28 huhtikuuta 2013

28042013

Otetaan nyt uusi yritys tämän postauksen kanssa. Julkaisin tämän jo kerran aikaisemmin tänään, mutta en itse ollut yhtään tyytyväinen lopputulokseen ja siksi halusin väsätä tämän postauksen uudestaan alusta alkaen. Olen vähän sellainen, että jos jokin lopputulos ei minua miellytä (olipa kyse sitten äidinkielen aineesta tai tämän blogin postauksesta) niin minun on aina aloitettava ihan alusta koko juttu. 

Postauksen aiheena on siis nämä kauluspaita-neule yhdistelmät joita on viime aikoina näkynyt paljon niin blogeissa kuin weheartit:ssä. Tuo yhdistelmä on vähän sellainen, että se jakaa ihmisissä hyvin paljon mielipiteitä - osa tykkää ja toisten mielestä yhdistelmä on järkyttävä kirjastötäti-look. Itse kuulun ehdottomasti tuohon ensimmäiseen ryhmään ! Kävin viime viikolla hakemassa postista yhteistyökumppanini Oasapin* lähettämän paketin, joka sisälsi aivan ihanan ruskean neuleen. Päätin tänään testailla vähän tuota yhdistelmää minun päälleni ja tällaiselta näytti lopputulos. I like! 



Neule Oasap*, Kauluspaita H&M

Omasta mielestäni tuo ruskean ja vaalensinisen yhdistelmä toimii oikein nätisti. Voisin hyvin kuvitella laittavani tämän asun esimerkiksi kouluun tai johonkin vähän "virallisempaan" tilaisuuteen. Mitä mieltä te olette näistä kauluspaita-neule yhdistelmistä?

xoxo, Natalia
*mainoslinkkejä

26 huhtikuuta 2013

♪ on my playlist ♪

Välillä näitä musiikkipostauksia toivotaan kovasti ja ajattelin, että nyt näin viikonloppun alkuun ja ennen vappua olisi hyvä aika jakaa omia suosikkibiisejäni tänne blogiin. Ehkäpä joku teistä löytää näistä omalle soittolistalleen uusia biisejä! Ja vielä näin alkuun tiedoksi, että lisää biisejä joita olen tänne blogiin aikaisemmin jakanut niin löytyy tuolta music -tagin alta :)!


Armin van Buuren feat. Trevor Guthrie - This Is What It Feels Like (W&W Remix)


Beat Service - On the Edge


Ben Gold feat. The Glass Child - Fall With Me (W&W Rework)
ive ASOT 600 NYC


Boom Jinx, Maor Levi & Ashley Tomberlin - When You Loved Me


Hardwell feat. Amba Shepherd - Apollo (Dash Berlin 4AM Remix)


Dave Schiemann - Response


Carnage & Borgore - Incredible


Showtek - Slow down

Löytyikö listaltani teille tuttuja biisejä? Löysikö joku itselleen uusia lemppareita näistä biiseistä?

Ihanaa viikonloppua kaikille, Natalia. 

25 huhtikuuta 2013

new jewelry

Olenkin jo pidemmän aikaa kaipaillut itselleni jotain isoa ja näyttävää korua kaulaan piristämään yksinkertaisia asuja. Ja nyt viimeistään oli sellainen aika hankkia, sillä olen vähän suunnitellut mahdollista asuani vapuksi ja tuo asu vaatii ehdottomasti kaulaan jonkin näyttävän korun. Hetken etsintöjen jälkeen löysin H&M:stä aivan ihanan korun joka oli juuri sellainen millaista olinkin etsiskellyt. Hintaakaan tällä korulla ei ollut kuin 14,95€! 


Koru on siis väriltään tuollainen korallin pinkki. Ihanan kesäinen ja mielestäni tuo väri näyttää todella kivalta varsinkin ruskettunutta ihoa vasten! 

idkuva

Mielestäni tuo koru on todella kaunis ja tyttömäinen sekä sopii minun tyyliinii paremmin kuin hyvin. Olen suunnitellut vapuksi mustavalkoista asua tuon korun ympärille niin, että tuo koru toimisi asun väripilkkuna. Miltä kuulostaa? Ainoa kysymys oikeastaan onkin se, että laittaakko päälle pitkät housut vai shortsit? 


Mitä te piditte tuosta korusta? 

xoxo, Natalia

24 huhtikuuta 2013

wednesday's outfit

Miten teidän keskiviikkonne on sujunut? Itse vietin tänään iltapäiväni koulussa opiskellen ruotsia ja matikkaa.. Vähän harmitti istua sisällä, kun ulkona oli niin kaunis ilma! Onneksi hyviä säitä on luvattu lisää ja mikä parasta niin vappusää näyttää täällä Helsingissä erittäin aurinkoiselta ja lämpimältä. Vappu on ehdottomasti yksi lempijuhlistani ja siksi olenkin niin innoissani! Meidän vappusuunnitelmiin tuli kuitenkin muutoksia, sillä Kaapelitehtaalla järjestettävä LIV-festivaali peruuntui joten tilalle piti nopeasti keksiä jotain uutta. Suuntana onkin tänä vappuna Vanha Ylioppilastalo ja siellä järjestettävä Summer Heat Warm Up Wappu! Millaisia vappusuunnitelmia teillä on?

Mitään sen erikoisempia suunnitelmia minulla ei oikeastaan ole tälle päivälle. Kouluhommia pitäisi tehdä, sillä niitä onkin ehtinyt kertyä taas jo ihan mukava kasa. Huomenna on tiedossa taas koulua sekä suuntaan kahville ihanan ystäväni Noran kanssa vaihtamaan kuulumisia ja suunnittelemaan lisää vappua. Viikonloppu meneekin töissä sekä muutenkin rauhallisissa merkeissä. Sellaista on siis tiedossa minulla nyt loppuviikosta. Yritin myös itseasiassa eilen kuvata teille videopostausta, mutta se ei oikein onnistunut toivotulla tavalla..Hehe! En oikein keksi aiheita, josta voisin teille videolla höpötellä. Onko teillä siis ehdotuksia? Mistä toivoisitte minun tekevän seuraavan videopostaukseni? 

Nyt kuitenkin siihen päivän asuun! 


Aurinkolasit, Huivi, Takki, Kengät H&M, Paita GinaTricot, Housut Cubus, Laukku Tiger Of Sweden

Mitä piditte asustani?

xoxo, Natalia

17 huhtikuuta 2013

garnier olia

Olin jokin aikaa sitten käymässä Lorealin studiolla tutustumassa uusiin Garnier Olia väreihin. Minut valittiin nimittän Indiedaysin Garnier Olia - kampanjaan mukaan. Studiolla meille kerrottiin tuosta uudesta hiusväristä sekä saimme hyviä vinkkejä kotona värjäilyyn.

Näin alkuun lyhyesti vähän siitä, että mitä nuo uudet Olia värit oikein ovat. 

Garnierin Olia värit ovat ensimmäisiä päivittäistavaramarkkinoilla olevia öljyjen tehostamia kestovärejä ilman ammoniakkia. Tuon öljykoostumuksen ansioista väri menee syvälle hiuskuituihin parantaen samalla hiustenlaatua. Hiusvärissä on siis 60 % luonnollisia kukkaisöljyjä, jotka tekevät hiuksista pehmeämmät sekä kiiltävät. Väri on myös todella hellävarainen hiuspohjalle (ei siis kirvele ollenkaan). Ja ehkä mikä minusta on näiden värien yksi parhaista ominaisuuksista niin hiusvärit eivät haise ollenkaan pahalle (itse saan monista hiusväreistä aivan älyttömän migreenin) vaan nämä lähinnä tuoksuvat ihanalle miedolle hoitoaineelle. Kuulostaa siis aika hyvälle, eikö?



Sain kotiin vietäväksi ison kasan värejä ja halusinkin heti päästä kokeilemaan niitä, joten järjestin kahdelle ihanalle kaverilleni värjäysillan jossa värjäsin heidän hiuksensa kyseisillä väreillä. 

Ensimmäisenä vuorossa oli kaverini Mikko, jonka omat hiukset olivat keskiruskeat ja hän halusi tummentaa hiuksiaan mustanruskeaan. Tuumasta toimeen siis. 



Mikon hiukset värjäsin sävyllä 3.0. 



Itse koen helpommaksi aina levittää hiusväriä jakaus jakaukselta, sillä näin varmasti hiusväriä tulee jokaiseen kohtaan ja väriä tulee muistaa levittää runsaasti hiuksiin niin ettei väri missään vaiheessa kuivahda. 



Ja sitten vielä ennen & jälkeen -kuvat Mikosta. 



Seuraavana oli vuorossa ihana kaverini Petra, jolla on tummanvaaleat/beiget hiukset ja nyt tyvikasvu piti saada häneltä peittoon. Värjäsimme hänen hiukset sävyllä 9.0. 



Lopputuloksesta tuli todella hyvä ja Petra oli itse myös todella tyytyväinen. 


Vielä ennen & jälkeen -kuvat Petran hiuksista tai lähinnä tuosta tyvestä joka värjättiin. Ja ei, hänen hiustensa tyvi ei ole vihreä vaikka kuvassa se siltä vähän näyttääkin :D. 



Kannattaa ihmeessä käydä vielä lukemassa värjäyskoulun vinkkejä täältä!

Onko moni teistä kokeillut vielä noita Garnierin Olia hiusvärejä? Jos kyllä niin mitä piditte? 


xoxo, Natalia

16 huhtikuuta 2013

pics from today

Nyt viimeiset pari päivää ilma on ollut kaikkea muuta kuin keväinen. On ollut viileää, satanut eikä aurinko ole pilkistänyt pilvien takaa sitten ollenkaan. Tuntuu enemmänkin, että nyt olisi syksy kuin kevät. Tänä vuonna tuo kevät ei tunnu alkavan kunnolla sitten millään. Oman muistini mukaan aikaisempina vuosina tähän aikaan vuodesta ulkona on pärjännyt jo todella kevyillä vaatteilla. Selailinkin postauksiani huhtikuulta 2012 ja asuissani näkyi jokin paita ja päällä vain trenssi. Nyt ei tulisi mieleenkään vetäistä nahkatakkia päälle ilman, että välissä on jokin pehmoinen ja lämmin neule. Varmaan pääsen vielä vappunakin laittamaan CG -takkini päälle etten yöllä jäätyisi taksijonoon... 

Tänään olen viettänyt todella rentoa päivää ja valmistautunut henkisesti huomiseen päivään. Huomenna on nimittäin tiedossa avain samanlainen päivä kuin maanantaina eli super aikainen herätys, töitä sekä koulua. 


Nic Toms - Perfect Start (Orginal Mix)




Neule SheInside (tästä)*

Nyt vielä illalla pitäisi suunnata Itikseen hakemaan muutamat koulukirjat tätä jaksoa varten ja sitten painua ajoissa nukkumaan etten ole ihan kuollut huomenna koko päivää (niinkuin olin maanantaina), haha. 

Huomiseen, Natalia!
*saatu, mainoslinkki

monday & new top!

Nyt on sitten tästäkin maanantaista selvitty. Heräsin aamulla ennen viittä ja olinkin jo vähän ennen kuutta lentokentällä reippaana valmiina töihin muutaman tunnin yöunilla. Ensimmäinen työpäiväni sujui kuitenkin paremmin kuin hyvin ja kerron varmasti tuosta uudesta työstäni teille lisää vähän myöhemmin. Töiden jälkeen kiiruhdin kotiin vaihtamaan vaatteeni ja siitä sitten iltapäiväksi vielä koululle opiskelemaan. Oli kyllä raskas päivä, mutta onneksi huomenna minulla on vain koulua ja vieläpä todella lyhyt päivä. Jess! 

Testailin nyt illalla uutta toppiani, jonka sain yhteistyökumppaniltani SheInsidelta enkä millään malttaisi odottaa, että pääsen ulkoiluttamaan sitä. Ehkäpä laitan tämän vappuna päälle, saa nähdä! Todella hassua ajatella, että vappuun on oikeasti enää muutama viikko ja ulkona on vielä kasoittan lunta eikä lämpömittarikaan ole vielä kovin korkealle kivunnut. Onko teillä jo vappusuunnitelmat selvillä? Me olemme ajatelleet suunnata kaapelitehtalle LIV-festivaaleille (tapahtuman löydät facebookista tästä). En millään malttaisi odottaa! 



Toppi täältä, Koru Guess

Mitä te pidätte tuosta topista? Entä miten teidän viikkonne on lähtenyt käyntiin?

Sunlounger & Rockin J - Finca (Pedro Del Mar & DoubleV Remix)


Hyvää yötä! 

14 huhtikuuta 2013

hair care

Olin perjantaina aamupäivällä pyörimässä hulluilla päivillä ennen töitäni ja aika kivoja löytöjä sieltä teinkin niin itselleni kuin kotiimmekin. Ensimmäisenä ajattelinkin esitellä teille uudet hiustuotteeni. 

Olen aikaisemminkin blogissani kertonut suosivani shamppoissa sekä hoitoainessa Tigin tuotteita, koska ainakin omille hiuksilleni (sekä pidennyksille) ne ovat toimineet paremmin kuin hyvin ja tietenkin isona plussana tuotteiden super hyvät tuoksut. Olenkin nyt pidemmän aikaa käyttänyt hiuksilleni Tigin Urban Antidotes Level 2 Recovery:ä, mutta harmikseni kyseinen shamppoo ja hoitoaine oli ehtinyt hulluilta päiviltä jo loppua. Päädyin valitsemaan itselleni tuota samaa sarjaa olevan shamppoon ja hoitoainen, mutta vain Level 1:senä. Tuo Level 1 ei ole ihan niin hoitava kuin tuo 2, mutta sekin lupaa piristää, hoitaa ja kosteuttaa hiuksia. Kuulostaa siis hyvältä! Nyt muutaman kerran, kun olen noita käyttänyt niin mitään valittamista ei ole ollut eli olen ollut tyytyväinen valintaani. 



Toinen hiustuote, jonka tuolta hulluilta päiviltä ostin oli Paul Mitchellin Moisture Mist. Olen kyseistä tuotetta käyttänyt aikaisemminkin ja todennut sen todella hyväksi, mutta en ole sitä nyt vähään aikaan käyttänyt, sillä tuote oli päässyt unohtumaan minulta. Nyt kuitenkin hulluilla päivillä tarjouksessa oli iso 500 ml pullo niin ei tarvinnut montaa kertaa miettiä, että otanko sen vai en. Tuo Moisture Mist on syväkosteuttava suihke, joka antaa kosteutta hiuksille. Itse olen ainakin huomannut miten hiukseni ovat paljon kiiltävämmät ja pehmeämmät. 



Onko moni teistä käyttänyt kyseisiä tuotteita? Jos kyllä niin mitä olette tykänneet?


xoxo, Natalia

08 huhtikuuta 2013

new clothes from sheinside

Ajattelin nyt esitellä teille muutaman uuden vaatteeni, jotka sain yhteistyökumppaniltani SheInsidelta. Jälleen kerran olen aivan super tyytyväinen vaatteisiini eikä minulla ole niistä mitään huonoa sanottavaa. Osa teistä on kysellyt kyseisen nettikaupan toimituskuluista, mahdollisista tullimaksuista sekä toimitusajoista niin ajattelin niistä nyt lyhyesti kertoa omien kokemuksieni pohjalta. 

Eli niinkuin tuolla SheInsiden sivuillakin lukee niin heillä on ilmaiset toimituskulut, jos valitsen postituksen "tavallisen postin" kautta - sinulla on myös mahdollisuus valita express toimitus joka tosin maksaa, mutta pakettikin saapuu silloin nopeammin perille. Omat vaatteeni ovat aina tulleet tuon "tavallisen postin" mukana. Vaatteethan tulevat Kiinasta eli lähes toiselta puolelta maailmaa niin paketeissa saattaa hyvinkin silloin kestää. Itselläni kuitenkin paketit ovat tulleet perille noin 3-4 viikossa. Kannattaa kuitenkin huomata, että joidenkin tuotteiden alapuolella lukee "ships in 24 hours" niin silloin tuote lähtee nopeasti tulemaan, joka tietenkin tarkoittaa, että se on myös nopeammin perillä. Ja viimeisenä vielä niisä tullimaksuista. Itse en mitään tarkkoja summia tiedä, että milloin ja mistäkin pitää maksaa ja paljon, mutta tullin sivuilta varmasti löytyy kaikki tiedot noista. Tullin sivuille pääset tästä. Kannattaa myös aina muistaa, että googlettamalla löytyy varmasti. Monesti olen myös kommentiboksin puolelle linkittänyt tullilaskurin, jonka avulla pystyy laskemaan suuntaa antavan hinnan mahdollisille tullimaksuille. Tullilaskuriin pääset tästä

Ensimmäisenä olisi musta uusi collegepaitani, johon olen aivan rakastunut. Tämä on aivan älyttömän mukava päällä ja näyttää mielestäni todella kivalta ihan farkkujen tai farkkushortsien kanssa. Paidan löydät täältä hintaan 21,80€. 



Nähdessäni tämän mekon SheInsiden sivuilla minun ei montaa kertaa tarvinnut miettiä, sillä etsiskelin itselleni tällaista mekkoa jo viime kesänä enkä silloin löytänyt mielestäni. Tämä yksilö miellytti silmääni niin väriltään kuin malliltaan. Omasta mielestäni tämä mekko on aivan täydellinen ja sopii hyvin niin juhlaan kuin arkeen. Juhliin vain korkkarit jalkaan ja nätit korut koristamaan mekko ja arkana taas ballerinat jalkaan, nahkatakkipäälle ja aurinkolasit silmille. En millään malttaisi odottaa, että pääsen käyttämään tätä ♥. Mekon löydätte täältä. Oma mekkoni on kokoa S ja ainoana miinuksena niin tuo alushame tuolla alla jää ainakin itselläni aivan todella lyhyeksi eli tuonne väliin on aivan pakko heittää shortsit - muuten mekon pituus on hyvä. Hintaakaan tuolla mekolla ei ole kuin 21,90€. 



Ja viimeisenä tuo neule, joka näkykin myös aikaisemmin yhdessä postauksessani. Ihana löydä rento neule, jonka voi heittää lähes minkä asun tahansa päälle lämmikkeeksi. Neuleen löydät täältä hintaan 27,80€. Itse leikkasin tuosta omasta neuleestani nuo hapsut pois niinkuin varmaan huomaatte, koska omasta mielestäni neule näyttää paljon kivemmalta ilman hapsuja :). 



Mitä te piditte vaatteista? Mikä noista kolmesta oli teidän lempparinne?


xoxo, Natalia

mainos

06 huhtikuuta 2013

IN & OUT

Muutama teistä olikin jo toivonut uutta in & out -postausta ja siitä onkin aikaa, kun olen viimeeksi tällaisen tehnyt. Ja niinkuin aina niin muistutan tähän alkuun, että nämä ovat vain minun mielipiteitäni.



Tennarikorkkarit
Ihan suoraan sanottuna, kun aluksi näin näitä kenkiä kaupoissa mietin, että onpas rumat kengät ja kuka tuollaisia nyt haluaisi käyttää. On se kuitenkin jännä miten mielipide voi vaihtua, koska nykyään olen ihan rakastunut tennarikorkkareihin. Varmaa johtuu myös siitä, että olen nähnyt monien yhdistelevän noita todella nätisti tavallisiin asuihin ja onhan se totta, että moni tavara saattaa kaupan hyllyllä näyttää oudolta, mutta päällä juttu näyttääkin todella kivalta. En millään malttaisi odottaa, että pääsen kotiuttamaan itselleni tällaiset kengät. 


Kuvan kengät löydät täältä

Isot aurinkolasit
Pilotti aurinkolasien lisäksi mielestäni isot aurinkolasit ovat aivan älyttömän kivannäköisiä. Mielestäni tähän sopii hyvin "the bigger the better" lausahdus. Ostinkin itseasiassa tänään itselleni Cubuksesta yhdet jätti aurinkolasit, jotka tulevat näkyvään varmasti täällä blogin puolella pian. Isot aurinkolasit ovat siis ainakin itselleni super in! 


Kuva täältä

Highlights
Olen nyt omien raitojeni myötä tykästynyt raidoitettuihin hiuksiin. Mielestäni raidat tuovat mihin tahansa hiusväriin eloa. Olivatpa raidat sitten haaleita tai tummia. Jos kaipaatte siis hiuksiinne pientä vaihtelua niin suosittelen raitojen kokeilemista! 


Kuvat täältä & täältä



Raitahousut 
Raidathan ovat tänä keväänä todella muodissa, mutta nämä raitahousut ovat mielestäni jotain aivan järkyttävää enkä ole nähnyt vielä kenenkään yhdistävän niitä niin, että ne omaa silmääni miellyttäisivät. Toinen asia mikä noissa raitahousuissa on niin mielestäni ne tekevät jaloista helposti paljon paksummat näköiset kuin mitä ne todellisuudessa ovat. 
Kuva täältä

Läpinäkyvat laukut
Näillekin laukuille on varmasti olemassa jokin hienompi nimitys olemassa, mutta en nyt (valitettavasti) sitä tiedä. Omasta mielestäni on aivan kamalan näköistä, että laukusta näkyy läpi ja vieläpä, jos laukku on sotkuinen sisältä eli sieltä löytyy jos jonkinmoista krääsää. Ja kyllä olen nähnyt tällaista.. Tämä on siis ehdoton out minulle. 
Laukku täältä.


Löytyykö listaltani samoja juttuja kuin teidän listaltanne? Mitkä ovat teidän mielestänne tällä hetkellä IN ja mitkä OUT?


xoxo, Natalia

lazy friday evening ♪

Hei kaikki! Toivottavasti teidän viikonloppunne on lähtenyt hyvin käyntiin. Niinkuin eilen kerroin niin minulla oli tänään aivan super pitkä päivä töitä ja jouduin heräämään aamulla ennen kello viittä. En tietenkään saanut unta, koska paniikissa laskeskelin vain tunteja ja minuutteja siihen, että kohta jouduin herämään ja stressaannuin vain koko ajan siitä enemmän, että nyt pitäisi jo nukkua.. Käykö teille koskaan samalla tavalla? Yöuneni jäivät siis aivan olemattomiksi ja kun vihdoin illalla raahauduin kotiin niin painuin suoraan kuumaan suihkuun ja päikkäreille. Muuten olen nauttinut rauhallisesta koti-illasta löhöillen sängyllä, telkkaria katsellen sekä tietenkin herkutellen. Aivan ihana viettää raskaan päivän jälkeen ilta tekemättä yhtään mitään. 

Moni on tuon track of the day -idean jälkeen kysellyt muiden lempibiisieni sekä soittolistojeni perään niin ajattelin nyt näin viikonlopun kunniaksi laittaa teille tähän muutaman suosikkibiisini. ♪ ♥. 


Dns Project vs. W&W feat. Ana Criado - Another Three o'clock (Digital Constructive Mashup)

Fisherman & Hawkins - Apache (Orginal Mix)

Hardwell feat. Ambra Shepherd - Apollo (Dash Berlin 4AM mix)

Super8 & Tab feat. Anton Sonin - Black Is The New Yellow

Ja tällaisissa tunnelmissa iltamme on siis sujunut. 


Paita SheInside (tästä)


Hyvää yötä, Natalia! 

04 huhtikuuta 2013

thursday

Ihan ensimmäisenä asiaan, joka tuntuu tällä hetkellä vaivaaman niin kovin monia. Ei, en julkaise blogissani typeriä kommentteja, jotka tulevat anonyymeiltä - enkä tule koskaan julkaisemaankaan. Rakentavaa ja asiallista palautetta, kun harvoin tulee anonyymeiltä. Myös selkeästi enemmistö on toivonut etten noita kommentteja julkaise ihan vain siksi, että blogini positiivinen ilmapiiri pysyisi yllä. Jos blogini tai minä en jollain tavalla miellytä sinua niin tee palvelus meille molemmille ja älä lue blogiani. Tällainen minä olen, tämä on minun blogini ja tällaisena tämä tulee pysymään. Eiköhän nykyään ole niin paljon blogeja, että jokaiselle varmasti löytyy jotain mieluisaa luettavaa. Tämä on viimeinen kerta, kun asiasta sanon ja blogin pitäjänä minulla on valtuus tehdä juuri niinkuin itse haluan ja julkaista tasan ne kommentit mitä haluan. Olen puhunut. 

Tänään olin koko iltapäivän työkoulutuksessa ja huomenna olisikin tiedossa vielä toinen koulutus, sitä ennen kuitenkin suuntaan kahdeksaksi tunniksi töihin.. Herätyskelloni soi siis huomenna ennen viittä (!!!!!) ja kotiin pääsen lepäämään ensimmäistä kertaa vasta illalla. Pitkä päivä on siis tiedossa, onneksi sitä jaksaa näin nuorena, haha. Huomisen jälkeen alkaa kuitenkin viikonloppu jolloin saan nukkua rauhassa pitkään ja ottaa muutaman päivän rennosti ennen ensi viikon kiireitä. 



Takki H&M, Housut DrDenim, Huivi H&M, Toppi H&M, Kengät Converse, Laukku LouisVuitton

Siskoni palasi myös matkaltaan eilen, joten sain muutamat tuliaiset häneltä. Rakastuin tuohon ihanaan neonpinkkiin treenitoppiin, vähän lisämotivaatiota treenailuun. Ja muutamat muut pikkujutut! Kiitos vielä <3.


Ja loppuun vielä track of the day!


Alvaro - Rock Music 

xoxo, Natalia

03 huhtikuuta 2013

kiirettä pitää

Nyt on lomat lomailta ja olisi aika palata tavalliseen kiireiseen arkeen. Teki kyllä hyvää olla muutama viikko lomalla niin nyt on taas kiva palata kouluun sekä töiden pariin. Ensi viikolla alkaa siis vihonviimeinen jaksoni lukiossa (wuhuu!) ja töitäkin on tiedossa niin paljon kuin vain ehdin tekemään. Jouduin tekemään aika ison päätöksen kesätyöpaikastani kahden työn välillä, joissa molemmissa oli niin etunsa kuin "huonot puolensakin" - lähinnä työaikojen joustavuudessa. Itselleni on kuitenkin tärkeämpää se, että saan itse vaikuttaa vuoroihini ja pitää kesällä myös lomaa. Töistäni kerron lisää heti, kun ne ovat lähteneet kunnolla käyntiin. Toivottavasti tein kuitenkin oikean päätöksen :). 


Neule SheInside

Ajattelin tästä lähtien alkaa jakamaan tänne blogiin aina postauksen yhteydessä biisin idealla "track of the day". Mitä pidätte tästä ideasta?


Ummet Ozcan - Here & Now


xoxo, Natalia