa siihen, että niitä kojootteja saadaan tarpeeks kiinni. Ja eihän eläinystävä käytä minkään eläimen karvaa, olipa se vapaa tai tarhattu. Lammas on eri asia, kun ne kärsii jos villaa ei keritse. Tosin niidenkin elinolot voi olla huonot. Nykyään ei voi luottaa mihinkään :/
      Mutta varmasti on lämmin takki, itse yritän pärjätä fleecekertoksilla ja vanutäytetakilla. Ja hyvin pärjääkin, kuuma tulee kävellessä.

      Poista
    3. http://www.canada-goose.com/cp-faq/fur-policy-what-is-your-fur-policy/ !

      Mukava kuulla, että olet pärjännyt hyvin vanutäytetakilla sekä fleecekerroksille :)

      Poista
  12. mäkin oon lähössä tsekkeihin jo miljoonannen kerran, mut kesällä :-D eli sillon toivottavasti aina ois yhtä lämmin ku viime vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :)) Toivotaan, että kesästä tulisi superlämmin niin siellä Tsekeissä kuin täällä Suomessakin ! =)

      Poista
  13. Buble on niin söpö<3 Yritin ehottaa poikaystävälleni, että meillekkin tollanen mutta ei se oikeen lämmenny :( (vielä;))


    http://suvisusanne.blogspot.fi/ tuolta voi lukea mun mahtitiistaista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Bublen puolesta <3 Se on kyllä niin hellyyttävä :) Eikä, no toivottavasti vielä joku päivä sinäkin saat oman pikku kääpiöhamsun !

      Poista
  14. Kyllä hiukset vaikuttaa älyttömästi ihmisen ulkonäköön jo tollanen pienempi muutos on saanut sut hehkumaan! Älyttömän hyvin sopii ihon väriin ja tollanen luonollinen on musta paljon paljon kauniimpi::)

    VastaaPoista
  15. Aivan ihana paita !:) mistä se on ?:) oot ihan sairaan kaunis :)!

    VastaaPoista
  16. oivitsi, sais olla munki puolesta kyllä jo toukokuu! en malta odottaa lämpimämpiä kelejä :) ihania kuvia sulla jälleen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä!! Tulee tämä talvi jo korvista ulos :( Kiitos <3

      Poista
  17. Minkä kokonen jalka sulla on?(: oot kaunotar!

    VastaaPoista
  18. Onko sulla jotain sukulaisia tai ystäviä Tsekeissä, kun siellä niin usein käyt? :)

    VastaaPoista
  19. Hei ja kiitos kivasta blogista! :)Kysymykseni ei liity postaukseen, mutta minulla on ystävän 25 vuotis synttärit vkl:na ja tarvitsisin nopean vastauksen. Kerroit aiemmassa postauksessa itseruskettavasta jota käytät. Itselläni olisi tarkoitus saada synttäreille hiukan väriä naamaan. Minulla on ripsien pidennykset ja tuntuu että en saa levitettyä vaahtoa kauniisti silmien ympärille. Laitatko siis itseruskettavaa luomille tai silmiem ympärille? Hassu kysymys, mutta en tiedä uskallanko kokeille vaahtoa jos näyttää siltä kuin olisin ottanut aurinkoa lasit päässä. Sinulla on todella kaunis päivetys:) kiitos vastauksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja kiva kuulla, että olet tykännyt :) Itse laitan itseruskettava myös silmienympärille ja luomille, vaikka minullakin on ripsienpidennykset! Jos, et tuota vaahtoa uskalla silmien lähelle laittaa niin sekoita vaahtoa, vaikka kosteusvoiteeseesi ja levitä sitä sitten kasvoille :) Toimii myös hyvin! Kannattaa nyt viikolla vaikka kerran vähän kokeilla sen itseruskettavan laittoa ennen viikonloppua :) Hauskoja juhlia teille viikonloppuna!

      Poista
  20. Olis kiva jos tekisit sellaisen my day-tyyppisen videopostauksen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitinkin tuolla ylempänä näin, kun joku toinenkin ehdotti tuota day with me - videopostausta:

      Tuollaisen day with me - videon tekiminen on TODELLA hankalaa :D On tosi vaikea saada kuvattua ns. koko päivä ! Ja sitten tulee tietenkin vastaan nämä, että itse en ainakaan kehtaa alkaa jossain vaikka Itiksessa kuvaamaan tyylillä "nyt ollaan täällä itiksessä :D" ! Toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitin :)

      Poista
  21. Olet oikea ihanuus! :) Ja toi day with me - postaus kuulostaa oikein hyvältä! Sitä odotellessa. :)

    VastaaPoista
  22. Minusta Ruotsi on aivan ihana maa ja haluaisin nytkin lähteä kovasti käymään Tukholmassa :) Kiitos oikein paljon !

    VastaaPoista
  23. onko tsekeissä kallista verrattuna suomeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekeissä on huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa :)

      Poista
  24. mikä kamera sulla oli ennen tota sun uutta ? :)

    VastaaPoista
  25. Miten sun alustavat tulokset yo-kirjoituksista ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, kun meillä ne ei ole kai edes tulleet vielä :o? En aijo kuitenkaan mitään tuloksia täällä blogissa missään vaiheessa kertoa, koska en koe, että ne kuuluvat tänne nettiin kaikkien nähtäville :D

      Poista
    2. Miksei kuulu ? :o ne on osa sun elämääs eikä nyt kovinkaan yksityisiä, vai onko koulunkäynti yksityistä ?

      Poista
    3. Jos minä päätän, että en halua yo arvosanojani täällä blogissa julkisesti kertoa niin se on minun päätökseni ja toivon, että sitä kunnioitetaan :)

      Poista
    4. Lopuulliset YO-arvosanathan ovat sitten julkista tietoa, ihan oikeastikin :)

      Poista
    5. Aijaa, missä ne julkaistaan :)?

      Poista
    6. Miksei joku haluaisi kertoa hyvistä tuloksistaan ? :o Eriasia onko ne sitten hyviä..

      Poista
    7. Jos itse päätän, että en halua, että kuka tahansa voi käydä täältä blogistani lukemassa yo tulokseni - olivatpa ne hyviä tai huonoja niin mielestäni se olisi ihan ymmärrättevää :)

      Poista
  26. Tuliko mun kommentti tsekkipostauksesta? Kone nimittäin sekosi kun piti lähettää kommentti..:D Mutta kirjotan nyt jokatapauksessa uudelleen.
    Elikkä olisiko mahdollista jos tekisit joskus postauksen Tsekeistä. Ihan vain, että millainen maa se on ja millaista siellä elämä on sinun näkökulmasta :) Itse olen harkinnut hakea sinne yliopistoon, mutta epäröin kun se tuntuu niin vieraalta paikalta enkä tiedä ko. maasta juurikaan paljoa. En yhtään tiedä millasita elämä siellä on. Sinun kertomaasi mukaan se vaikuttaa oikein kivalta paikalta, joten olisi mukavaa kuulla sinun näkökulmasi, mielipiteesi ja omat kokemuksesi Tsekeistä. Uskon, eetä tämä voisi kiinnostaa muitakin :) Kiitos jos tämä onnistuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut :( Lähden toukokuun alussa Tsekkeihin ja voin sen yhteydessä kertoa, sitten lisää :) Kiitos kommentistasi!

      Poista
    2. Minäkin olen kiinnostunut tsekeistä! :) olen kolunnut kaikki matkaopas sivut prahasta läpi, nyt on kesän lomatkin tiedossa niin voisi pikkuhiljaa varailla reissua :) 1 e/olut tuoppi varmaan houkuttelee miestänikin lähtemään :D

      Poista
    3. Kiva kuulla =)) Toukokuussa teen oikein kattavat postaukset Tsekeissä olessani :)

      Poista
  27. Heii mitä mallii toi sun takki on? Entäs koko? :)

    VastaaPoista